LIMINKA/TYRNÄVÄ Veli Karvonen pötköttelee 2,5-vuotiaan poikansa ja yksivuotiaan tyttärensä kanssa lattialla. Molemmat lapset tarjoavat isälleen vuoron perään palikoita, joista tämä rakentaa korkeaa tornia. Kun uusi palikka pysyy kuin pysyykin paikoillaan, kumpikin pikkunaperoista huokaisee ihastuksesta. Isi näyttää olevan heille varsinainen sankari ja supermies!
Nassikoilla on ollut onnea. Veli on ollut heidän elämässään läsnä joka ikinen päivä. Hän jättäytyi pois päivätyöstä kaksi vuotta sitten.
– Elämässä tapahtui sellaisia asioita, että tarvitsin taukoa töistä, postinjakelussa työskennellyt Karvonen muotoilee asian.
Tämä ei suinkaan ole ainoa perustelu. Karvonen kertoo havahtuneensa tietoon, että lapsen tärkein kiintymisen ja tunnesiteiden luomisen vaihe sijoittuu 0-2 ikävuoden väliin.
– Ja koska minulla on sellainen tilanne, että kotona oleminen on mahdollista, en ole pitänyt kiirettä palata töihin.
Töihin paluuta hidasti myös se, että Liisi-puolison selkä meni heikkoon kuntoon nuorimmaisen syntymän jälkeen. Kaikki nostaminen ja kantaminen oli kiellettyä, mikä oli toimeliaalle Liisille vaikeaa. Oli luontevaa, että mies otti hoitaakseen nämä tehtävät.
– Me teemme kotitöitä aika lailla tasapuolisesti kumpikin. Ehkä kokkaaminen on hieman enemmän jäänyt minun vastuulleni, Karvonen arvelee.
Vaipanvaihdot ja muut lasten hoitotoimenpiteet ovat nekin tuttua puuhaa.
– Leikin lasten kanssa ehkä hieman enemmän kuin Liisi. Konttaan lattialla ja päristelen lasten kanssa leikkiautoilla. Minulla ei liene ainuitakaan farkkuja, joissa olisi ehjät polvet!
Vaikka Karvonen sanoo, ettei ennen lasten syntymää juurikaan perehtynyt lasten kehitystä ja kasvatusta käsittelevään kirjallisuuteen, hänellä tuntuu olevan selkeä tieto siitä, missä milloinkin mennään. Tämä johtuu kuulemma neuvolakäynneistä ja vaimon kanssa käydyistä keskusteluista.
– Tiedosta huolimatta minulle oli pieni yllätys se, miten rajuja nämä eri kehitysvaiheet ovat. En tiennyt, että kiintymisvaiheeessa lapsi vaatii koko ajan syliä. Ja totta kai hän sitä saa.
Karvonen kertoo, että hänen oma isänsä on ollut hyvä ja esimerkillinen roolimalli.
– Isä on ollut meille lapsille aina 110-prosenttisesti läsnä. Hän on myös opettanut meille hirveästi monenlaisia asioita. Hänellä on ollut särkymättömät hermot; muistan nähneeni hänet hermostuneena vain yhden kerran. Isä on ollut kantava voima minun elämässäni.
– Haluan välttää tekemästä kasvatuksessa niitä samoja virheitä, joita jotkut läheiset ovat tehneet.
Liisi-puoliso vakuuttaa Velissä olevan paljon samoja piirteitä kuin isässään.
– Veli on tosi kärsivällinen ja pitkäpinnainen isä.
Veli Karvonen tuli ensimmäisen kerran isäksi 26-vuotiaana. Ajankohdan sopivuutta hän ei lähde pohtimaan vaan toteaa, että joskus elämän palaset vain loksahtavat paikalleen.
Vuosien mittaan hän on löytänyt itsestään uusia puolia: rauhallisutta ja halua asettua elämään perheen ehdoilla.
– Kaverit ovat joskus sanoneet, että minun pitäisi myös käydä jossain. Omat harrastukset ovatkin jääneet vähän vähemmälle, koska Liisi on ollut välillä niin kipeä. Perheen asiat tulevat kuitenkin ensin. Olen juurtunut kotiin.
Samaan hengenvetoon Karvonen tähdentää, ettei päivääkään vaihtaisi pois:
– Tämä aika on kasvattanut minua valtavasti ihmisenä. Itse näen tämän lapsiperheajan täynnä mahdollisuuksia.
Karvonen ei keksi asiaa, josta luopuminen lapsien takia olisi raivostuttavaa.
– Se on itselle hankalaa niin kauan kun asiaa ei pysty hyväksymään. Jotkin elämän osa-alueet vain jäävät pois lapsiperhearjen vuoksi. Aikuisen pitää ymmärtää sama asia, mitä lapsillekin opetetaan: aina ei voi saada kaikkea mitä tahtoo. Mutta mitä lapsi tarvitsee, sitä hän varmasti myös saa.
Karvonen ymmärtää myös sen, että joissakin perheessä isä voi kokea jäävänsä perhe-elämän ulkopuolelle. Vastuun jakaminen tasan molempien vanhempien kesken ei kaikissa perheissä onnistu luontevasti.
– Meillä ei onneksi näin ole. Molemmat voivat halutessaan lähteä käymään jossain, eikä kumpikaan epäile ettei toinen pärjäisi sillä aikaa lasten kanssa. En halua jäädä tässä perheessä ulkopuoliseksi. Koska olen oikeasti kotona ja läsnä, minusta tulee tärkeä osa lasteni elämää.
Perinteiset roolimallit näkyvät silti monissa paikoissa.
– Edelleen joissakin julkisissa vessoissa lastenhoitohuone löytyy vain naisten puolelta, Liisi-vaimo kritisoi.
Äkkiä kaksivuotias säikähti liian tuttavalliseksi käynyttä vierasta tätiä ja parahti itkuun. Empimättä pikkumies karautti suoraan isän turvalliseen syliin.
