Elina Piekkola oli seitsenvuotias ja muistaa hyvin tuon kesäisen päivän. Elettiin heinäkuuta 1944, ja Hailuodon vs. kirkkoherra V. Kumpulainen talutti polkupyöräänsä Laurilan taloon johtavalla hiekkatiellä.
Taistelut rintamalla olivat kiihtyneet. Neuvostoliitto hyökkäsi rajusti suomalaisjoukkoja vastaan, ja suomalaiset kärsivät raskaita tappioita muun muassa Viipurinlahdella.
Tuohon maailmanaikaan kaikki tiesivät: papin vierailulle oli vain yksi syy.
– Muistan vieläkin sen äidin ja lasten itkun ja huudon, kun pappi kertoi Jannen kaatuneen, naapurissa asunut Elina (nykyään Laurila) kertoo ja liikuttuu edelleen, yli 70 vuotta tapahtuman jälkeen.
Tykkimies Janne eli Juho Fredrik Laurila kaatui Viipurinlahdella käydyissä taisteluissa 4. heinäkuuta 1944 Melansaaressa, joka kuului Säkkijärven kuntaan. Hän oli kaatuessaan 42-vuotias, kolmen alaikäisen lapsen isä.
Jannen järkyttynyt Jenny Maria-vaimo ryntäsi molempien pikkutyttöjen, kuusivuotiaan Anjan ja viisivuotiaan Ailin kanssa itkien pikkuiseen mökkiinsä. Sen sijaan kymmenvuotias Arvi-poika ei mennyt heidän mukaansa. Hän lähti talliin hevosen luo ja viipyi siellä pitkään. Arvin katoamispaikka selvisi Elinalle vasta vuosien jälkeen.
Elina Laurila arvelee, etteivät Jannen ja Maijan lapset joutuneet kokemaan epävarmuutta, vaikka isä kaatuikin sodassa. Kasvuympäristö oli turvallinen, äiti jämerä toimen ihminen.
– Myös Maija-mummon velimiehet auttoivat ja opettivat Arvillekin rakennus- ja maanviljelyshommia. Mutta varmasti orvoksi jääminen on jättänyt jälkensä. Ei hän edelleenkään kovin helposti ala kaikkia asioitaan selvittää, vaimo miettii.
– Vieläkin, kun Arvi muistelee isäänsä ja heidän yhteisiä reissujaan, hänelle tulee tippa silmään.
Lue lisää 13.5. Rantalakeudesta painettuna tai diginä!