Joskus mukana ollut lapsia, jotka eivät osaa liikkua met­säs­sä – ke­sä­lei­ril­lä saa luon­to-op­pia

Luonto-Liiton kesäleirillä lapset saavat ympäristökasvatusta kuin huomaamatta muiden touhujen mukana. Oulunsalon Koppana tarjoaa mainiot puitteet luontoleirin järjestämiseen.

Oulunsalo
-
Kuva: Mirko Kovalainen

Meren äärellä sijaitsevasta Koppanan leirikeskuksesta kantautui lauantaina elämän ääniä. Käynnissä oli Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piirin kesäleiri, ja väki oli juuri kokoontunut lounaalle. Syönnin päälle leiriläiset kävivät tiskaamassa omat astiansa tiskauspisteellä. Sen jälkeen oli aikaa vapaalle leikille.

Kesäkeitto ja tiskaaminen olivat osalle lapsista uusia kokemuksia. Leirin tärkeintä antia oli kuitenkin ympäristökasvatus.

– Lapset liikkuvat nykyisin harmittavan vähän luonnossa. Joinakin vuosina leirillä on ollut mukana sellaisiakin lapsia, jotka eivät oikein osaa liikkua metsässä, kertoo ensimmäistä kertaa leirinjohtajana toimiva, biologiaa yliopistossa opiskeleva Maria Honkanen.

Tämän allekirjoittaa myös kolmena vuotta leiriä johtanut Jonna Heikkinen, joka toimi nyt leirin kokin roolissa.

– Lasten luontotieto on osittain heikolla mallilla. Osa jännittää luontoretkiä, mutta löytyy myös niitä, jotka ovat hyvin tietoisia luonnosta. Kiinnostusta lapsilta löytyy kovasti.

Luonto-liiton leirejä on järjestetty Oulunsalon Koppanassa kymmenen vuoden ajan. Paikka tarjoaa hyvät puitteet leireille.

– Tässä on luonto lähellä. Pihalla istuskellessa voi nähdä vaikka leppälinnun hyppelevän puussa ja eilen illalla kuulimme nuoren hirvisonnin huutelevan lähistöllä, Honkanen havainnollistaa.

Lue lisää keskiviikon 17.7. Rantalakeudesta tai digilehdestä.

Ilmoita asiavirheestä