Vierailijoille on tarjolla herkkuja, työnäytöksiä ja huutokauppaa. Vetonaulaksi on veikkailtu saappaanheittoa. Kilpa herättääkin huomiota jo siinä vaiheessa, kun kunnanvaltuutettu Esa Saarela vielä asemoi mittatauluja ja heittosektoria paikalleen. Innokkaimmat haluaisivat jo heittämään.
– Saappaanheitossa on pienemmät ja isommat saappaat ja neljä eri sarjaa. Esa on niin liberaali, että hän antaa ilmoittautua mihin sarjaan vaan haluaa, Tyrnävän kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Elina Huurre naurahtaa.
Perinnepäivä on kunnan ja paikallisten yhdistysten järjestämä tapahtuma. Tapahtuman luonteeseen sopivasti tittelit on jätetty naulakkoon. Huurrekin on kotiseututalon pihamaalla touhuamassa vähän kaikkea.
– Onhan tämä sellainen mukava yhteisöjä, kuntaa ja aktiivisia toimijoita yhdistävä juttu. Täällä ollaan yhteisellä asialla tarjoamassa kuntalaisille mukavaa sunnuntaipäivän ohjelmaa. Jaetaan kulttuurihistoriallisia arvoja ja tehdään kulttuuriperintötyötä ja mennyttä aikaa tutuksi pienemmille ja suuremmille kuntalaisille.
Samoihin aikoihin, kun saapasmestari Saarela saa heittosektoriurakkansa valmiiksi, pihamaan toisessa reunassa viritellään kotiseutuyhdistyksen huutokauppaa. Kaupan on muun muassa koivulankkuja, jakkaroita ja työkalukaappeja.
Ensimmäisenä myyntiartikkelina on kolme harmonia. Vaikka soittopelit saa ostaa joko yhdessä tai erikseen, huutoja ei kuulu. Huutokauppakeisari Kauko Matinlauri päättää siirtyä seuraavaan artikkeliin, mutta sekään ei herätä kiinnostusta.
– Ei voi olla totta! Eikö höyläpenkkikään kiinnosta? Matinlauri ihmettelee.
Liekö syynä ollut kappaleiden suuri koko vai huutajien ujous, mutta huutokauppa käynnistyy vähän yskähdellen. Vähitellen rohkeita ostajiakin löytyy ja tavara vaihtaa omistajaansa. Jälkikäteen paljastuu, että höyläpenkki ja kaksi kolmesta harmonistakin meni kaupaksi. Ihmisten täytyi saada ensin hieman sulatella.
– Ehtivät vähän miettiä. Höyläpenkkikin meni lopulta ihan hyvällä hinnalla. Ei oikein vilkkaasti ollut huutajia, tänään on saanut edullisesti vanhaa käyttötavaraa, Matinlauri kertaa.
Ennakko-oletus saappaanheiton asemasta vetonaulana osoittautuu oikeaksi. Koko päivän ajan suorituspaikalla kiemurtelee jono. Välillä pidempi, välillä vähän lyhyempi. Jokainen haluaa käydä paiskaamassa oman ennätyskaarensa.
Hyvin suuri osa saappaanheittäjistä on nuorta väkeä, mutta välillä jokunen aikuinenkin intoutuu kokeilemaan. Yksi heistä on oululainen Sami Laamanen. Vaimonsa ja lastensa kanssa Tyrnävälle ajellut Laamanen ei aivan kärkeen yltänyt, mutta se ei haitannut.
– Kai se nyt johonkin asti lensi kuitenkin, Laamanen naurahtaa.
– Emme ole ennen käyneet täällä, tämä oli vähän sellainen ex tempore -reissu, mies jatkaa.
Virikkeitä kotiseututalolla on sen verran paljon, että Marjo Päivärinta-Rekisen viisihenkinen ruokakunta on jakaantunut kahdeksi osastoksi. Päivärinta-Rekinen on lastensa Maija ja Mauno Rekisen kanssa vilkuilemassa kumikenkäkisaa. Perinnepäivään perhe osallistuu kolmatta kertaa.
– Ihan vain yleisesti tultiin katselemaan, tapaamaan tuttuja ja viettämään sunnuntaita. Eniten kiinnostaa varmaankin tämä saappaanheitto, kun lapsetkin pääsevät heittämään.
Eikä mene kauaakaan, kun Mauno paiskaa pienten lasten sarjassa kärkituloksen. Jossain vaiheessa kärkipaikka tosin vaihtuu, mutta se tuskin kaivelee. Tärkeintä oli päästä heittämään.
Perinnepäivä ei ole kuitenkaan pelkkää saappaanheittoa ja huutokauppaa. Talutusratsastus kerää tasaisen varmasti heppafaneja. Sisällä kotiseututalossa taas kahvipannut käyvät kuumana ja lätyt käyvät kaupaksi. Oma harrastajakuntansa on myös Johanna Riepulan kaislatyöpajassa.
Riepula on levittänyt pöydälle mitä taidokkaimman näköisiä kaislaluomuksia, mutta sitä ei kannata säikähtää. Työpajassa ei vaadita ennakkotaitoja.
– Minun mielestäni tämä sopii kaikille, ihan kenelle vaan. Valitsee vain tekniikan siten, ettei lähde liian hankalilla asioilla liikkeelle, Riepula kertoo.
Kaisla on ekologinen ja monenlaiseen taipuva materiaali. Kaislasta on aikoinaan tehty veneitä ja samainen raaka-aine on myös muinaisten papyruskääröjenkin taustalla.
– Välillä itsekin yllättyy. Se on aika rajatonta, kun miettii milloin ja missä kaikkialla kaislatöitä on tehty.
Luomukset ovat yhtä moninaisia kuin tekijöidensä mielikuvitus. Yhdeksänvuotias Jade Kauppi on letittänyt kaislasta sievän kerän.
– Tein vain nauhaa ja ajattelin, että siitä voisi tulla nukkekotiin rahi.
Etukäteisvisiota näppärällä tytöllä ei ollut. Ajatus jalostui samalla kun käsityö eteni.
– Aloin vain kiepittämään. Ei se hankalaa ollut, vaan todella mukavaa, Kauppi hymyilee.
Päivä alkaa olla jo pitkällä ja suuri osa ihmisistä tekee lähtöä. Kotiseututalo ja sen pihamaa on tarjonnut monituisia elämyksiä puujalkakävelystä verkon pauloitukseen.
– Lapsiperheitä odotettiin enemmänkin, mutta kokonaisuudessaan väkeä on kutakuinkin saman verran kuin aiempinakin vuosina, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Huurre arvioi.
Sunnuntain perinnepäivä on yhdeksäs, jossa kunta on pääjärjestäjänä. Koska ensi vuosi on eräänlainen juhlavuosi, tapahtumassa on luvassa mahdollisesti jotain uutta ja erityistä.
