Temmesläiset Veikko ja Helvi Honka luovuttivat Veikon isän Kalle Hongan (1887 - 1964) kertomista tarinoista kootun Kallen kertomaa -kirjasen Temmeksen kotiseutuyhdistykselle ja Tyrnävän kotiseutu- ja museoyhdistykselle. Tarinat on nauhoitettu Kalle Hongan viimeisinä elinvuosina 1960-luvun alussa. Veikon veli Lauri Honka on litteroinut ne nauhalta vuonna 2000 ja Erkki Alasaarela on nyt muokannut ja toimittanut tekstit 34-sivuiseksi kirjaseksi.
Perjantaina Veikko ja Helvi Honka järjestivät Hongalla pienimuotoisen luovutustilaisuuden, jossa muistelmateoksen ottivat vastaan Tyrnävän kotiseutuyhdistyksen puolesta nykyinen ja edellinen puheenjohtaja Markku Rahko ja Kyllikki Matinolli. Temmeksen kotiseutuyhdistyksen puolesta sen vastaanottivat varapuheenjohtaja Esa Littow ja sihteeri Erkki Pekkala. Tilaisuutta olivat juhlistamassa myös Tyrnävän entinen kunnanjohtaja, kansanedustaja Tapani Tölli sekä Esko Honka, joka on Veikon ja Helvin poika.
Veikko Honka kertoi, että hänen isänsä Kalle oli ollut paimenpoikana Ängeslevällä vuosisatojen vaihteessa, eli satakaksikymmentä vuotta sitten. Siten hänellä oli vuosikymmenien ajalta omakohtaista kokemusta ja kuultua tietoa, joihin nämä tarinat perustuvat.
Hän kertoo tarinoissaan muun muassa tuon aikaisista paikoista ja asutuksista, taikureista ja uskomuksista, merkkihenkilöistä ja persoonallisuuksista, maalaistalon elämästä, riihenpuinnista, ammateista, kestikievareista, kouluoloista, kirkossa ja kaupungissa käynneistä. Hän kertoo myös rikollisista - tekihän hän pitkän uran poliisina.
Veikko ja Helvi Honka ovat ansiokkaasti jatkaneet Kallen aloittamaa museoesineiden keräilyä niin, että heillä on kotitalossaan ja ulkorakennuksissa valtavat kokoelmat erilaisia esineitä, kojeita, koneita, kulkuvälineitä sekä vaatteita ja lehtiartikkeleita. Esimerkiksi yhden huoneen seinillä on Arabian kahvikuppeja lautasineen yli tuhat erilaista settiä. Joukossa on harvinaisuuksiakin. Kokoelmat ovat kulttuurihistoriallisesti hyvin arvokkaita.
Poimintoja Kallen tarinoista:
”Vanhaan aikaan oli kova puute raudasta. Rauta oli kallista. Esimerkiksi Junttilassa oli kievari, jossa vanhoja hevosen kenkiä oli paljon, kun kaikki pantiin talteen. Kun seppä tuli taloon ja piti ruveta tekemään sahran luottimia, niin kaikki nuo hevosenkengät pantiin ahjoon ja sysiä päälle. Ja seppä kiehutteli ne ensin harkoksi ja sitten vielä levyksi, ja tästä tehtiin sahran luottimia. Se oli totisesti aikaa ja sysiä vievää hommaa.”
”Kun Liisa Ahlborg tämän pienen lapsen kanssa kerjäsi, hän oli eräässä talossa pihistänyt sukat. Tästä syystä hänet pantiin käsirautoihin. Ne ovat minun hallussani nuo raudat. Ne ovat mahdottoman vahvat ja raskaat, ja hänen piti hoitaa pieni lapsi siten, että molemmat kädet olivat kiinni. Hänet tuotiin sitten syntymäkotiini Hongan taloon tällä tavalla. Kun Ukko-vaari sitten näki, niin hän sanoi, että heti raudat pois Liisalta. Kunnan isien piti päästää raudat pois. Miten voi hoitaa pientä lasta, kun on tuollaisissa raudoissa ja vielä sellaisen synnin takia, että oli sukat pihistänyt? Raudat otettiin pois. Sitten Liisa tunsi loppuun asti, niin kauan kuin eli, kiitollisuutta tätä Ukko-vaaria kohtaan siitä, että tämä päästi hänet pois käsiraudoista.”