Vielä noin 10 000 vuotta sitten lakeus oli vielä tuhdin jääkuoren peittämä. Jäävaipan paksuus oli Fennoskandiassa jopa kolme kilometriä. Ilmasto kuitenkin lämpeni. Jää alkoi sulaa.
Seitsemän tuhatta vuotta sitten sulamisvedet peittivät Suomesta suurimman osan. Lakeus oli osa niin sanottua Litorinameren lahtea, jonka pinta oli noin sata metriä nykyistä meren pintaa korkeammalla.
Kyllikki Matinollin ja Martti Asunmaan toimittamassa Merestä noussut maa -kirjassa kerrotaan vuonna 1970 valmistuneesta Seppo Ylimannilan tutkimuksesta, jonka mukaan suurin osa Tyrnävän, Limingan, Kempeleen, Lumijoen ja Oulunsalon alueista oli muinaisen Oulujoen suistomaata. Noin neljä tuhatta vuotta sitten Pohjanlahden rantaviiva ja jään sulamisvedet ulottuivat Pyhäkoskelle Muhokselle, missä Oulujoki laski mereen.
Tyrnävän alue oli pitkään merenlahti, Tyrnävänlahti.
– Noin 1 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua vesi ulottui Herrasen kankaan laitaan Kolmikannan-Suutarinkylän takamailla. Vuoden 250 eKr. tienoilla Tyrnävän kirkonkylän seutu oli vielä matalahkoa merenlahtea, Tyrnävän historiateoksessa todetaan.
– Vuonna tuhat kirkonkylä, Ängeslevä ja Ojakylä alkoivat olla kokonaan näkyvillä, mutta Alapää oli vielä veden vallassa, Matinolli ja Asunmaa kirjoittavat.
Tyrnäväläisen kertomusperinteen mukaan koko paikkakunta olisi saanut nimensä merellisissä olosuhteissa. Kansanrunousarkistoon on talletettu vuonna 1936 selitys, jonka mukaan aikana, jolloin lakeus vielä lainehti merenä, ajoi eräs kapteeni laivansa lähellä laivaväylää karille, jota ei tiedetty olevan. Kun laiva törmäsi luotoon, kapteeni huudahti: ” Olipas sekin töörmäys”. Luotoa ryhdyttiin nimittämään Töörmäyksen luodoksi. Sittemmin nimi muuttui Töörmäyksen luodoksi – ja kun maa kohosi, nousi Tyrnävällä kirkko kyseiselle paikalle.
Maa kohoaa edelleen. Limingassakin rantaviiva kaikkoaa edemmäs. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, Perämerestä muodostuu sisäjärvi. Jääkaudella raskas jäämassa painoi maanpintaa lommolle. Maa pyrkii takaisiin entiseen asentoonsa.
Mutta mitä jos Tyrnävä olisikin yhä meren rannalla?
Kirjasto- ja kulttuurijohtaja Elina Huurre arvelee, että jos pitäjä olisi rantaviivalla, olisi meri vaikuttanut niin elinkeinoihin kuin mielenlaatuunkin.
– Ja niiden myötä myös kulttuuriperintöön. Vanhana merenpohjana peltomme ovat viljavat, ja elinkeinorakenteemme sekä ammattimme kumpuavat muun muassa siitä. Ehkä kaukokaipuumme ja tarinaperinteemme olisi erilaista, jos olisimme meren rannalla. Vaikka kyllä meren läheisyyden aistii täälläkin; itse en aikoinani osannut lähteä opiskelemaan sisämaahan vaan valitsin yliopiston myös sen merellisen kaupungin sijainnin mukaan.
Huurre arvelee, ettei lakeudella ole vielä hyödynnetty merta täysimittaisesti vapaa-ajan, virkistyksen ja matkailun näkökulmista.
– Kyllähän meri on ehtymätön aarrearkku aiheena tarinoille ja muille kulttuurisille sisällöille. Merta ja merellisyyttä hyödynnetään jo nyt monin tavoin, mutta kehittämistäkin toki löytyy.
Tyrnävän seurakunnan kirkkoherra Teemu Isokääntä sanoo kysymyksen olevan mielenkiintoinen. Hän itse on kasvanut merenrantapitäjässä, mikä on jättänyt pysyvän kaipuun merimaisemaan.
– Meren kauneus ja toisaalta kunnioitus merta kohtaan ovat asioita, jotka puhuttelevat. Satamat ovat kautta aikain olleet kaupan ja kulttuurivaihdon ytimessä: meren rannoilta maailma on ollut aina asujilleen auki ja mereltä tulee satamiin uusia tuttavuuksia. Moinen vuorovaikutus kyllä jättää pitäjään jälkensä, sekä hyvät että huonot.
Isokääntä toivoisi lisää kotimaisen kalan hyödyntämistä.
– Se ei ymmärtääkseni ole sillä tasolla, millä se voisi olla. Siinä kohden lakeuden ranta-alueet varmaan tarjoaisivat antimiaan. Lisäksi virkistys- ja luontomatkailun mahdollisuudet on hyvä huomata.
Kulttuurivaikuttaja Tuula Länkinen arvelee, että jos Tyrnävä olisi rannalla, ihmiset eläisivät enemmän meren ehdoilla.
– Kalastaisivat ja olisivat lähempänä luonnonvoimia. Merta on vaikea täältä sisämaasta hyödyntää, mutta ehkä nuorempaa sukupolvea pitäisi kouluttaa ja ohjata kalastuksen pariin.