TYRNÄVÄ ”Marginaalissa iloisesti pomppiva, rosoinen lehmipunkboogieorkesteri” Jolly Jumpers pisti pillit pussiin vuonna 2009 hyvinkin päättäväisesti. Kotisivutkin ajettiin alas.
Hiljaiseloa kesti kahdeksan vuotta. Petri Hannus (kitara), Marko Leuanniemi (basso) ja Keijo Pirkola (rummut) ovat taas löytäneet yhteisen sävelen ja lähtevät ensi kesänä soittamaan neljä keikkaa eri puolille Suomea.
Tarina Jolly Jumpersin paluun takana naurattaa Petri Hannusta.
– Olen viime vuosina soitellut Pettusville Alabama -nimisessä bändissä, johon kuuluvat Jukka Nousiainen ja Mikko Siltanen. Pettusvillelle tuli keikka Poriin. Järjestäjä kysyi, olisiko meillä mielessä jotain toista bändiä, joka voisi tulla myös soittamaan. Tuli niin tyhmä idea mieleen, että Jolly Jumpers, Hannus kertoo.
Hän mietti uskaltaako soittaa ja ehdottaa tällaista Leuanniemelle ja Pirkolalle. Miehiä ei kuitenkaan tarvinnut kerjätä mukaan, ja keikka lyötiin lukkoon. Ja kun liikkeelle kerran lähdettiin, Jolly Jumpersin miehet päättivät soittaa myös Jyväskylässä tutussa baarissa.
– Vaan eipä mene Suomen musiikkielämässä kovin hyvin, kun näistä kahdesta keikasta tuli Rumbaan juttu Jolly Jumpersin comebackista. Oli kuulemma vuoden hienoin uutinen!
Tämän jälkeen alkoikin puhelimiin ja tietokoneisiin paukkua viestejä ja keikkapyyntöjä. Piti soitella taas pojille, että ihmiset haluavat meitä sinne ja tänne.
Neljän jo sovitun keikan lisäksi Jolly Jumpers keikkailee todennäköisesti vielä Helsingissä. Oulussa yhtye soittaa 17. kesäkuuta Tukikohdassa Välivainiolla.
Jolly Jumpersin tulevaisuuteen Hannus suhtautuu varauksella. Hän sanoo, että takki on jo kerran käännetty.
– Ei tämä ole sellainen comeback, että me alkaisimme aktiivisesti toimimaan. Tuskin tulemme ikinä enää tekemään levyjä.
Yhden uuden biisin Hannus on kuitenkin Jolly Jumpersia varten säveltänyt.
– On kiva kokeilla, miltä uuden biisin treenaaminen tällä bändillä tuntuu. Se tuo vähän kipinää touhuun. Keijokin sanoi, ettei halua olla mikään vanha jukeboksi, jos joskus vielä keikkoja tehdään.
Marko Leuanniemi ei ole juuri bassoon tarttunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Tai kyllä hän sitä yritti, mutta:
– Meillä Jolly Jumpersissa oli niin omanlainen tapa tehdä musiikkia, että soittaminen muiden kanssa on vaikeaa. Olen kyllä käynyt kokeilemassa, mutta ei se onnistu.
Hannus vahvistaa tämän. Yhtyeen jäsenet ovat soittaneet yhdessä yli puolet elämästään ja hioutuneet hyvin yhteen.
– Juuri siksi me kuulostamme siltä miltä kuulostamme. Koko bändi soi, mutta yksin me ollaan aika huonoja soittajia – Marko on ehkä lahjakkain. Onneksi ihmiset eivät tiedä, miten huonoja me ollaankaan, Hannus nauraa.
– Me ei olla mitään virtuooseja. Pikemminkin pelimanneja, Leuanniemi vahvistaa.
Vuonna 1985 ensimmäisen levynsä julkaissut yhtye on kulkenut aina omia teitään ja tehnyt ratkaisuja, jotka ovat vaikuttaneet Hannuksen sanojen mukana järjettömiltä.
– Jos meillä on olut kaunis biisi, jonka on ounasteltu saavan radiosoittoa, olemme tehneet siihen kahdeksan minuutin kitarasoolon, että ei varmasti soi. Saatoimme tehdä videon pelkästä instrumentaalibiisistä. Mutta ehkä meidän uramme kestikin niin kauan juuri siksi, että me teimme mitä itseä huvitti.
Jolly Jumpersin tie vei Keski-Euroopan kiertueille ja tuhatpäisten, hurjasti hurraavien yleisöjen eteen. Hannus sanoo, että heidän olisi pitänyt uraa jatkaakseen toimia vähän samoin kuin nykyajan maatalousyrittäjien:
– Olisi pitänyt laajentaa navettaa ja vuokrata lisää maata, mutta me halusimme olla pienviljelijöitä ja pärjätä sillä. Ulkomailla jatkaakseen olisi pitänyt satsata hommaan enemmän, ja se ei ollut mahdollista. Jolly Jumpers ei ollut kenellekään meistä päätyö.
Leuanniemi ei saa nykyäänkään saa käydä kuuntelmassa bändejä ilman, että joku musiikkia harrastava hänet tunnistaisi. Jolly Jumpersin fanijoukoissa taitaakin olla jo kolmas sukupolvi menossa.
– On se aika hämmentävää, kun parikymppiset pojat ja tytöt tulevat nykimään hihasta ja kyselemään, että kai te taas pian soitatte, kun Jolly Jumpers oli niin hyvä bändi. Nyt kun pitkästä aikaa taas kuuntelin meidän levyjä, niin ovathan ne hyviä!
Tukikohdan keikkaa Hannus odottaa mielenkiinnolla. Hän uskoo, että keikka ei kiinnosta yhtään ketään, tai sitten siellä on valtava yleisö.
– Kuvittelen mielessäni, että porukka on hirveästi hurraamassa ja heiluttamassa Tyrnävän viirejä!
