Lehdessämme käytiin keskustelua Kempeleenlahden tilanteesta. Lahden pelätään kasvavan umpeen lehmien laiduntamisen takia.
Merenrantojemme suojeluun ja rytiköitymiseen, pois ihmisten käytöstä on käytetty satoja miljoonia euroja verorahojamme. Vanhemmat ihmiset muistamme lapsuuden aikaiset aavat hiekkarannat. Niillä pidettiin tietysti kotieläimiä lampaita hevosia lehmiä. Mutta rannoilta niitettiin myös heinää elukoiden viemiseen talven yli.
Nyt aika on muuttunut. Hellekesän kuluessa ihmiset kaipaavat paluuta entiseen merenrantojemme virkistyskäyttöön. Maaseudun tulevaisuudessa kerrottiin Nauvon Lillviikin alueella ihmisten taistelusta kaislaa ja ruokohelpiä vastaan niittämällä. Mutta toivotonta lienee sekin.
Meri on hyvä itsessään pitämään rantansa puhtaana, jos kasvillisuus ei sitä estä. Aallot hakkaavat rannan hietikot esiin ja pitävät sen puhtaana. Järviruoko on pirullinen kasvi. Se leviää juuristonsa avulla meriveteen asti ja sitten aaltojen voima taltutetaan ja ollaan nykyisessä tilanteessa läpipääsemättömässä ryteikössä.
Rantojen laiduntaminen on hyvä keino edes siihen, että näemme meren. Mutta totuus on se, että rantoja pitäisi koneellisesti ruopata, puhdistaa kunnolla. Kyllä sieltä liejun ja paskan alta hiekka löytyy ja meren aalto pitää huolen sen säilymisestä pitkään.
Vihreän aallon puristuksessa taltutetaan myös meren luonnollinen rannan aalto. Rytiköitymisen suojelu on ajattelematonta galluppisteiden tavoittelussa. Luonnon voimia vastaan ihminen käy heikoksi. Emme enään edes muista asuvamme meren rannalla. Merellinen kulttuuri on hävitetty suojelukiihkoilun jalkoihin.