Lumijoki Oulunsalon taistoa edustava Jukka-Pekka Lukkarila matkasi toissa viikolla Unkarin Budapestiin kädenväännön 39. maailmanmestaruuskilpailuihin. Kisoista hän lunasti itselleen pronssisen mitalin vasemmalla kädellä yli 50-vuotiaiden ja alle 90-kiloisten miesten sarjassa. Kisoissa oli kaikkiaan 1 240 urheilijaa 54 eri maasta. Lukkarila oli yksi 16 suomalaisesta vääntäjästä.
– Pitkästä aikaa saimme hyvän joukkueen kasaan. Finaaliin asti ylsi myös seurakaverini Lasse Luukinen, joka sai omassa sarjassaan MM-hopeaa. Nämä oli ainoat mitalit, jotka Suomeen tuli, Lukkarila kertoo.
Kotona Lumijoella MM-pronssi pääsi aiempien mitalien ja pokaalien joukkoon. Palkintokaapissa kimmeltää muun muassa yksi aiempi MM-pronssi vuodelta 2010 sekä neljä Pohjoismaiden mestaruutta ja kaikkiaan 14 SM-kultaa.
Mies kertoo lihasten olevan edelleen kipeänä kisaponnisteluiden jäljiltä. MM-kisat olivat Lukkarilan osalta viidennet, joten kisatunnelma oli hänelle jo entuudestaan tuttua tarkkoine punnituksineen ja pitkine odotuksineen.
– Suoritus ei ole siis ainoastaan fyysinen vaan myös psyykkinen. Keskittyminen on pystyttävä säilyttämään koko pitkän päivän ajan, Lukkarila tietää.
Vaikka kädenväännössä keskiössä ovat kädet, vaatii se työskentelyä koko kropalta. Lajiin kuuluu räjähtävä lähtö, jonka jälkeen vääntö pyritään viemään pöytään alle sekunnissa.
– Tavoitteena on, että vääntö olisi ohi kertapyyhkäisyllä. Startin tärkeys korostuu, ja refleksien on oltava kunnossa. Räväkällä lähdöllä pystyy viemään vahvempaakin kaveria.
Vasemmalla ja oikealla kädellä väännetään kisoissa eri päivinä. Kone arpoo vastukset, joten mukana on aina myös arpaonnea. Kisa etenee tuplaeliminaatioperiaatteella, jossa ensimmäinen häviö pudottaa kilpailijan tappiokaavioon ja seuraava pois kisasta. Arpa ei suosinut Lukkarilaa oikean käden kohdalla, sillä hän sai vastaansa moninkertaisen MM-mestarin.
– Ote lipsahti, joten jatkoimme vääntöä remmin kanssa. Siitä tuli pitkä vääntö ja käsi meni maitohapoille. Paras puhti meni siinä, mies kertoo.
Vasemmalta kädeltään hän ei odottanut paljoa, sillä se oli ollut viime kesän olkapäävamman vuoksi kuntoutettavana.
Lukkarila kertoo kiinnostuneensa lajista jo lapsuudessa. 1980-luvulla hän näki vilauksen kädenväännöstä urheiluruutua katsoessaan, mutta lajitietoutta ei vielä tuolloin ollut saatavilla. Harrastuksen pariin hän löysi 2000-luvun alkupuolella työkaverinsa jalanjäljissä.
Nyt mies harjoittelee kuutena päivänä viikossa ja hän on omistanut kädenväännölle kotoaan kokonaisen huoneen, josta löytyy sormipuristimia, käsipainoja, leuanvetotanko ja talja.
– Harjoittelu painottuu ylävartaloon. Kaikki lähtee kuitenkin sormista ja ranteista. Väännössä iso osa kohdistuu sormiin, joten se ei riitä, että pelkästään hauiksessa on voimaa. Lajissa käytetään sellaisia lihaksia, joita ei käytetä muualla, Lukkarila toteaa.
Lisäksi Lukkarila on tuunannut kuntopyörästä käsitreenilaitteen, joka simuloi aitoa kädenvääntöä. Kotoa löytyy myös virallinen kädenvääntöpöytä, jonka ääressä harjoitellaan 18-vuotiaan Tino-pojan kanssa viikoittain. Isä on innostanut poikansakin lajin pariin.
Lukkarila kuuluu Oulunsalon taistoon, jossa on tällä hetkellä 16 aktiivivääntäjää. Seuran jäsenet kokoontuvat viikoittain hiomaan tekniikoitaan. Viikonloppuna väkeä kerääntyi Lukkariloille harjoittelemaan lokakuussa Tampereella järjestettävää Nordic open -kisaa varten.
Lukkarilan mukaan Oulunsalon taistossa harrastajat pääsevät hyvin kiinni laadukkaaseen harjoitteluun ja lajitietouteen. Tietoa jaetaan avoimesti myös uusille harrastajille.
– Monella on edelleen sellainen väärä kuvitelma, että kädenvääntö on baarissa reuhaamista. Me voimme nykyään kutsua itseämme urheilijoiksi. Jos tässä lajissa haluaa menestyä, se vaatii täysipainoisen harjoittelun ruokavalioineen ja treeniohjelmineen, hän painottaa.
Lukkarila on ollut vuodesta 2008 lähtien mukana Suomen kädenvääntöliiton hallituksessa. Hän kertoo lajin menneen koko ajan ammattimaisempaan suuntaan: kisat on tuotu pois baariympäristöstä ja niihin kuuluu nykyisin myös dopingtestaus. Toissa vuonna kädenvääntö nousi olympiakomiteaan.
– Teemme työtä sen eteen, että lajin yleiskuva nousisi ja tietoisuus lisääntyisi ja saisimme lisää näkyvyyttä ja harrastajia.