Tällä hetkellä Suomessa ja maailmalla kulkee pienenpieni "kusipää", joka ei todellisuudessa ole edes elävä organismi. Koronavirus tunkeutuu soluun, josta tulee niin sanottu tehdas uusille viruksille. Samalla keho napsauttaa päälle oman puolustusjärjestelmänsä – yleisimpänä merkkinä tästä lienee kuume. Koronan kohdalla suurin osa selviää pienillä oireilla, mutta riskiryhmään kuuluvien henki voi olla vaakalaudalla.
Näinä monimutkaisina aikoina mielessäni pyörii monia ajatuksia maailman tilasta. Mikään ei ole mustavalkoista ja yksiselitteistä, mikään ei ole puhtaasti oikein tai väärin, mikään ei ole täysin hyvää tai pahaa. Tällä hetkellä päällimmäisenä on kysymys siitä, olemmeko todella kontrollissa, vai istummeko vain kyydissä suunnatessamme kohti tuntematonta tulevaisuutta?
Virus tai mikä hyvänsä kulkutauti ei ole itsessään paha – ne ovat olleet aina osana ihmiskunnan historiaa. Ihmismassojen kasvaessa kulkutaudit lähtevät liikkeelle ja kulkevat metsäpalon lailla kansojen läpi. Kaikki on osa luonnon toimintaa, sillä yhteisen maapallomme kantokyky on rajallinen.
Jokaisella bakteerilla, viruksella ja loisella on oma paikkansa osana luonnon diversiteettiä. Ekologisesta näkökulmasta tämä on itsestään selvyys, eikä siihen liitetä varsinaisesti puntarointia oikeasta ja väärästä.
Jos jokaisella luontokappaleella on paikkansa ekosysteemissä, onko ihmisenkin olemassaololle jonkinlainen merkitys tämän kaiken keskellä? Muistan ikuisesti erään koulussa kuulemani lausahduksen: "Ihminen ei voi elää ilman luontoa, mutta luonto pärjää hyvin ilman ihmistä." Oli asia kummin päin tahansa, ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa.
Eräs ystäväni tiivisti ajatukseni toteamalla, että jokainen syntymätön lapsi on eräänlainen lahja maapallolle – ja erityisesti Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, sillä näillä alueilla ihminen kuluttaa luonnon resursseja eniten. Jos haluaa siis suhtautua kylmän raadollisesti koronavirukseen, saattaa sen leviäminen olla luonnon tasapainon näkökulmasta positiivinen, tasapainoa korjaava tekijä.
Entä miten reagoikaan tuo yhteiskuntaa pyörittävä abstrakti moottori nimeltään "talous"? Entäpä valtioiden huoltosuhteen? Riittävätkö apupakettien rahat?
Kansantaloustieteen näkökulmasta kulkutaudit ja niiden aiheuttamat rajoitteet ovat kaikkea muuta kuin neutraalit. Nykytilanteemme, jossa ihmisiä ohjeistetaan olemaan liikkumatta, kuluttamasta ja kerääntymättä kaupankäynnille merkittäviin paikkoihin, on kulutusyhteiskunnan ihanteiden valossa katastrofaalinen.
Yritykset näivettyvät, minkä jälkeen edessä ovatkin yt-neuvottelut, lomautukset ja pelko konkursseista. Suurin osa yrityksistä on rajoittanut aukioloaikojaan, osa on päätynyt laittamaan lapun luukulle epidemiatilanteen vuoksi. Muun muassa kuntosalit ovat niitä paikkoja, joiden auki pitäminen on herättänyt närää – suurin osa yrityksistä on päätynyt luoviin ratkaisuihin mahdollisuuksien puitteissa, mutta ainakin yksi suurempi ketju pitää oviaan normaalisti auki. Vaikka yritys vakuuttaa sivuillaan, että he tekevät kaikkensa hygienian edistämiseksi, vastuuta siirretään myös salin käyttäjien harteille.
Ja kuten tiedämme, iso osa ihmisistä ei osaa ottaa vastuuta. Toteamus "Enhän minä mitään aiheuta!" kuulostaa aivan liian tutulta tilanteessa kuin tilanteessa.
Konsumerismi on taloustieteellinen näkemys, jonka mukaan kuluttaminen ja yhteiskunnan rattaiden pyörittäminen tätä kautta on ihanne. Toisaalta kulutusyhteiskuntaan pohjautuvia ideaaleja on kritisoitu jo pitkään – järjestelmän puitteissa ihmiset ovat pyrkineet hivuttautumaan materialismista kohti palveluita, kokemuksia ja elämyksiä.
Toisaalta tämäkin on mielikuva, joka on muodostunut pohjoismaisessa kontekstissa.
Monissa Itä-Aasian valtioissa kuluttaminen ja fyysiset tavarat ovat edelleen "se juttu". Japanissa asuneena voin todeta, että japanilaisille tavarapaljous ja lahjojen runsas antaminen ovat kiinteä osa sosiaalista kanssakäymistä. Samalla kun me kuljetamme kolme vuotta vanhoja kestokassejamme hypermarketin ostoskärryissä, toisella puolella maapalloa yksittäinen asiakas ostaa neljä tikullista soijakastikkeessa dipattuja riisitaikinapalloja: ensin tuo herkku laitetaan kertakäyttöiseen muovirasiaa, joka suljetaan yhdellä tai jopa kahdella kuminauhalla. Tämän jälkeen vedetään kierros kelmua pakkauksen ympäri. Lopuksi pakkaus sujahtaa pieneen valkoiseen muovipussiin.
Että sepäs siitä sitten.
Nykytilanne aiheuttaa monelle ahdistuneisuutta sekä muita epämiellyttäviä tunteita. Pahimmillaan oman hyvinvoinnin perustukset tuntuvat murenevan.
Olen monin tavoin onnellisessa asemassa, sillä en ole joutunut kärsimään mielenterveysongelmista elämäni aikana. Tietenkin ylä- ja alamäkiä on ollut matkalla, mutta kaikesta olen selviytynyt ilman suurempia kolhiintumisia.
Tällä viikolla koin kuitenkin kauhun tunteita maatessani sängyssä – loppuuko maailma sittenkin ja onko tämä nyt sitä apokalyptista esisoittoa?
Hyvä ystäväni muistutti minua aikaisemmin tuona päivänä, että Raamatun Ilmestyskirjan ensimmäinen ratsastaja on juuri Tauti. Tuolla ratsastajalla on Raamatun tekstissä päässään seppele, ja tuota seppelettä kutsuttiin antiikin Roomassa "coronaksi".
Koronakriisin keskellä henkisen hyvinvoinnin edistäminen ja tasapainon ylläpitäminen ovat kaikki kaikessa. Tähän toimintaan kuuluvat liikkuminen rajoitusten puitteissa, yhteyden pitäminen läheisiin, lukeminen, kirjoittaminen, elokuvien katseleminen... Sekä tietenkin etätöihin liittyvien hopeareunojen tunnistaminen, jos etätyöt ovat siis edes vaihtoehto. Kotikonttorissa töitä voi tehdä vaikka pyjama päällä!
Epidemian keskellä yrittäjien ahdinko kiteytyi karvaan suloisena asiakaspalvelukokemuksena – sain iloisinta ja auttavaisinta palvelua eräässä oululaisessa vaateliikkeessä. Vierailuni seurauksena ostin itselleni värikkään t-paidan, joka minulla on päälläni tätä tekstiä kirjoittaessa. Nyt pidän tästä paidasta erityisen paljon. Jos olen aikaisemmin ostanut vaatteita harkiten ja harvoin, nyt ostin vaatteen ajatellen yrittäjää.
Vaikka paikallisen toimijan tukeminen on hyve, josta olen pyrkinyt pitämään kiinni jo ennen tätä kriisiä, nyt tuo ohjenuora on kultaakin kalliimpi. Pidä sinäkin siitä kiinni – tuetaan toisiamme näinä vaikeina aikoina.
Monet minunkin lähipiiristäni ovat pian lomautettuina – viestejä on tullut viime päivinä useammalta taholta. Siltikin ihailen heidän asennettaan tilannetta kohtaan: "Kaikilla on tällä hetkellä vaikeaa, ei vain minulla." Tilanne tulee näkymään myös oman työharjoitteluni jälkeen – kevään ja kesän yliopistokurssit ovat kaikki etänä suoritettavia kokonaisuuksia. Kampuksella jokainen ovi on säpissä.
Varmaa on se, että tähän asti tuntemamme yhteiskunta tulee muuttumaan merkittävästi pandemian jälkeen. Niin on käynyt aikaisemmin ja niin tulee käymään vielä uudelleenkin. Talouden rakenteet uudistuvat ja esimerkiksi ruokaan liittyviin kysymyksiin suhtaudutaan uudella tavalla. Suurin murros saattaa koskea myös matkustamista, sillä pandemia on tuonut esille globalisaation mukanaan tuomat riskit.
Mikään näistä muutoksista ei kuitenkaan tapahdu meistä erillään, jossain arjen ulkopuolella – muutoksen pieniä hammasrattaita olemme me kaikki, sinä ja minä.
Justus Luokkanen
harjoittelija@rantalakeus.fi