Tyrnävä Kotiseututalon nuotiopaikalla käy iloinen puheensorina. Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Tyrnävän paikallisyhdistyksen perhekerholaiset muistelevat lapsuuden leikkejä.
– Muistatteko 10 tikkua laudalla? Entä kirkonrotta? Juoru oli hauska leikki!
– Nykyään se taidetaan tuntea rikkinäisenä puhelimena?
Paula Holopainen, Paula Lydman, Milla Sämpi ja Jatta Kipinä toteavat lapsuuteensa kuuluneen monia hauskoja leikkejä ja perinteitä. Osa on siirtynyt myös omille lapsille.
– Meillä ollaan paljon hiekkalaatikolla ja leikitään autoilla, Lydman naurahtaa.
Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Saara Leinonen kannustaa vanhempia leikkimään lastensa kanssa. Turhan usein lapset ”vain pelaavat jonkilaisella vempeleellä”.
– Lapset eivät välttämättä osaa leikkejä, mutta vanhempien mukana oleminen innostaa heitä. Siinä myös aikuinen innostuu. Ja vaikka oma työpäivä olisi ollut pitkä, niin leikkimisestä saa virtaa, Leinonen muistuttaa.
Hän korostaa, että aikuisten läsnäololla on merkitystä.
– Meidän pitäisi välillä astua lapsen maailmaan.
Parhaillaan on menossa valtakunnallinen, Suomen Kulttuurirahaston rahoittama ja MLL:n sekä Punaisen Ristin toteuttama kolmevuotinen Koko Suomi leikkii -hanke. Sen tavoitteena on innostaa suomalaisia leikkimään yhdessä.
Yksi toimintamuoto on Terhokerho, missä ideana on tuoda eri sukupolvia yhteen leikkimään. Tyrnävällä Terhokerhoa ei ole vielä saatu kunnolla pyörimään, mutta Leinonen ei halua luovuttaa.
– Ajatusta ei ole haudattu. Ehkä jos saisimme yhteistyökumppaniksi vaikka jonkun eläkeläisyhdistyksen?
Temmeksellä Terhokerhotoiminta on lähtenyt sen sijaan mukavasti liikkeelle. Siellä leikkijät ovat kokoontuneet kerran kuukaudessa.
Leikkiminen on helppoa ja leikkivälineet löytyvät vaikka luonnosta. Leinonen käy mutkan lähimetsässä ja tuo mukanaan materiaalin käpylehmien tekemiseen.
– Näiden askartelu on ollut hyvin suosittua loppukesän Perinnepäivässä, missä olemme olleet leikittämässä perinneleikkejä jo useita vuosia. Keppihevoset ovat toinen suosikki.
Sanaleikit ovat yhä lasten suosiossa. Ne ovat jääneet Saara Leinosenkin mieleen omasta lapsuudesta.
– Jos uni ei tullut, olimme velipojan kanssa tavujunaa. Toinen aloitti vaikka sanalla loma, toinen jatkoi seinän takaa sanalla mato. Ja niin edelleen. Se hävisi, joka ei keksinyt uutta sanaa. Siinä vaiheessa unikin usein jo tuli, Leinonen muistelee.