TYRNÄVÄ Kolme miljoonaa kilometriä. Samaan kilometrimäärään pääsisi, jos kiertäisi maapallon 75 kertaa tai kävisi neljä kertaa kuun kamaralla.
Tyrnävälänen Heikki Anttila, 80, saavutti saman auton ratissa. Viisikymmentä vuotta ajamalla elantonsa hankkinut mies myöntää, ettei kuskin penkille istuminen nykyisin juuri kiinnosta.
– Vaimo saa ajaa, hän katsoo puolisoaan Airia, 75, ja hymyilee.
Vuonna 1956 Anttila lähti suorittamaan varusmiespalvelusta Helsinkiin Kaartin pataljoonaan. Anttila toimi varastomiehenä ja luovutti kunniakomppaniaan lähteville varusteita.
– Minulla oli päivät vapaana, sillä työvuoroa oli vain aamulla ja illalla. Päivällä pääsin oppimaan viereiseen autokouuluun.
Se ei ollutkaan mikä tahansa opinahjoa, vaan legendaarisen Ensio ”Enska” Itkosen johtama autokoulu.
Ensimmäisen ajotuntinsa Heikki Anttila muistaa elävästi. Hän istui Enska vierellään Mannerheimintien liikennevaloissa neljän aikaan iltapäivällä.
– Eihän täällä maalla missään ollut liikennevaloja! Kyllä minulla oli paita silloin märkänä, Anttila naurahtaa.
Itkosta hän kuvaa hyväksi opettajaksi. Kun 20 vuotta tuli täyteen, Anttila sai ajoluvan.
Lakeudelle palattuaan hänet houkuteltiin rengiksi taksin rattiin. Samoihin aikoihin Anttila löysi elämänsä matkakumppanin Murrosta.
– Miten sitä nyt siihen aikaan tavattiin? Jossakin törmättiin, Airi Anttila miettii.
Ajaminen tuntui Heikki Anttilasta mukavalta työltä. 1964 hän hankki oman taksilupansa. Se ei tosin tapahtunut sormia napsauttamalla, sillä taksiluvat olivat tuohon aikaan lujassa. Nimismies puolsi hakemusta, mutta lääninhallitus painoi jarrua.
Anttila ei jättänyt asiaa sikseen. Hän lähti tyrnäväläisen vaikuttajan, maanviljelijä Leo Kaupin kanssa Helsinkiin puhuttamaan Kaupin sukulaista, muhoslaista kansanedustaja Aaro Kauppia.
– Diesel-Volgalla ajoimme yön selkään. Leo kävi eduskuntatalossa neuvottelemassa. Lupa tuli. Eikä varmaan kenelläkään muulla ole taksiluvassaan kolmen K:n allekirjoitusta. Kaupin lisäksi nimensä laittoivat alle Urho Kekkonen ja vuosina 1959-61 kulkulaitosten ja yleisten teiden ministerinä toiminut Arvo Korsimo.
60-luvun kuluessa Anttilat huomasivat lakeudelta puuttuvan ambulanssipalvelun. Oulusta piipaa-auto toki löytyi, mutta maaseudulla sitä nähtiin harvoin. 1968 Anttiloiden pihaan ilmestyi valkoinen Peugeot 404 -farmari. Kyljessä oli suuri punainen risti, takana paarit ja happilaitteet. Katolla komeilivat vilkut.
Kun Heikki Anttila keskittyi taksin ajamiseen, tarttui ambulanssin rattiin Airi. Hän muistaa ensimmäisen potilaskuljetuksen hyvin. 60-luvun lopulla hätäkeskuksia ei ollut olemassa, ja ambulanssi tilattiin välikäden avulla. Auton tarve ilmoitettiin ensin päivystämässä olleelle seurakunta- tai terveyssisarelle, joka tilasi hätäkuljetuksen oikeaan paikkaan.
– Otin kylältä seurakuntasisaren mukaan ja ajoimme Murtoon. Siellä lehmän lypsäjä oli loukkaantunut, kun hän oli kompuroinut eläimen sorkan mentyä lypsäjän saappaanvarteen. Kun potilas kuuli, että hän on ambulanssin ensimmäinen asiakas, unohtui häneltä kipu ja tapaturma kokonaan. Se oli hänelle niin iso asia!
Epäilijöitäkin kylällä riitti. Heikki Anttila muistelee todenneensa ajomääriä kyselleille, että ”eilen oli yksi keikka, tänään vähän hiljaisempaa”.
Tilausta toiminnalle kuitenkin oli.
Ranskalaisilla jousilla Anttilat eivät kauaa potilaita kuljettaneet. Pihalle ilmestyi Mercedes Benz. Sittemmin pariskunta on ollut merkkiuskollinen: tällä hetkellä autotallissa on 43. Mersu.
– Veholta olen saanut kaksi miljoonan kilometrin ja yhden puolen miljoonan kilometrin taulun, Heikki Anttila naurahtaa.
Siinä missä kalusto kehittyi, myös vaatimukset ambulanssitoiminnalle muuttuivat. Vuonna 1972 voimaan tullut kansanterveyslaki – sodan jälkeisen ajan ehkä merkittävin terveydenhuollon uudistus – vaati ambulanssihenkilöstöltä alan koulutusta. Airi Anttila opiskeli aina anestesiasairaanhoitajaksi saakka.
Ambulanssin toiminta-alueena olivat Tyrnävän lisäksi Temmes, Liminka ja Lumijoki. Heikki Anttila ajoi taksia vuoteen 1975 saakka, jolloin siirtyi myös ambulanssitoimintaan. Saman vuonna pariskunta muutti asumaan Liminkaan.
1979 yritys hankki toisen hätäajoneuvon. Asiakkaat ottivat suoraan yhteyttä ambulanssiin. Puhelinnumeroa Anttilat mainostivat Rantalakeudessa.
Hyvästä paikallistuntemuksesta oli suurta apua. Muutamalla kerralla ambulanssi tilattiin niin nopeasti, ettei soittaja muistanut sanoa osoitetta, saatika edes paikkakuntaa.
– Onneksi tunnistimme soittajan äänen perusteella. Jos jotain nykypäivän toiminnassa on menetetty, niin tällainen alueen ihmisten tunteminen, Airi Anttila toteaa.
Ambulanssien lisäksi kalustoon kuului moottorikelkka, johon joskus jouduttiin talviaikaan turvautumaan.
Työ oli hyvin ihmisläheistä. Parhaillaan yrityksessä oli kahdeksan työntekijää. Ambulanssissa syntyi useampi lapsi, minkä johdosta monta Anttiloiden työntekijää pyydettiin kummiksi.
– Postikortteja ja kirjeitä saimme paljon. Moni kiitti hyvästä palveluksesta ja kokemuksesta.
Yksi palaute lämmittää Airi Anttilan mieltä edelleen. Pariskunta oli viemässä potilasta siirtokuljetuksella Oulusta Turkuun, kun Jyväskylän kieppeillä he päättivät pitää kahvitauon. Ambulanssista löytyi kahvinkeitin ja jääkaappi. Potilaskin sai kahvikupin.
– Kun ajelimme yöllä takaisin, puhelin soi. Soittaja oli potilaan poika, joka kiitteli äitinsä hyvästä kuljetuksesta ja kahvista. Ei ollut aiemmin kuullut, että ambulanssissa kahvia tarjotaan, Anttila nauraa.
Lakeuden asukkaille Anttilat tulivat tutuiksi. Heikki Anttila muistelee liminkalaisten emäntien antaneen kaupan kassajonossakin aina tilaa, jotta ”ambulanssimies pääsisi nopeasti eteenpäin”.
Kun Hätäkeskuslaitos perustettiin vuonna 2001, eivät monetkaan asiakkaat oppineet soittamaan hätänumeroon. Anttiloiden puhelin soi pitkään muutoksen jälkeen.Vuonna 2006 pariskunta luopui yritystoiminnasta. Yhdeksän vuotta aiemmin he olivat rakentaneet uuden kotinsa Tyrnävälle, Kylmäläntien varteen.
– Viimeinen työtehtävä oli siirtokuljetus Pudasjärvelle. Minulle tuli tarkalleen 50 vuotta täyteen. Sain ajokortin 19.12.1956 ja viimeisen keikan heitin 19.12.2006. Yhtään kolaria en ajanut, Heikki Anttila laskee.
Nyt Tyrnävän kodissa istuu levollinen eläkeläispari, jolla on yritystoiminnastaan paljon muistoja. Molemmat kiittelevät työvuosien sujuneen hyvin, vaikka kiirettä pitikin.
– Asiakkaiden kanssa ei ole tarvinnut riidellä. Esimerkiksi humalaisia ei juuri kuljetettavien joukossa ollut.
Alan kehittymistä ja terveydenhuollon uudistuksia Anttilat seuraavat tarkasti. Tulevasta sote-muutoksesta Airi Anttila arvelee olevan vähän haittaa lakeuden asiakkaille, sillä Oulun yliopistollinen sairaala on lähellä.
– Toista on muualla, missä etäisyydet ovat pitkät. Mahdollisimman tasaväkistähän palvelun pitäisi olla ihmisille.
Alkuvuoteen he suunnittelevat yhteisiä 155-vuotisjuhlia.
Ja jos voi idean heittää, niin samalla voisi juhlistaa ajettuja kilometrejä. Onhan se kolme miljoonaa melkoinen suoritus. Ja Airin kilometrit siihen päälle.
