Tulevana perjantaina Kempeleessä kuullaan sinivalkoisia säveliä ja sanoja, kun Jukka Kuoppamäki esiintyy Pirilä-salissa. Konsertin otsakkeeksi on muotoiltu Elämäni laulut.
– Siellä kuullaan kaikki hitit vuosien varrelta. Myös ne, jotka olen kirjoittanut Katri Helenalle, Dannylle ja Jari Sillanpäälle. Kaikki ne, jotka ihmiset osaavat ulkoa, Kuoppamäki valaisee.
Porvoon kesämökiltään puhelimitse tavoitetun miehen ura ulottuu kuudelle vuosikymmenelle. Hittejä Kuoppamäen luomiskynästä on syntynyt paljon, eikä muste ole loppumassa vieläkään. Tänä syksynä hän julkaisee uuden levyn.
– Meillä oli erittäin miellyttävä tuotantosessio. Äänitimme sen täällä meidän kesämökillämme, koska tällainen puinen rakennus on erittäin hyvä studiona. Levy on nimeltään Sun kanssas kahden.
Uuden levyn laulut kertovat rakkaudesta – myös siitä elämänmittaisesta. Ei ole vaikeaa kuvitella Kuoppamäkeä esittämässä tarinoita ikuisesta lemmestä. Oma avioliittokin Sirpa-vaimon kanssa on ehtinyt kunnioitettavaan ikään.
– Me menimme naimisiin vuonna -72. Kaksikymppisenä. Hopea- ja kultahäät on jo kaukana takana. Yhä edelleen yhdessä kuljetaan.
Lämmin ja pitkä on ollut myös suhde taiteeseen. Musiikin tekemistä mies ei osaa ajatella työksi. Enemmänkin se on rakas harrastus.
– Odottelen inspiraatiota ja kun jotain tulee mieleen, kirjoitan sen paperille. Sillä tavalla on syntynyt varmaan parituhatta sävellystä. Ei se määrä mitään merkitse, vaan ne kappaleet, jotka tunnetaan. Itseasiassa uskon, että tältä uudeltakin levyltä nousee sellaisia kappaleita, jotka muistetaan.
Artistin Suomen tukikohta on Porvoossa, mutta puolet vuodesta hän viettää Saksassa. Siellä asuvat myös tyttäret ja lapsenlapset. Keski-Euroopassa mies on toiminut pappina 80-luvulta asti. Siitä pestistä hän jäi eläkkeelle kuutisen vuotta sitten. Kuoppamäelle kristinuskon ydin on Jumalan armo.
– Meille annetaan meidän töppäilymme anteeksi, kun sitä pyydetään. Se on minun mielestäni kristinuskon tärkein sanoma. Ja toinen on ylösnousemus. Kuoleman valta on voitettu ja me elämme edelleen kuoleman jälkeen.
Hengellisyys on yksi tärkeä osa-alue sitä polkua, jota lauluntekijä tänään kulkee. Mietiskely, rukous ja raamatun lukeminen kuuluvat elämään.
– Olisi hienoa, jos kaikki löytäisivät itselleen hengellisen kodin, missä he tuntevat, että heidät otetaan huomioon ja he saavat sieltä sitä sielunhoitoa ja -ravintoa, mitä tarvitsevat. Sitä, mitä sielu tarvitsee, ei löydy telvisiosta, vaan se löytyy hengellisestä kirjallisuudesta ja ennen kaikkea omasta seurakunnasta. Kotikirkko on jokaiselle ihmiselle tärkeä paikka.
Vaikka elämä jakaantuu kahden maan välillä, ei suurempia kulttuurishokkeja pääse syntymään. Tapakulttuuri voi olla erilainen, mutta se ei välttämättä ole kovinkaan merkityksellistä. Saksassa ollessaan Kuoppamäki kokee itsensä ennemmin eurooppalaiseksi.
– Suomalaisina ajattelemme, että kulttuurimme on jotenkin erilainen, mutta loppujen lopuksi olemme kaikki ihmisiä. Tulevaisuudessa ihmiskunta lähestyy toisiaan yhä enemmän, vaikka maailmassa onkin sellaisia öykkäreitä kuin herra tuolla valtameren toisella puolella. Se on vain väliaikainen ilmiö, joka hämmentää maailmanpolitiikkaa. Eikä se kauaa siellä heilu.
Politiikkakaan ei ole aivan vieras asia Kuoppamäelle. Mies on ollut ehdolla seka eduskunta- että eurovaaleissa. Tänä päivänä hän ei tunnustaudu minkään puolueen jäseneksi.
– Jälkeenpäin olin erittäin iloinen, että minua ei valittu. En joutunut sinne sisähommiin, vaan saan tehdä tätä työtäni niin kuin ennenkin. Kiertää Suomea ja tavata ihmisiä suomalaisena muusikkona ja sinivalkoisena laulajana. Huomasin, että politiikka ei ole minun alani.
Kultaisella 60-luvulla Kuoppamäkeä tituleerattiin Suomen ensimmäiseksi hipiksi. Vuodet ovat vierineet ja Vietnamin sotakin päättyi lopulta, mutta silloinen rauhanaate on edelleen lähellä sydäntä.
– Tarkoitan sitä hyvää hippiliikettä. En sitä, joka makasi puolitokkurassa jossain puistossa ja poltti pilveä, vaan sitä, joka otti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Sillä tavalla olen yhä edelleenkin samoilla linjoilla. Rauhan puolesta sotaa ja väkivaltaa vastaan.
Hippien ajattelutapa ja sanoma rauhasta ja rakkaudesta levisi puoli vuosisataa sitten ympäri maailman. Vanhaa hippiä on kummastuttanut se, ettei vieläkään ole tullut uutta vastaavaa.
– Missä viipyvät 2000-luvun hipit? Miksi nuoriso ei ota kantaa? Vai ottavatko he, mutta me emme vain huomaa sitä? Olen odottanut sitä, että tällainen positiivinen ja hyvää tarkoittava nuorisokapina alkaisi joskus, mutta saa nähdä. Joutuu ehkä vielä odottelemaan vähäsen.
Mutta ei toivoa ole syytä hylätä, vaikka vastakulttuuri ei olisikaan niin näkyvästi voimissaan kuin ennen. Tärkeintä on löytää oma paikkansa elämässä.
– Parastahan on se, kun ihminen löytää oman tiensä, oman ammattinsa ja pääsee sopivaan koulutukseen. Ei ihminen kehity eteenpäin pelkästään telkkaria katsomalla. Näin vanhana herrana täytyy sanoa, että toivon kaikkien nuorien löytävän oman tiensä. Ja nimenomaan sellaisen fiksun tien.
Heinäkuun lopulla Kuoppamäki palkittiin ansaitusti Juha Vainio -palkinnolla, joka myönnetään vuosittain merkittävälle suomalaiselle sanoittajalle. Tunnustus ei ollut suinkaan miehen pitkän uran ensimmäinen, mutta sen saaminen tuntui hyvältä.
– Ne ovat sellaisia sulkia hatussa tavallaan, kyllä niitä täytyy olla. Juha Vainio -palkintoa tosin olin odottanut kauan aikaa. Vainion poika aina sanoi, että ensi vuonna saat sen. Lopulta siinä meni varmaan parikymmentä vuotta, Kuoppamäki nauraa.
Juha Vainio -palkinnon saaminen oli yksi Kuoppamäen haaveista. Muidenkin suhteen mies on päässyt kovin lähelle. Ei ollut kaukana, että euroviisuedustus olisi napsahtanut vuonna 1971. Tuolloin karsintakilpailussa sijoitus oli toinen. Iskelmä-Finlandian saajaksi hän oli ehdolla 2006.
Mutta ne ovat vanhoja haaveita, eivätkä ajankohtaisia juuri nyt. Tänään Kuoppamäki ei oikein tiedä mitä pitäisi toivoa. Paitsi kivoja esiintymisiä.
– Elämä on pitkä. On hienoa, että on riittänyt terveyttä sillä tavalla, että jaksaa vielä kiertää ja laulu luistaa. Ei ole mitään hauskempaa. Se on elämän sisältöä tällä hetkellä. Kierretään Suomea ja pidetään konsertteja.