KEMPELE Harvan kunnan iskulause, slogan, pitää niin hyvin paikkansa kuin Kempeleessä. Monellakin mittarilla tarkasteltuna Hyvä kasvaa Kempeleessä –lause pitää paikkansa. Talouden pyörät pyörivät, yritykset sijoittavat paikkakunnalle ja luovat työpaikkoja. Väestö kasvaa.
Aina näin ei ole ollut. Kempele oli pitkään asukasluvultaan pieni maalaiskunta, minkä kunnalliselämässä ei suuria tapahtunut. Väkimäärä lisääntyi hitaasti. Vuonna 1950 asukkaita oli 2 157, kymmenen vuotta myöhemmin 2 695. Kolmen tuhannen asukkaan raja rikkoutui 60-luvun puolivälissä.
Samaan aikaan valtion pienkuntakomitea antoi mietintönsä. Sen mukaan Kempeleen, Limingan ja Oulunsalon oli syytä yhdistyä. Selvityksiä tehtiin ja asiassa pidettiin tarkkaakin neuvonpitoa, mutta kaikki kolme jäivät itsenäisiksi.
Liekö kuntaliitosneuvottelut herätelleet kempeleläisiä, mutta vuoden 1968 kuntavaalien jälkeen alkoi kasvu. Kun vuonna 1965 asukkaita oli 3 021, oli heitä jo 70-luvun alussa 3 841. Kymmenen vuotta tästä väkimäärä kipusi jo yli 7 500:aan.
Kolme harmaapäistä herrasmiestä kiertelee Kempeleen kunnan valtuustosalissa.
Yksi heistä, Ylikylän koulun entinen rehtori, pitkän linjan kouluvaikuttaja Juhani Konola etsii huoneesta vanhaa valtuustopaikkaansa.
Vuoden -68 kuntavaaleissa päättäjät vaihtuivat. Konola oli perustamassa Ouluun Liberaalista kansanpuoluetta. Myös Kempeleeseen puolue päätti asettaa ehdokkaat.
– Ajattelimme liittoutua. Kävin neuvotteluja Keskustan Arvo Niemelän kanssa vaaliliitosta. Asetimme viisi ehdokasta, joista neljä meni läpi!
Konola oli heidän joukossaan. Vaalimainoksena liberaaleilla oli ”Uusi luuta lakaisemaan”.
Vaaleissa annettiin yhteensä 1 451 ääntä, joista suurimman potin nappasi kyseinen vaaliliitto, 639 ääntä. SKDL (Suomen Kansan Demokraattinen Liitto – Vasemmistoliiton edeltäjä) sai 547 ääntä. Sosiaalidemokraattien äänisaalis oli 160, SMP:n (Suomen Maaseudun Puolue) 51 ja Kokoomuksen 46.
Vaalivuosi oli muutoinkin jännittävä. Äänestämään pääsivät jo 20-vuotiaat aiemman 21 vuoden sijaan. Lisäksi edellisten kuntavaalien jälkeen niin sanotut suuret ikäluokat olivat saavuttaneet äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden.
Puolueet ottivat ehdokkaikseen nuoria, joista useat menivät läpi.
Yksi heistä oli filosofian ylioppilas Olavi Keinänen. Hänet valittiin valtuustoon SKDL:n listalta 24-vuotiaana.
– Valtasuhteet olivat silloin hyvin tasaiset. Päätöksenteko oli yksimielistä, Keinänen toteaa.
Hän oli 60-luvun lopun ja 70-luvun alun vuosina monessa mukana – muun muassa kuntasuunnittelu-, koulusuunnittelu-, asuntotuotanto- ja kansalaisopiston perustamistoimikunnan sihteerinä.
Pro gradu -työnään Keinänen työsti Kempeleen kunnalle Oulun läänin ensimmäisen kuntasuunnitelman, mikä valmistui vappuna 1970. Suunnitelma – joka jossain muotoa vastaa nykyisiä kuntastrategioita – ei tosin sisältänyt hirveästi tulevaisuuden visioita. Tekstissä arvioidaan ainoastaan väkiluvun kasvua ja kunnallisäyrin muutosta.
– Tilastokeskuksen ja muiden valtion virastojen ennusteet väkiluvun kasvusta olivat aivan toista kuin kunnan omat. Lopulta saimme omat arviomme myös heidän tietoonsa ja ne hyväksyttiin muun muassa kunnittaisen aravalainakiintiön perustaksi.
60-luvun lopulla Kempeleessä – kuten monessa muussakin suomalaiskunnassa – ei ollut kunnanjohtajaa. Ylimpänä virkamiehenä toimi kunnansihteeri. Vuonna 1968 tehtävässä aloitti Saloisissa syntynyt Risto Riihijärvi, joka vastikään oli valmistunut Tampereelta.
– Kaikki valmistuneet saivat heti töitä. Itse ehdin toimia myös Enontekiön vt. kunnansihteerinä ennen Kempeleeseen tuloani, lopulta Raahen kaupungin hallintojohtajan paikalta eläköitynyt Riihijärvi kertoo.
Koska kunnanjohtajaa ei ollut, toimi niin sanotussa pormestarimallissa veturina kunnanhallituksen puheenjohtaja, jonka oikea käsi kunnansihteeri oli.
Vuoden 1968 vaalien jälkeen hallituksen puheenjohtajuuden otti SKDL:n Heimo Kangas (1920-2000). Vahva, runsassanainen kuntapoliitikko nousee kolmikon muistoissa toistuvasti esille.
– Voi sanoa, että Kangas oli yksi Kempeleen kasvun alullepanijoista.
– Kun tämä asutustilallinen Juurussuolta ajeli kirkolle, ehti hän matkan aikana aina miettiä asiat kuntoon. Kun hän tuli kunnantalolle, oli hän jo askeleen edellä muita, Risto Riihijärvi naurahtaa.
– Kangas oli hyvä pari valtuuston puheenjohtaja Arvo Niemelän kanssa. Muita tärkeitä päättäjiä olivat Erkki Kerttula, Eljas Holappa ja Sulo A.Mäkinen.
Voimakastahtoinen kunnanhallituksen puheenjohtaja sai asioita aikaiseksi. Juhani Konola muistelee Kempeleessä ymmärretyn, että kunnan kasvamiseksi pitää saada lisää asukkaita. Koska kunnalla tonttimaata ei juuri ollut, sitä piti saada yksityisiltä.
– Heimo neuvotteli maanomistajien kanssa sopimuksen ja hinnan, jolla peltoalueita hankittiin kunnalle. Esimerkiksi Honkasen alueen rakentaminen alkoi 70-luvun alussa.
Sekin oli kunnassa tuohon aikaan edistyksellistä. Kempeleen aiemmasta hiljaiselosta kertoo hyvin tieto, että kun kunta oli tehnyt maakauppoja 30-luvulla, kirjoitettiin nimet seuraavan kerran kauppakirjaan vasta vuonna 1965.
– Toki kaikki eivät Kankaan otteista pitäneet ja hän sai paljon haukkujan osakseen, mutta hän ei siitä välittänyt. Hän osasi manipuloida, mutten usko hänen loukanneen ketään, Keinänen arvelee.
60-luvun lopulla Kempeleeseen puuhattiin keskikoulua. Kun oli kalusteiden hankinnan aika, ehdotti Kangas Konolalle ostosmatkaa Helsinkiin.
– Totesin, etteivätkö keskikoulun opettajat olisi parempia tehtävään, mutta Heimo totesi, että kyllä me osaamme. Niin kävimme kaupat tekemässä.
Konola muistelee myös tilannetta, kun Ylikylän koulun rakennushankkeen tilityksiä oli tulossa katsomaan virallinen tarkastaja. Hänet tunnettiin miehenä, joka ei ymmärrä huumoria – ja Heimo taas oli kova puhumaan ja inttämään asioista.
– Sanoin muille, että jos Heimo tulee tarkastukseen mukaan, niin ilmoittakaa hänelle olevan puhelu. Heimo tuli, ja muutaman kerran hänet puhelun varjolla otettiin tilanteesta pois, Konola valottaa.
Myös yritykset löysivät Kempeleen. Kun kunnassa aiemmin oli toiminut vain luuta- ja tiilitehdas, nousi vuonna 1969 merkittäväksi työnantajaksi Oy Nokia Ab Pohjolan Kaapeli.
Miehet muistelevat tehtaan päätyneen Kempeleeseen oululaisten ”nenän edestä”.
– Oulun kaupungilla ei tuohon aikaan ollut sellaista johtoporukkaa, joka olisi pitänyt asiaa tärkeänä. Sama oli tilanne kaavoituksessa. Omakotitontteja kaavoitettiin Oulussa todella kitsaasti. Kempeleessä ymmärrettiin uusien asukkaiden tuovan lisää verotuloja.
Kunnan keskustakin muuttui. Holapan myllyn väistyttyä tilalle nousi kauppaliikkeitä ja ravintola. Kunta sai uuden hulppean toimitilan. Senkin osalta Heimo Kangas osasi pelata asiat kotikuntansa parhaaksi.
– Kunnantalo rakennettiin kokonaan velkarahalla. Kunta sai Säästöpankista miljoonan markan lainan. Samalla kunnan velka per asukas nousi niin suureksi, että kunnan kantoluokka nousi ykkösryhmään. Tämän ansiosta kouluavustukset nousivat maksimiin, Olavi Keinänen selvittää.
Säästöpankki, jonka johtajana tuolloin toimi Mirja Holma, oli tärkeä kunnan rahoittaja.
Vielä 80-luvulla rehtorina toiminut Konola muistaa muuttoaallon aiheuttaneen koulutoimessa päänvaivaa.
– Kun aiemmin koululaisten määrässä ei juuri tapahtunut muutoksia ja Ylikylälläkin pyörähti päivässä vain yksi linja-auto, piti myöhemmin kesällä miettiä mihin uudet oppilaat saa syksyllä sijoitettua. Jonakin vuonna vuokrasin jopa Pyrinnön tilat ja vanhan pappilan, jotta kaikille löytyisi koulupaikka.
Kun Riihijärvi aloitti työnsä Kempeleen kunnan palveluksessa, ei kunnantalolla ollut montaakaan työkaveria. Kirjanpitäjänä toimi Martta Mäkelä, sosiaalisihteerinä Sanna Tiirola ja konekirjoittajana Eila Holappa.
Myös kunnansihteerin piti osata konekirjoitus.
– 10 000 lyöntiä puolessa tunnissa, Riihijärvi kehaisee ja naurahtaa.
Kunnan omistuksessa oli yksi sähköinen laskukone, joka oli vain Mäkelän käytössä. Sähköistä kirjoituskonetta ei löytynyt.
– Jossakin vaiheessa saimme koneen, missä oli yhden rivin korjausmuisti.
– Mutta Kempele oli monessa asiassa edelläkävijä. Heimo hankki esimerkiksi koululaisille kuivamustekynät ensimmäisten joukossa, Juhani Konola huomauttaa.
– Ja tietokoneetkin saimme luokkiin varhaisessa vaiheessa, hän jatkaa.
Kolmikon keskustelussa toistuu yksi sana useaan kertaan: yksimielisyys.
Kaikki huomauttavat Kempeleen kasvun merkittävänä tukena olleen poliittisen yksimielisyyden. Asioista ei ole suuremmin riidelty. Jos jostakin asiasta on käyty nokkapokkaa, eivät ne ole päätyneet pidemmiksi juoksuhautojen rakentamisiksi.
– Sama linja jatkuu edelleen. Kempele kasvaa hyvään suuntaan. Olen keskustellut monien oulunsalolaisten ja oululaisten kanssa ja kyllä he meitä kadehtivat, Konola heittää.
1970-luvulla Oulun seudulle muutti vuosittain noin 1 500 ihmistä, josta kymmenesosa päättyi Kempeleeseen. Vuonna 1985 kunnassa oli jo 8 755 asukasta ja viisi vuotta myöhemmin liki kymmenen tuhatta.
Nyt asukasluku lähentelee kahdeksaatoistatuhatta.
– Kunnan päättäjät ovat luottaneet toisiinsa. Se on ollut kasvun kannalta tärkeää, Juhani Konola päättää.