Kirjailija ja luontokuvaaja Mika Honkalinnaa hieman hirvittää. Vaikka hän on julkaissut jo seitsemän luontoaiheista kirjaa ja saanut vuonna 2015 julkaisemastaan kirjasta Korppiretki Vuoden luontokirja -palkinnon, tuoreimman teoksen Lintumies (Doscendo) ilmestyminen ei silti mene ihan olankohautuksella.
– Milloinkaan aiemmin ei kirjan julkaiseminen ole jännittänyt näin paljon, hän tunnustaa.
Lintumies on erilainen luontokirja kuin hänen aiemmat julkaisunsa. Honkalinna ei välttämättä haluaisi laittaa sitä edes mihinkään lokeroon. Ehkä lähimmäksi osuu kuitenkin määre: valokuvitettu pienoisromaani.
Aiemmissa kirjoissaan Honkalinna pysytteli tiukassa faktassa, mutta tuoreimmassa otetaan paljon taiteellisia vapauksia.
– Tämän kirjan aihe on aika kaunistelematon ja raflaavakin. Siinä puhutaan viinan juonnista ja muista rujoista asioista, vaikka eivät ne tietenkään pääasioita ole. Dialoginkin kirjoittaminen oli minulle uusi juttu.
Honkalinna ei osaa nimetä sitä hetkeä, jolloin päätös fiktiivisen luontokirjan kirjoittamisesta syntyi. Alitajunta saattoi työstää ideaa niinä iltanuotiolla istuttuina hetkinä, kun hän kymenjokilaaksolaisten lapsuus- ja nuoruuskavereidensa kanssa jutteli menneistä linturetkistä, yhteisistä kavereista ja vuosien varrelle osuneista sattumuksista. Illan hämärtyessä ajauduttiin syvällisiinkin keskusteluihin.
– Kavereillani oli aika paljon hankalia isäsuhteita. Monille heistä luonto on ollut pakopaikka. Ja voisihan huonolla isäsuhteella olla paljon vakavampiakin seurauksia kuin se, että pojasta tulee originelli metsässä kulkija ja vastarannan kiiski, joka rengastaa lintuja, Honkalinna nauraa.
Kirjan päähenkilö Sepi on tragikoominen hahmo. Henkilökohtaisten ongelmien kanssa painiskeleva mies on kuitenkin hyvä ihminen; ilkikurinen, poikamainen ja hilpeä.
– Kaikkihan tuntevat jonkun, joka on kuin Sepi.
Kirjan pohjavire on toki vakavampi. Honkalinna pysähtyy miettimään sodan traumatisoimaa sukupolvea. Tuskin ainutkaan sodan kokenut palasi ehjänä ihmisenä siviiliin. Sodan varjot yltävät yli useammankin sukupolven.
– Voisivatko 2000-luvulla syntyneet lapset jo vapautua siitä?
5- ja 6-vuotiaiden isä vertaa: On iso ero sillä, vähätteleekö isä poikaansa vai puristaako tämän hauista ja kehuu vahvaksi.
Honkalinnan mielestä sota vaikutti myös ihmisten luontosuhteeseen. Sodasta toipuva kansa näki luonnon usein vain materiaalisten hyötyarvojen kautta.
– Lasteni kohdalla olen miettinut, miten tärkeää on kannustaa heitä ihmisinä ja kasvattaa miettimään suhdetaan luontoon.
Honkalinna sanoo oman luontosuhteensa olevan hyvin myötäsyntyinen. Luonto on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ja ihmeellisempiä asioita.
– Viihdyn siellä hyvin itsekseni. Arjen pyörittämisen vastapainoksi on rentouttavaa istahtaa nuotiolle ja antaa ajan kulua.
Liminkalaismies huomauttaa, ettei hänen uutuuskirjansa ole sen koommin hänen kuin kenenkään hänen kaverinsakaan tarina.
Niin kuin fiktiossa yleensäkin, tosia ja keksittyjä sattumuksia on sekoitettu, ravistettu ja höystetty.
Kirjan kuvat hän valitsi pääasiassa omista kuva-arkistoistaan, mutta huolella. Kuva ei alleviivaa tarinaa, vaan tuo siihen jotain lisää, kommentoi kirjoitettua.
– Ehkä joku tajuaa kuvan kautta tarinasta jotain uutta. Olen miettinyt tarkasti yhteydet kuvan ja tekstin välillä.
Lintumiehen tapaisia luontokuvilla ryyditettyjä fiktiivisiä teoksia ei ole julkaistu paljon. Äkkiseltään Honkalinnan mieleen tulee Yrjö Kokon Pessi ja Illusia sekä Jorma Luhdan Metson kuolema. Yhdeksi kirjalliseksi esikuvakseen Honkalinna nimeää John Steinbeckin.
– Steinbeck nivoo kirjoissaan hienosti yhteen ihmisen ja ympäristön.
Uutuuskirjansa vastaanottoa Honkalinna ei lähde arvoimaan – eihän kirjailija kirjoitettassaankaan mieti kohderyhmää ja sen suhtautumista lopputulokseen.
– Tällaisen kirjan julkaiseminen on kuin ajaisi aamusumuun: Mitään ei voi ennakoida.
Mika Honkalinna
Anjalassa syntynyt, nykyään Limingassa asuva luontokuvaaja ja kirjailija.
Julkaissut kahdeksan kirjaa: Metsäpäiviä (2005), Lumen aika (2007), Suuri Pöllö (2011), Taigalunta (2015), Korppiretki (2015), Honka (2017) ja Lintumies (2019). YKSI PUUTTUU???
Kirjoittanut ja kuvannut ammatikseen vuodesta 1998 lähtien. Kirjoittanut myös esseitä ja sanomalehtikirjoituksia ihmisen ja luonnon suhteesta.
