Kun yhteistyö on ollut pitkäaikaista ja saumatonta, sen huomaa ulkopuolinenkin.
Kahden Pirjon, tanssitaiteilija-koreografi Pirjo Yli-Maunulan ja pukusuunnittelija-lavastaja Pirjo Valisen aikaisempia yhteisprojekteja ovat olleet muun muassa Susurro sekä Pessi ja Illusia. Nämä tanssiteokset saivat innoituksensa Oulun kaupunginteatterin pukusuunnittelijana työskennelleen Valisen tutkimusmatkoista paperiin ja sen ominaisuuksiin.
Tammikuun 12. päivä Valvegalleriassa avattava näyttely, kesällä Hailuodon teatterifestivaalilla nähtävä ulkoilmateos ja syksyllä Valvesalissa esitettävä näyttämöteos saivat puolestaan inspiraationsa villasta, vieläpä suurelta osin hailuotolaisten suomenlampaiden valkoisesta villasta.
–·Villa on kiehtonut minua aina. Tein aikoinaan Oulun kaupunginteatterin näytelmään Kuka minä olen isoja lavasteita villasta. Huovutettu villalavaste oli koko verstaan kokoinen, ja sekä lavastamo että puvustamo olivat sitä tehtäessä sananmukaisesti kuin huopatossutehdas, Valinen nauraa.
Keskellä Valisen Hiukkavaarassa sijaitsevaa työhuonetta nököttää puuvene. Se on täynnä pestyä villaa, huovutettua villaa, hahtuvaa, valkoista villaa, ruskeaa villaa, pesemätöntä villaa, keskeneräisiä villateoksia... Kaikki ne ovat kulkeneet Valisen käsien kautta. Hän on pessyt villoja mökkirannassaan Hailuodossa ja syntymäkunnassaan Rantasalmella, jossa sijaitsevasta lampolasta hän on hakenut ruskeat villat.
Vene viedään myös Valvegalleriaan, jossa se täytetään laitojaan myöten hienonhienoksi karstatulla hahtuvapilvellä.
Toisaalla työhuoneessa seisoo villaveistoksia, -pukuja, -viittoja ja -installaatioita, akustiikkaelementtejä sekä villabetonilevyjä. Pöydillä on vanhoja villahousuja, pipoja, kynsikkäitä ja tikkureita. Hengareissa roikkuu vanhoista villaraanuista tehtyjä viittoja.
Valinen haluaa tutkia materiaalia, perehtyä mihin villa taipuu – ei toistaa jo aiemmin tehtyä. Osissa teoksista villa ryöpsähtää teoksesta ulos alkukantaisena ja villinä, toisissa materiaali on kesytetty kepeänilmavaksi huovaksi. Harsokankaalle huovutetut villakimpaleet ovat kuin koruja. Eräs villahahmo on kuin E.T., toinen hautova emolintu. Ja uutta syntyy koko ajan.
Valinen ja Yli-Maunula alkoivat valmistella yhteisprojektiaan puolisentoista vuotta sitten. Villan valintaa teoksen lähtökohdaksi puolsivat monet seikat: tämä luonnonmateriaali on ollut ihmisten käytössä tuhansia vuosia. Se yhdistää eri kulttuureja ajasta ja paikasta riippumatta. Villa on myös tärkeä side ihmisen ja luonnon välillä.
–·Villa antaa lämpöä ja suojaa. Sillä on hieno muokattavuus, Valinen sanoo.
Moniaistillisella näyttelyllä esitetään vastalause halpatuonnin epäeettisyydelle ja kertakäyttöisyydelle.
Yli-Maunula ja Valinen puhuvat myös monitaiteellisesta ja elämyksellisestä näyttelystä. Pirjo Yli-Maunula luo näyttelyyn elävän installaation tiettyinä aikoina – ja tietenkin villan ehdoilla.
–·Tavallisesti koreografia tehdään ensin, ja puvustaja suunnittelee koreografiaan sopivat puvut. Tässä esityksessä niin kuin Susurrossa sekä Pessissä ja Illusiassa materiaali on koko tanssin motivaattori ja lähtökohta, Yli-Maunula tähdentää.
Yli-Maunula puhuu syntymästä ja kuolemasta villan kanssa; tanssijakin liikkuu välillä pystyasennossa, välillä lattiatasossa. Hän esiintyy kokonaan villapeitteen sisälle piiloutuneena. Tanssija ja hänen persoonansa ei ole tärkeä. Tärkeää ei ole edes se, että villapeitteen alla on ihminen.
–·Tämä on täysin egoton teos. Tätä esitystä ei olisi ilman materiaalia.
Villa-näyttelyn työryhmään kuuluvat Valisen ja Yli-Maunulan lisäksi myös valosuunnittelija Jukka Huitila, äänisuunnittelija Aake Otsala, kuvataiteilija Heidi Kesti ja valokuvaaja-kirjoittaja Janne-Pekka Manninen.
Näyttely on lähtölaukaus Villa-projektille, jonka seuraava osa nähdään Hailuodon teatterifestivaalin aikana Organumin ja Petsamon laiturin lähiympäristössä Hailuodossa. Tässä vaiheessa Yli-Maunula ei ulkoilmateoksesta paljoa paljasta. Sen hän kertoo, että ulkoilmaesitykseen tulee mukaan kaksi muutakin tanssijaa, Milla Virtanen ja Titta Court. Muuten työryhmä pysyy samana.
–·Katsomme myöhemmin, mitä Valisen töitä siirretään Hailuodon esitykseen. Ainakin hahtuvavene lähtee mukaan.
Paikalla ja maisemalla on tämänkin ulkoilmateoksen synnyssä tärkeä rooli. Syrjäisessä ja hylätyssä paikassa rapistuneine laitureineen on Yli-Maunulan mielestä jotain kiehtovaa: historia on siellä käsin kosketeltava.
–·En ole huolissani siitä, etteikö tanssi syntyisi, kunhan materiaali on vain läsnä.
Petsamon laiturin tuntumassa on kaksi esitystä, teatterifestivaalin avajaispäivänä ja lauantaina. Esitykset ovat noin tunnin mittaisia.
Yksi lasilevyn takana oleva installaatio kiinnittää katsojan huomion. Hahtuvapilven keskellä on villalankakerä, jonka säie on kehrätty seitinohueksi. Varsinainen taidonnäyte.
–·Sain tämän lankakerän äitini mummulta, joka piti lampaita ja keritsi ne itse. Hän myös kehräsi langan itse. Tämä on minun aarteeni, Valinen sanoo.
Villa yhdistää, ajasta ja paikasta riippumatta.