Jouko on viih­ty­nyt auton ratissa yli 55 vuotta – ­Vuo­siin on mah­tu­nut kol­mi­sen­kym­men­tä autoa

Talven tulo ei mietitä sen enempää Jouko Alaräihää. Kun auto on kunnossa ja alla hyväkuntoiset talvirenkaat, tien päälle lähtöä ei tarvitse jännittää, sanoo 55 vuotta auton ratissa istunut kempeleläinen.

Kuva: Rita Kumpula

Kun kempeleläinen Jouko Alaräihä kävi 55 vuotta sitten autokoulun Oulun Käyttöauton autokoulussa, koulussa oli kaksi oman kylän opettajaa.

– Kempeleläiset Kotimäen Urpo ja Suutarin Pentti olivat hyviä opettajia. Oikein mukavia muistoja minulle on jäänyt autokouluajalta. Meni siinä vähän aikaa ennen kuin sain ostettua ensimmäisen oman autoni. Se oli Simca Marly. Varmaan se vaikutti ostopäätökseen, että piti olla vähän isompi auto tavaran kuljetusta varten, koska vanhemmillani oli Kempeleessä kauppa, itsekin vaimonsa Tuulikin kanssa vuosia saman kaupan pitoa jatkanut Jouko kertoo.

Simcalla nuori mies ajoi tietysti myös hupiajelua. Kyydissä istui tyttöystävä Tuulikki. Joukon ja Tuulikin kaverin ja tämän tyttöystävän kanssa sovittiin, että hupiajelulla käydään vuorotellen poikaystävien autoilla. Näin bensakulut saatiin mukavasti jaettua.

– Yleensä ajettiin Teppolan vanhainkodin ohi Vihiluotoon, missä vain istuttiin ja juteltiin. Joskus ajettiin Ouluun elokuviin. Kun harrastin kalastusta ja jahtihommia, ajopelinä oli silloinkin yleensä auto.

Yksi selkeä ero on Joukon mielestä 55 vuoden aikana tapahtunut ajokulttuurissa.

– Nyt osa nuorista kaahaa kuin viimeistä päivää. Minun nuoruudessa autoa pikemminkin säästeltiin, että menopeli kestäisi pitempään!

Jouko ei ole vuosien mittaan jämähtänyt tiettyyn automerkkiin. Miehen mukana on lähtenyt yleensä auto, joka on hyvä ajettava ja riittävän iso. Joitakin automerkkejä on kuitenkin tullut ostettua useammin kuin kerran.

– Neljästi minulla on ollut Madza, Nissan pari kertaa. Auton pitää olla jäsy ja vankka. Yleensä niin on ollutkin. Kun on jo ostaessa tiennyt, että auto on hyvässä kunnossa, ei ajon kanssa ole tullut ongelmia. Kun poikamme Make pelasi murrosikäisenä jääkiekkoa, autoon piti mahtua pelikamppeet. Oman pojan lisäksi autossa istui myös muutama pelikaveri omine pelikamppeineen. Silloin oli tosi tärkeää, että auto on 4-ovinen.

Alaräihän perheen automerkkisarjaan on vuosien mittaan kuulunut Mazdojen ohella muun muassa Fiattia, Nissania, Mossea. Vuosiin mahtuu noin 30 eri autoa. Tuulikilla ja Joukolla on kummallakin menossa eläkevuodet, joten nyt pärjätään jo yhdellä autolla. Tällä hetkellä ajopelinä on tummansininen Kia. Työvuosina autoja piti olla kaksi.

– Olimme pitkään yhtä aikaa yrittäjinä, minä sahayrittäjänä Vihiluodossa ja Tuulikilla oli Oulunsalossa lounasravintola. Tavaran kuljetusta oli kummallakin riittämiin.

Ajajina Jouko ja Tuulikki tunnustautuvat erilaisiksi. Tuulikki myöntää, että hän on ollut aina autonkin ratissa ”vilkasliikenteinen”, mutta nopeusrajoituksia ja muita liikennesääntöjä hän on aina noudattanut. Jouko ajaa vaimonkin mielestä selvästi rauhallisemmin.

– Minun ajamiseeni vaikutti etenkin yrittäjävuosina kiire. Piti ehtiä ajoissa niin moneen paikkaan. Olen silti pyrkinyt lähtemään aina ajoissa, ettei tarvitse turhan takia hermoilla, Tuulikki sanoo.

Entä kenen harteilla auton siisteys on Alaräihän perheessä?

– Minä olen tarkempi auton kanssa. Jouko tahtoo kerätä kyytiin erilaista kampetta, jota kuulemma aivan kohta tarvitaan, Tuulikki nauraa.

Tuulikin mieliauto vuosien varrella on ollut yksiselitteisesti 5-ovinen Mazda.

Alaräihän perheessä ei hermoilla tänä syksynäkään tulevien talvikelien kanssa. Talvirenkaat Jouko vaihtoi viime viikonloppuna. Talvea varten auton kunto tarkistetaan, esimerkiksi pakkasnesteet ja akun kunto katsotaan. Talvirenkailla on nyt tulossa toinen talvi, joten sen puolesta talviajoa voidaan rauhassa odottaa.

Vuodessa Alaräihät ajavat noin 20 000 kilometriä.

Jouko on selvinnyt ajovuosistaan parilla pienellä peltikolarilla. Tuulikilla on takanaan yksi pahan näköinen kolari, josta kuskina ollut Tuulikki selvisi muutamaa kolhua lukuun ottamatta lähes säikähdyksellä. Myös perheen parivuotias pikkutyttö selvisi. Pahimmassa tapauksessa sekä äidin että pienokaisen henki olisi ollut katkolla.

– Olin ajamassa kaupalle Koskelassa. En ilmeisesti huomannut riittävän ajoissa, että tiellä oli pysähtyneenä rekka-auto. Tein äkkiohituksen, mutta vastaankin tuli rekka-auto. Oma autoni ajautui rekka-auton alle. Sen jälkeen muistikuvani katkesivat. Kun heräsin, huolehdin vain pikkutytöstämme. Samalla kiitin mielessäni, että toinen tyttäristämme oli päättänyt jäädä tällä kertaa pois kyydistä.

Ikävuosien karttumisen Jouko Alaräihä sanoo huomanneensa ainakin yhdestä asiasta.

– Nuorena sitä saattoi katsella väillä maisemia, eikä se haitannut ajamista yhtään. Nyt pitää keskittyä vain ajamiseen. Jos yrittääkään jotakin muuta, auto on heti menossa omille teilleen.

Tämä on erittäin hyvä havainto, joka muidenkin kuin ikääntyvien autoilijoiden tulisi muistaa aina, kun istuu ratin takana.