Rantalakeus Kerran eräs työnsä aloittanut nuori pastori istui kahvipöydässä pitkän uran tehneen rovastin kanssa. Pastori päätti udella, millaisia tehtävän hoitoon liittyviä neuvoja rovasti voisi hänelle kokemuksellaan antaa.
– Sen olen oppinut, että tarjoilupöydässä se reunimmainen pullapala on aina vähän kuiva.
Vaikka edeltävä onkin kasku, on kahvikulttuuri kuulunut tärkeänä osana papiston arkeen. Syykin on selvä: siellä missä suomalaiset kokoontuvat, siellä tarjotaan kahvia.
Miten monta kahvikupillista papin kurkusta keskimäärin päivässä menee alas? Saako pappi kieltäytyä kahvista? Uskaltaako joku nostaa teen ykkösjuomakseen? Rantalakeus päätti selvittää oman alueensa papiston kahvitottumuksia. Kysely lähetettiin 17:lle evankelis-luterilaiselle papille, joista 11 vastasi.
Keskimäärin lakeuden pappi juo päivän aikana 4,9 kupillista kahvia. Kyselyn mukaan päiväkohtainen ennätys lienee Hailuodon kirkkoherra Timo Juntusella. Hän muistelee kerran kumonneensa parikymmentä kahvikupillista.
– Tuo tapahtui varmaankin eräänä kesänä rippikoulun jälkeisiä konfirmaatiojuhlia kiertäessäni. Kävin kahdenkymmenen rippikoululaiseni juhlissa tuona päivänä. Yleensä juon kahvia 7-8 kupillista päivässä ja teetä pari kupillista.
Kempeleen seurakunnan kappalainen Teemu Riihimäki arvelee ennätyksensä olevan niin suuri, ”ettei sitä edes muista”.
– Nykyään pyrin juomaan saman verran vettä kuin kahvia. Elän siinä uskomuksessa, että vedenjuonti pitää nestetasapainoa yllä kahvinjuojallekin.
Oulunsalon seurakunnan kappalainen Outi Liiti myöntää kupillisten muuttuvan yhä säännöllisemmin mukillisiksi.
– Pidän kahvista, joskin opin pitämään siitä vasta aikuisiällä. Kotona maistuu päivittäin myös tee, useimmiten vihreä.
Lumijoen kirkkoherra Markku Tölli sanoo nauttivansa ensimmäisen mukillisen aamulla kotona sanomalehden ääressä, toisen mukillisen hän juo puoliltapäivin työkavereiden kanssa.
Seurakuntapastori Paulus Pikkarainen Kempelestä pitää tarinoita paljon kahvia juovista papeista hauskoina myytteinä.
– Minulla arkipäivänä menee vain 2-4 kuppia. Työviikonloppuna hieman enemmän.
Moni pappi on oppinut kahvin nauttimisen jalon taidon jo lapsena. Esimerkiksi Tyrnävän seurakunnan kappalainen Outi Pohjanen muistelee lapsena matkineen pappaansa, joka joi kahvinsa kahvilautaselta sokeripala suupielessään. Tölli luuli lapsena kahvin olevan vain isien juoma, sillä hänen lapsuuden perheessään kahvia joi vain isä.
– Kun olin Oulussa koulussa 70-luvun alussa, aloin käydä luokkakaverien kanssa ”kahavilla”.
Kempeleen seurakuntapastori Juha Maalismaa söi lapsena ”moskottia”, joka monessa lapsiperheessä tunnetaan myös pullamössönä.
– Siihen ei tosin paljon kahvia tarvittu. Varsinaisesti opettelin juomaan kahvia ylioppilaskirjoituksen aikaan, mustana ja makeuttamattomana. Niin juon kahvini yhä.
Osa tutustui kahviin rippikouluikäisenä. Niin kävi muun muassa Oulunsalon kirkkoherra Petri Satomaalle ja Teemu Riihimäelle.
– Siikatörmän leiriltä päästyäni olin jo iso poika. Nykyisin kahvi on minulle kuin olut alkoholistille. Sitä tulee juotua runsaasti. Kahvi antaa suuhun elämän maun, Riihimäki toteaa.
Seurakuntatyössä kahvikoukkuun jäi Pikkarainen.
– Armeija-aika meni vielä ilman, mutta kun parikymppisenä aloitin kesätyöt seurakunnassa, niin hiljalleen kahvista tuli osa päivärytmiä.
Limingan seurakuntapastori Marja-Liisa Hautamäki kertoo suhteensa kahviin olevan lämmin ja kaverillinen.
– Se on jatkunut pitkään ja välillä on ollut ongelmia. Nyt olen löytänyt sopuisan yhteiselon. Olen jossain määrin kahviriippuvainen, hän myöntää.
Maalismaa toteaa suunsa pitävän kahvista ruoansulatuselimistöään enemmän.
– Teetä juon yleensä olosuhteiden pakosta. Silloin, kun elimistö ei enää kahvia kestä.
Millainen kahvi papille erityisesti maistuu? Moni fiilistelee pannukahvin puolesta, mutta sitä harvoin on enää tarjolla nuotion ulkopuolella. Satomaa pitää suodatinkahvia parempana.
– Kulta Mokkaa Moccamasterilla keitettynä, hän summaa suosikikseen.
Timo Juntunen sanoo tumman paahdon vievän kevyesti voiton vaaleasti. Hän sanoo pitävänsä myös espressosta.
– Ainoa vaaleapaahtoinen kahvi, jota minulle kannattaa tarjota, on Juhlamokka. Mieluummin kuitenkin vaikkapa Presidentin Black Labelia, hän vinkkaa pilke silmäkulmassaan.
Tyrnävän kirkkoherra Timo Liikanen suosii Juhla Mokkaa, Kulta Katriina ja Presidenttiä.
Teemu Riihimäki kallistuu myös Juhla Mokan puoleen.
– Saludoa en sylkemättä viitsisi juoda.
Tarkkana on myös Juha Maalismaa. Hän kertoo joskus työpaikalle tuotavan euroshoppereita, joista tiputetun tärpätin haistaa jo ulko-ovelta.
Outi Pohjanen sanoo olevan yhä etsintäretkellä ja ostavansa nykyään lähes joka kerta eri kahvia. Paulus Pikkarainen suosii Kirkkokahvi-merkkiä.
– Se on eettisesti tuotettua ja saa korkealla kofeiinitasollaan tukan pystyyn.
Saako pappi kieltäytyä neljännestä kupillisesta? Onko tee syrjäyttämässä kahvikulttuuria?
Kyllä ja ei, jos lakeuden papiston kokemuksia kuuntelee. Pohjanenkaan ei pidä mielikuvaa paljon kahvia juovasta papista enää todellisuutena. Eihän isovatsaisia rovastejakaan ole enää paljoa katukuvassa!
– Se on muuttunut 15 vuodessa, ettei kahvia ole pakko juoda useaa kuppia. Nykyään voi jo kieltäytyäkin kahvista loukkaamatta emäntää. Ihmiset ymmärtävät, että papinkin vatsa on tehty samasta materiaalista kuin muidenkin.
Limingan kappalainen Aino Pieskä sanoo kahvin olevan yhä etusijalla, vaikka teevaihtoehto onkin yleensä nykyisin mukana.
Marja-Liisa Hautamäki kertoo kahvikupin ääressä olevan luontevaa ja leppoisaa seurustella ihmisten kanssa.
Päivi Liiti summaa kahvin olevan suomalainen vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden osoitus, jonka asema ei hevillä notkahda.
– Käteen annettu kahvimuki rentouttaa, piristää ja lohduttaa elämän taitekohdissa. Kahvikupillinen kertoo tapaamalleni ihmiselle myös hyvin ymmärrettävällä tavalla siitä, että minulla ei ole kiire ja haluan kohdata hänet ihmisenä, itseni kaltaisena, en virkamiehenä saati palveluntarjoajana. Kahvikuppi kädessä me asetumme samalle viivalle iästämme, elämäntilanteistamme ja tarinoistamme riippumatta.
Kahvista on jäänyt papistolle mieleen monia hyviä juttuja. Esimerkiksi Markku Tölli muistelee 90-lukua, kun hän oli rajaseutupappina Kuusamon Käylän kylässä.
– Sarvivaaran kylällä oli eräs valtavan puhelias ihminen. Kerran hänen keittäessään pannukahvia, kaksi pannullista ehti kiehua tyhjiin, koska hän ei malttanut seisauttaa puheitaan lisätäkseen pöönät. Olin tarkkana kolmannen pannullisen aikana ja muistutin pöönistä heti kun vesi alkoi kiehua. Hyvää kahvia siitä sitten tulikin.