Juu­rus­suol­ta ko­toi­sin oleva Pin­ja-Riik­ka hyppäsi Kem­pe­le-seu­ran joh­to­kun­taan – Yh­teis­ten asioi­den hoi­ta­mi­nen ja nuorten hy­vin­voin­tiin vai­kut­ta­mi­nen kiin­nos­ta­vat lu­kio­ikäis­tä

Pinja-Riikka Karvonen on iloinen siitä, että heidän kotonaan viihtyvät kaverit. Ei ole lainkaan harvinaista, että yökylässä on kerralla heti kerralla isompi porukka.

Kuva: Rita Kumpulainen

Pinja-Riikka Karvonen on monella tavalla tuiki tavallinen suomalaisnuori. Yhtä monella tavalla hän poikkeaa valtavirrasta.

Ennakkoluuloton nuori nainen lähti yhdellä kysymällä Kempele-Seura ry:n 20-vuotisjuhliin puhujaksi, valittiin samaisen kotiseutuyhdistyksen johtokuntaan ja valloitti oitis Kempeleen itsenäisyyspäiväjuhlien nuoren kempeleläisen tervehdyksellään armoitettuna puhujana tunnetun oululaisen kamarineuvos Markus H. Korhosenkin, joka seuraavana puhujana joutui ihmettelemään, miten kansallispukuun sonnustautunut ”Suomi-neito” hallitsi puheessaan suvereenisti kaikki hyvän puheen tunnusmerkit.

– Minulla on unelma.

Näillä sanolla Pinja-Riikka aloitti kotiseutuyhdistyksen juhlapuheensa ja muistutti, että samoilla sanoilla eräs herrasmies aloitti puheensa Washingtonissa vuonna 1963.

– Minun unelmani on tuon herrasmiehen unelmaan nähden pieni ja vaatimaton, mutta se on minulle tässä hetkessä konkreettinen ja tosi. Unelmani on kurkotella tähtiin. Suurena toiveenani on päästä opiskelemaan astrofysiikkaa Oulun yliopistoon tai kenties ulkomaille.

Pinja-Riikka on on yksi noin 250:sta vuonna 2002 syntyneestä kempeleläisnuoresta. Suurin osa heistä jatkoi opintojaan lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Kouluterveyskyselyn mukaan lähes kaikilla on vähintään yksi hyvä ystävä ja jokin tärkeä harrastus, jonka äärellä viettää viikoittain aikaansa.

Ainakin yhdessä asiassa Pinja-Riikka ei sovi keskiarvoraameihin. Reilusta 17 500 kempeleläisestä peräti 96,2 prosenttia asuu taajamassa. Pinja-Riikan koti on Kempeleen haja-asutusalueella, kunnan äärireunalla, Tyrnävän rajalla, Juurussuolla.

Hän on asunut koko ikänsä noin 240 asukkaan kylässä, jossa ei ole asfalttiteitä, koulua, kauppaa tai edes julkisia liikenneyhteyksiä. Myös hänen vanhempansa ja isovanhempansa juuret ovat osittain samassa soisessa maaperässä. Äitinsä puolelta Pinja-Riikka on juurussuolainen viidennessä sukupolvessa.

– Voisi siis puhua alkuasukkuudesta tai syvistä juurista. Samoja kyläteitä ja metsäpolkuja ovat kulkeneet vanhempani ja jopa äitini isomummo. Maalla ja syrjäkylällä asuminen ovat varmasti vaikuttaneet kasvuuni ja kehitykseeni.

– Niin on tehnyt myös toinen poikkeama, joka liittyy perheeni kokoon. Kempeleessä on paljon lapsiperheitä ja perheitä, joissa on paljon lapsia, mutta Juurussuolla meidän perheemme kiilaa vahvuudellaan kärkisijoille. Meitä lapsia on yhteensä seitsemän, itse olen toiseksi nuorin. Minulla on pikkusisko, kaksi isoa siskoa ja kolme isoa veljeä.

– Me kaikki olemme ilahduttaneet Kempeleen peruskoulujen opettajia ja muuta henkilöstöä, ensin Ketolanperän koululla ja sitten Kempeleen kirkonkylän yhtenäiskoululla. Kiitos pitkämielisyydestä kaikille opettajille, yrittäkää pinnistää vielä pikkusiskon kanssa pari vuotta, huumorin tajuinen lukiolainen huomauttaa.

Syrjäkylässä asumisesta tai isosta perheestä ei ole koitunut Pinja-Riikalle ongelmia, saati pienintäkään selittelyn aihetta.

– Haastavinta ovat olleet aikaiset aamuherätykset koulutaksiin tai bussiin, suksien kuljettaminen koulutaksissa, sukkaparin löytyminen niinä aamuina, kun muut sisarukset ovat lähteneet kouluun aikaisemmin, ja tietysti valkoisten tennarien suojelu savisella kylätiellä. Muut arkiset asiat ovatkin olleet pelkkiä järjestelykysymyksiä tai mahdollisuuksia tehdä asiat toisin.

– Harvalla ikätoverillani Kempeleen kirkonkylällä on yhtä vankka kokemus taksin kyydissä istumisesta kuin minulla. Nopean laskutoimituksen perusteella olen viettänyt peruskouluni aikana koulutaksissa 2550 tuntia eli 106 päivää. Tuona aikana kilometrejä on kertynyt 100 800 eli yhtä paljon kuin 2,5 kertaa maapallon ympäri. Taksiliiton ikuinen kanta-asiakkuusmerkki olisi kyllä perusteltu, nuori nainen lohkaisee.

Huonoista kulkuyhteyksistä ei välttämättä ole seurauksena se, että lapset ja nuoret eivät pääsisi harrastamaan.

– Meillä on harrastettu ja meitä ja välillä myös meidän kavereita on kuskattu harrastamaan, kyläilemään ja välillä ihan vaan olemaan kavereiden kanssa. Musiikki ja itämainen tanssi ovat minulle rakkaita harrastuksia, joiden parissa vietän aikaani edelleen päivittäin. Treeneihin pääsee vanhempien ja välillä myös sisarusten kyydillä, Pinja-Riikka valaisee.

Syrjäkylällä ei kasveta tynnyrissä. Pinja-Riikan koti on siitä elävä esimerkki.

– Meillä on ollut aina vieraita ja ruokapöydän ääressä on oman perheen lisäksi useimmiten myös meidän kavereita tai pidempiaikasia vieraita, kuten vaihto-oppilaita, joita on ollut esimerkiksi Saksasta, Belgiasta, Espanjasta ja Kaliforniasta.

– Tasapuolisuuden nimissä äiti ja isä ovat lykänneet myös meitä maailmalle. Minä ja sisarukseni olemme olleet kielikursseilla ja oppilasvaihdoissa ulkomailla kukin vuorollamme. Vanhimman siskoni kansainvälistyttäminen on onnistunut toistaiseksi parhaiten, sillä hän opiskelee ja asuu Amsterdamissa yhdessä hollantilaisen avopuolisonsa kanssa.

Isossa ja äänekkäässä perheessä kasvaminen saatta luoda haasteita, mutta Pinja-Riikalle perhe on antanut myös paljon taitoja. Hän on oppinut odottamaan vuoroaan, pitämään puoliaan, jakamaan asioita, kysymään uudelleen, asioimaan itsenäisesti ja ennen kaikkea toimimaan yhdessä.

– Näitä taitoja olen saanut käyttää myös kummioppilaana toimiessani ja myöhemmässä vaiheessa oppilaskunnan hallituksessa ja nykyään Kempeleen nuorisovaltuustossa. Yhteisten asioiden hoitaminen ja meidän nuorten hyvinvointiin vaikuttaminen ovat asioita, jotka tunnen omakseni ja joiden äärellä olen saanut paljon hyviä ystäviä.

Pinja-Riikan huumorintajulla ei ole rajoja. Lukion ensimmäisen luokan opiskelija laskee hymyssä suin, että hänellä on vielä jäljellä noin 20240 kilometriä eli noin 345 tuntia, mikä tekee 14,5 päivää taksimatkailua ennen kuin valkolakki on päässä.

– Tosin tästä voi minut pelastaa uusi lainsäädäntö, joka mahdollistaa ajokortin ajoharjoittelun jo 16- vuotiaana. Rakas isäni odottaakin jo innolla, että pääsen tulevina pakkasaamuina rapaamaan jäisiä auton ikkunoita ja viihdyttämään häntä yhteisillä koulumatkoillamme.

Pinja-Riikan unelma on kurkotella tähtiin. Kun nuori TET-harjoittelija viime vuonna asteli Oulun yliopiston fysiikan laitokselle mielessään monipuolinen kysymyspatteristo, oli siinä professoreilla miettimistä. 14-vuotias ja niin laaja tieto astrofysiikasta?

Muttta Pinja-Riikka ei lukitse tulevaisuuttaan. Hän haaveilee myös opinnoista ulkomailla. Siellä voisi myös asua. Koti-Suomi ja ehkä myös Kempele ja Juurussuo ovat tämän musikaalisen nuoren naisen tavoitteina sitten joskus.

Politiikkakin Pinja-Riikkaa kiinnostaa. Mutta sitä ennen tänään 12. joulukuuta 16-vuotta täyttävä nuori nainen jatkaa opintojaan kotikunnan lukiossa, nauttii oman koulunsa musiikkitoiminnasta, bändistä ja kaikesta kivasta, mitä jokainen uusi päivä tuo mukanaan.

Onnea Pinja-Riikka!