Johanna Kallio ei oikein käsitä, miksi ihmiset pitävät käärmeitä vastenmielisinä tai pelottavina. Ne eivät ole kylmiä tai limaisia, kuten usein luullaan. Hänelle käärmeet ovat aina olleet jotain aivan muuta: jalomuotoisia, kauniin värisiä ja kiehtovia.
Ensimmäisen käärmeensä hän hankki kymmenen vuotta sitten. Se oli kuningaspyton.
– Löysin netistä käärmeharrastajien ryhmän, ja sille tielle jäin. Kuningaspytonin pää oli niin jalomuotoinen ja eri värimuotoja on vaikka kuinka paljon.
Tarkoitus oli pitää harrastus pienimuotoisena; Kallio suunnitteli vain muutaman käärmelemmikin pitämistä. Toisin kävi. Hänestä tuli myös käärmeiden kasvattaja.
– Minulla on nyt reilu parikymmentä käärmettä, joista suurin osa on kuningaspytoneita. Joukossa on myös muutama siankärsäkäärme, Kallio kertoo.
Käärmeet eivät ole terraariossa vaan niille suunnitelluissa räkeissä, missä niillä on purua, vettä ja piilopaikka.
Pytonit ovat yöaktiivisia, ja päivät ne pääasiassa kyyhöttävät suojassaan. Siankärsäkäärme on taas päiväaktiivinen, joten sen voi yhyttää luikertelemassakin. Matelijat ruokitaan iltasella, jolloin niille tarjotaan sulatettuja pakasterottia.
– Käärmeet ovat tosi helppoja ja mukavia hoidettavia. Vedet on vaihdettava ja ulosteet siivottava pari kertaa viikossa. Nahka pitää tarkistaa aina nahanluonnin jälkeen, ettei mihinkään ole jäänyt kiinni vanhaa nahkaa. Lisäksi on huolehdittava, että lämpötila on sopiva.
Käärmehuoneessa onkin lämpötilamittari poikineen tarkkailemassa, että luikertelijat voivat hyvin. Ne voivat ovat varsin stressiherkkiä: väärä lämpötila tai liiallinen käsittely voi aiheuttaa sen, että käärme lakkaa syömästä.
– Eiväthän nämä olekaan mitään hellittelylemmikkejä.
Viime lokakuusta lähtien käärmeet ovat työllistäneet emäntänsä kovasti. Syksyllä hän aloitti nimittäin perheenlisäyksen valmistelemisen. Kaikki näyttää onnistuneen hyvin: haastattelua edeltävänä päivänä yksi pytontytöistä oli pyöräyttänyt seitsemän munaa. Ne Kallio oli jo ehtinyt kerätä haudontakaappiin. Kuuden muun naaraan perheenlisäystä odotellaan lähiviikkojen aikana.
Käärmeiden saaminen lisääntymisfiilikseen on oma taiteenlajinsa. Valmistelu aloitetaan pudottamalla eläinten yölämpötilaa hetkiseksi. Viileän kauden jälkeen lämpötilaa taas nostetaan. Kun koiras- ja naaraskäärme laitetaan samaan laatikkoon, niitä tarkkaillaan tiiviisti. Parin kolmen päivän kuluessa voi havaita niiden häntien kiertyneen yhteen, olevan ”lukossa”. Silloin ne parittelevat.
– Olen katsonut viiden lukon riittävän. Naaraan ovulaation huomaa siitä, että sen ruumis näyttää siltä kuin se olisi nielaissut limukkatölkin. Yleensä noin kuukauden sisällä ovulaatiosta naaras luo nahkansa. Kuukauden kuluttua tästä se munii.
Naaras olisi halukas itse hautomaan munansa, mutta Kallio kerää ne pois. Haudontaolosuhteet on helpompi säätää sopivaksi haudontakaapissa. Usein naaras on muniaan kohtaan hyvin suojelevainen, sihiseekin.
Munien hautominen kestää pari kuukautta. Kuoriutuneet pikkukäärmeet ovat valmiita luovutettaviksi, kun ne ovat kerran luoneet nahkansa ja syöneet viisi ateriaa.
– Ne ovat yllättävän äkkiä luovutusikäisiä.
Poikasten tekeminen on melkoinen urakka naaraallekin, sillä se saattaa olla tuolloin useita kuukausia syömättä. Syömättömyys ei ole kuitenkaan tavatonta.
– Eräs käärmeeni oli syömättä vuoden. En tiedä miksi. Sitten se eräänä päivänä vain päätti lopettaa paastoamisen.
Kuningaspytoneita on noin 6 000 eri värimuotoa, ja uusia värimuotoja jalostetaan koko ajan lisää.
Tiettyjä värimuotoja ei kannata risteyttää keskenään ,koska lopputulos saattaa olla ikävä. Osa käärmeistä ei ole elinkelpoisia, ja joillakin voi olla neurologisia ongelmia tai muita kehityshäiriöitä.
Maailmalla on Johanna Kallion kertoman mukaan suuressa suosiossa suomuttomat käärmeet. Tätä ilmiötä hän ei ymmärrä.
– Minä en tällaisia halua kasvattaa. Kasvatan kauniita ja terveitä käärmeitä uusille ja nykyisille harrastajille.Myrkytönkin käärme saattaa purra joskus todella napakasti – sen Johannakin on kokenut. Koskaan ei voi lempeimmästäkään luikertelijasta luvata, etteikö se saattaisi tokaista.
– Käärme on käärme. Jokin outo haju tai liike voi laukaista sen reaktiot.
Kokenut kasvattaja oppii myös tulkitsemaan käärmeen elekieltä. Kun kaula on matalalla ja pää ylhäällä, eläin valmistautuu singahtamaan. Sihinä on varmaakin varmempi varoitusääni.
Johanna Kallio on huomannut, että usein lapset ovat kaikkein ennakkoluulottomimpia käärmeitä kohtaan. Olisiko käärmekammo sittenkin opittua eikä vaistonvaraista?
– En osaa sanoa. Itse inhoan valtavasti hämähäkkejä. Mutta nehän ovatkin ihan eri asia kuin käärmeet.