Kempeleläinen Volter Oy voitti Kasvu Openin jo toimivien yritysten sarjan, eli Start again -sarjan. Vuonna 1997 perustettu Volter Oy kehittää puuhakekäyttöisiä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia.
Tuomariston mukaan yrityksellä on premium-tuote, josta asiakkaat ovat myös valmiita maksamaan. Nykyistä liiketoimintamallia on mahdollisuus kehittää palveluliiketoiminnan suuntaan jo olemassa olevan pilvipalvelun ansiosta.
– Puhtaan energian tuotteet ovat vahvasti kiinni tässä ajassa. Volter tuottaa asiakkailleen todellista arvoa tuotteellaan ja tekee erinomaista bisnestä kansainvälisestikin. Kasvunäkymä tulevaisuuteen näyttää hyvältä, tuomaristo sanoo.
Startup-yritysten sarjan voittoon ylsi BroadBit Batteries Helsingistä. Kunniamaininnan Start again -sarjassa saa Snowek Oy Kuopiosta ja startup-sarjassa Neuro Event Labs Tampereelta.
Voittajat valikoituivat 100 finalistista. Finalistien joukko on puolestaan seuloutunut vuoden mittaan yli 839 Kasvu Openiin kasvusuunnitelmansa lähettäneestä yrityksestä. Tämän vuoden aikana sparrauksissa on ollut yrityksiä eri toimialoilta kaikista maakunnista lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Vuoden aikana yritykset ovat saaneet kasvusuunnitelmilleen maksutonta.
Kasvu Openissa annetaan maksutonta sparrausta eri alojen pk-yrityksille ja sen ohessa on kilpailuprosessi, jossa etsitään kasvunnälkäisintä yritystä ja parasta kasvusuunnitelmaa.
Valtakunnalliseen tuomaristoon kuuluvat Suomen bisnesenkeliverkosto FiBAN ry:n puheenjohtaja Torsti Tenhunen, Butterfly Venturesin perustaja ja osakas Juho Risku, sarjayrittäjä, Rocsolen hallituksen puheenjohtaja Anssi Lehikoinen, Largo Capitalin toimitusjohtaja Seppo Sneck, Finnveran rahoitusjohtaja Titta Mantila, Grannenfelt Finance Oy:n osakas Jaakko Salminen ja pääomasijoittaja Juho Lipsanen. Tuomariston sihteerinä toimii Nina Rautiainen Kasvu Open -tiimistä.