LIMINKA Maatalousyrittäjä Kalle Vähäsöyrinki on pettynyt.
Vielä viime vuoden puolella hän oli rakentamassa 2500 kuution lietesäiliötä tiluksilleen. Osa kyläläisistä vastusti hanketta ankarasti hajuhaittojen vuoksi, ja Vähäsöyrinki hakikin säiliölle tämän vuoksi muutosrakennuslupaa ja uuden ympäristöluvan. Hän olisi rakentanut lietesäiliön metsäsaarekkeeseen, kauemmas naapureista. Tarkoitusta varten oli myönnetty investointiavustuskin.
Sitten tuli uutisia Raisiolta, jonka kanssa Vähäsöyringillä on sopimus puhdaskauran viljelemisestä.
– Vuodenvaihteen jälkeen tulleissa uusissa sopimusehdoissa sanottiin, että yhdyskuntapohjaista lietettä ei saakaan käyttää elintarvikeviljan lannoittamiseen. Olin kysellyt tästä asiasta jo syksyllä, eikä Raisiolla ollut vielä silloin mitään lietteen käyttöä vastaan.
Lopputuotteiden ostajat olivat vaatineet lietteen käyttökieltoa.
Niinpä Vähäsöyringin ei auttanut muu, kuin unohtaa lietesäiliön rakentaminen ainakin toistaiseksi. Lietettä käyttämällä hän olisi säästänyt vuotuisissa lannoitekustannuksissa noin 10 000 euroa.
– Olihan tämä pettymys, vaikkei se ollut meidän tilalla viljelyn tai tilan kannattavuuden kannalta kuitenkaan mikään kynnyskysymys. Harmillista tämä on ravinteiden kierrätyksen kannalta: jossakin biokaasutehtaiden lopputuotteet pitäisi hyödyntää. Pellossa tämä ympyrä olisi sulkeutunut.
– Jos Raision kanta lietteen käyttöön jonain päivänä muuttuu, mietimme säiliön rakentamista uudelleen. Lietettä levitämme joka tapauksessa nurmella oleville pelloille.
Kalle Vähäsöyringin Pentti-isä osti Vitikon rappiotilan vuonna 1974, kun Kalle oli yksivuotias. Tilalla oli tuolloin peltohehtaareja alle kymmenen. Peltojen viljeleminen alkoi seuraavana vuonna lainatraktorilla.
– Isä on raivaajasukua Nivalasta. Isän ja minun yhteinen haave on ollut viljellä maata oikeasti. Olemme tehneet tilan eteen hirveän määrän töitä: olleet töissä muualla, jotta olemme voineet ostaa lisää maata.
Pentti Vähäsöyrinki työskenteli pitkään traktoreiden myyjänä ja sittemmin myös yrittäjänä Oulussa ja Kempeleessä. Kalle puolestaan paiskoi hommia turvesoilla, huuhteli salaojia ja ajoi talvet kuorma-autoa. Kun monet pienet tilat luopuivat EU-Suomessa maanviljelystä, Vähäsöyringit ostivat lisää peltoa ja metsää.
– Koen, että tuposlaiset ovat luottaneet meihin, koska ovat myyneet ja vuokranneet meille maitaan. Muutenhan tilan laajentaminen ei olisi ollut mahdollista. Olemme tulleet kyläläisten kanssa hyvin toimeen, Vähäsöyrinki kiittelee.
– Paljon olemme myös raivanneet peltoa metsästä.
Nykyään viljeltyä peltoa on vuokramaat mukaan lukien kolmatta sataa hehtaaria. Kolme neljännestä peltopinta-alasta on puhdaskauralla, loput hevosen heinällä ja nurmella.
– Puhdaskauran ja nurmen kierrätysviljely on passannut meille hyvin. Yritämme pitää pellot hyvässä kunnossa. Myös vuokrapeltoja salaojitetaan ja kalkitaan, Vähäsöyrinki kertoo.
Muutama viime vuosi on ollut viljelijöiille raskasta aikaa sateisten kesien ja runsaan työmäärän takia. Esimerkiksi vuonna 2015 sato jäi noin puoleen normaalivuodesta, eikä viime kesäkään ollut paras mahdollinen.
Mutta joskus on tehtävä valintoja:
– On valittava, tekeekö vähemmällä panostuksella tilan työt ja paiskii sitten loput ajasta hommia maakunnassa vai käyttääkö kaiken liikenevän ajan omiin töihin. Viime vuosina olemme keskittyneet enemmän tilan töihin.
Nyt Vähäsöyrinkiä ilahduttaa se, että vanhin poika Elias (19) on valmistunut maaseutuyrittäjäksi Koivikon maatalousoppilaitoksesta ja työskentelee tilalla.
– Minun kannaltani se on enemmän kuin iloinen asia. On onni, että saan opettaa omaa poikaani tilan töihin.
Kalle ja Sanna Vähäsöyringillä on kuusi lasta: Eliaksen lisäksi Reeta (21), Telma (20), Eetu (17), Aapo (13) ja Niilo (7).
– Muutkin pojat ovat olleet töissä kavereina. Jos he innostuvat maanviljelystä, autan heitä enemmän kuin mielelläni. Opettihan minunkin isäni minua: viljelin Pentin kanssa yhdessä noin kolmekymmentä vuotta.
Vähäsöyrinki ei ole jäänyt piehtaroimaan menneissä katovuosissa tai kaatuneissa hankkeissa. Katse on kaikesta huolimatta tulevaisuudessa:
– Meillä on tietoa siitä, miten pellot saa kunnostettua hyvään kasvukuntoon. Tällä alueella on mahdollista viljellä maata kannattavasti. Utajärvisen Kinnusen Myllyn suunnittelema kauramyllyinvestointi olisi myös tämän alueen viljelijöille enemmän kuin sata jänistä, Vähäsöyrinki tuumaa.
– Ajattelemme niin, että edessäpäin on vielä monia hyviä vuosia.