Niva on johtanut Tupoksen yhtenäiskoulua vuodesta 2011. Lähes 900 oppilaan koulua luotsatessaan Nivalle on ollut tärkeää, että opinahjo on turvallinen työ- ja opetusympäristö jokaiselle.
– Se on ollut suuntaviivana, että puututaan ajoissa ja mennään aina oppilas edellä. Kaikki kouluthan on rakennettu oppilaita varten. Perusopetuksen tehtävänä on kasvattaa tasapainoisia ja yhteiskuntaan sopeutuvia ihmisiä. Sitä kasvatuksen ja opetuksen perustehtävää ei tulisi unohtaa, hän linjaa.
Halutessaan Niva olisi päässyt varhennetulle eläkkeelle jo vuosia sitten. Työ opetusalalla on kuitenkin kannustanut jatkamaan. Virallisesti eläkepäivät alkavat juosta ensi vuoden alusta.
– Yksi syy jatkamiseen on ollut hyvä työyhteisö. Suuri vaikutus on ollut myös sillä, että oppilasaines on Tupoksessa hyvää ja rauhallista. Lisäksi olemme vaimon kanssa suunnitelleet jäävämme yhtä aikaa eläkkeelle, Niva taustoittaa.
Kaikkiaan työuraa on kertynyt 42 vuoden ja 10 kuukauden edestä.
Rantsilasta kotoisin oleva Niva otti ensimmäiset askeleet opetusalalle armeijasta päästyään vuonna 1973.
– Isäukko käski minut silloin metsäojalinjoja aukomaan. Pari päivää sitä tehtyäni totesin, että ei tämä ole minun hommaani. Ilmoitin Rantsilan opetustoimeen, että olen käytettävissä sijaisuuksia varten, hän muistelee.
Pian ilmoitus poiki ensimmäisen kevään kestäneen sijaisuuspätkän Savalojan Hovin koululla.
– Otin tehtävän vastaan ja sille tielle jäin. Jyväskylän opettajankoulutuslaitokseen lähdin vuonna 1975.
Työ on pitänyt Nivan liikkeessä. Koulunjohtajan ja rehtorin saappaita hän pääsi kokeilemaan ensimmäisen kerran sijaistaessaan Rantsilan Sipolan ala-asteella ja myöhemmin Haapavedellä Apajan Erityiskoulussa. Tämän jälkeen hän hankki erityisopettajan koulutuksen ja sai erityisopettajan viran Pulkkilasta ja sittemmin luokanopettajan Piippolasta.
– Erityisopettajaksi ajautumisen taustalla saattoi olla se, että olin itsekin kouluaikana tietynlainen häirikkö, Niva analysoi.
Niva ennätti toimia useamman vuoden Rantsilan Gananderin koulun rehtorina ja koulutoimenjohtajana ennen siirtymistään Liminkaan, jossa hän työskenteli Hannu Krankan koulun rehtorina vuodesta 2002 vuoteen 2011.
– Monenlaista olen nähnyt. On ollut äärimmäisen hienoa, että toimenkuvaa on voinut muuttaa muutaman vuoden välein. En ole rutinoitunut ja on täytynyt ajatella asioita aina vähän uudelta kantilta.
Opetustyössä toimiessaan Niva on huomannut, että kasvatuksen osuus on lisääntynyt vuosi vuodelta.
– Nykyisin opettaja ei ole vain tiedon antaja vaan myös kasvattaja ja ohjaaja. Oppilaan kohtaamista ei saisi unohtaa, vaikka olisi millaiset sähköiset materiaalit.
Työvuosiensa varrella Niva toimi väliin myös tilallisena. Rantsilan Mankilassa sijaitsevan kotitilan ostaminen vuonna 1989 teki hänestä sivutoimisen maanviljelijän.
– Maataloudesta luovuimme vuonna 1998. Luopumispäätökseen vaikutti EU:n mukana tullut maatalouden pilkuntarkka sääntely ja rankka byrokratia. Myimme lypsykarjan pois ja pistimme pellot vuokralle. Lopulta myimme nekin pois, Niva kertoo.
Työnsä ohessa Niva on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä. Nyt hän on jättänyt pois kaikesta ”ylimääräisestä” – paitsi metsästysseurasta ja riistanhoitoyhdistyksestä.
– Perhe on joutunut menojeni vuoksi venymään. Kiireisimpinä vuosina jouduin monesti iltaisin soittamaan pojille, että menkäähän äidille kaveriksi tilan töihin. Se harmittaa, että se kierre silloin syntyi. Lasten tehtävä ei ole paikata vanhempien poissaoloa, neljän lapsen isä pohtii.
Vaikka ruuhkaisimmat vuodet eivät näytäkään jättäneen jälkikasvuun katkeruutta, valitsisi Niva nyt toisin. Hän sanoisi useammin ylimääräisille menoille ei ja antaisi enemmän painoarvoa omalle vapaa-ajalleen ja perheelleen. Isovanhemmuuden myötä Niva on halunnut panostaa uudella tavalla läsnäoloon lastenlasten kanssa.
Viimeisten työpäiviensä aikana Niva on tyhjennellyt työhuonettaan. Rehtorin huoneesta on saatettu kuulla niiskutusta, mutta syynä ei ole ollut työuran päättymisen aiheuttama liikutus vaan orastava syysflunssa.
– Sehän on tunnollisen työntekijän merkki, että sairastaa vasta sitten, kun vapaapäivät alkavat, Niva naurahtaa.
– Haikeutta en ole tuntenut. Työstä pois jääminen on täysin harkittu teko, joka on tehty pitkän suunnittelun pohjalta, hän jatkaa.
Eläkepäivillään mies aikoo keskittyä perheensä pitkäaikaisena harrastuksena toimineeseen asuntovaunuiluun, omakotitalon kanssa askarteluun sekä muutama vuosi sitten istutetun kuusitaimikon hoitamiseen.
– Ja hirvijahdissa pitää myös ehdottomasti käydä!