– Milloin mistäkin täällä jutellaan. Toki osalla on ihan omatkin juttunsa. Sitä me toivotaan, että mahdollisimman moni löytäisi tänne päiväkahville. Ja vaikkei niin kahvia joisikaan, niin kuitenkin aikaa viettämään, Alasuvanto totesi.
Alasuvanto kertoi aloittaneensa kahvilassa heti sen avattua ovensa syksyllä. Tilat olivat hänelle tutut entuudestaan, sillä hän piti täällä aiemmin seurakunnan kirpputoria yli parikymmentä vuotta yhdessä toisten vapaaehtoisten kanssa. Vapaaehtoistyön hän aloitti ystävätoiminnan kautta 40 vuotta sitten. Linna tunnustautui hänkin pitkän linjan vapaaehtoistyöntekijäksi. Kahvilassa hän oli kuitenkin nyt mukana ensimmäistä kertaa.
– Olen mukana muistikahvilassa ja ystävätoiminnassa ja sitä myötä tulin tännekin. Herkästi sitä innostuu mukaan muuhunkin, jos on yhdessä mukana, Linna hymyili.
Tiistaisin ja perjantaisin auki oleva Ilonpisara on vetänyt väkeä vaihtelevasti. Kahvilaan on yhdistetty myös ohjelmallisia teemapäiviä, joissa on ollut muun muassa yhteislaulua ja lähetystyön Namibian-matkan esittelyä. Kempeleen seurakunnan lähetystyön ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Minna Sorvalan mukaan pääpaino on kuitenkin vapaassa seurustelussa.
– Kahvila on paikka, jonne voi tulla tapaamaan ihmisiä vapaasti. Se on seurakuntalaisten kohtaamispaikka, ikään kuin olohuone. Kaikki ohjelma on vain extraa, hän painottaa.
Ilonpisaran toiminta pyörii täysin vapaaehtoisvoimin. Noin parinkymmenen hengen vapaaehtoisrinki hoitaa kahvilan auki pitämisen ja leipojaringin vapaaehtoiset leipovat tarjottavat. Vapaaehtoiset vastaavat myös tilan siistimisestä kahvilan jälkeen. Tilassa kokoontuu myös lukuisat muut seurakunnan ryhmät, kuten raamattupiiri, nuttukerho ja nuorten illat.
– Ilman vapaaehtoisia tämä homma ei pyörisi. Vapaaehtoisporukkaan otetaan mielellään lisääkin väkeä mukaan. Tehtävässä pärjää ihan tavallisen ihmisen taidoilla: kunhan osaa kahvit keittää ja tykkää olla ihmisten kanssa, Sorvala kannustaa.
Puolet kahvilan tuotoista suunnataan diakoniatyöhön ja puolet lähetystyöhön.
– Samalla kun juo kahvit voi tehdä hyvää. Ilonpisarassa käyminen on hyväntekeväisyyttä monella tapaa: tuotto hyödyttää muita ihmisiä ja kahvihetki itseä, Sorvala hymähtää.
Viime perjantaina paikalla oli niin ensikertalaisia kuin tutumpiakin kahvilakävijöitä. Sohvalla villasukkaa kutomassa istui Elsa Väisänen, joka oli muuttanut Kuhmosta Kempeleeseen toista kuukautta sitten. Väisänen oli tekemässä seurakunnan kastesukkaa.
– Siitä on aikaa, kun viimeksi olen näin pieniä sukkia tehnyt. Kutominen on ollut minulle harrastus. Villalangoissa on kauniita värejä, se on kuin terapiaa, hän totesi puikkoja heilutellessaan.
Väisäsen mukaan Kahvila Ilonpisara sekä muu seurakunnan tarjoama toiminta ovat auttaneet häntä tutustumaan uuteen kotikuntaan.
– Tästä on tullut minulle eräänlainen henkireikä, Väisänen tunnusti.
Yhdessä pöydässä istuivat Helena ja Pekka Kaikkonen, jotka olivat piipahtaneet päiväkahville kävelylenkin lomassa.
– Ensimmäistä kertaa olemme täällä. Tämä on oikein viihtyisä ja kotoisa paikka – ei ollenkaan paha päiväkahvipaikaksi, kempeleläinen pariskunta totesi yhdessä.
– Hieno juttu, että omalla seurakunnalla on tällainen. Mielelläänhän tätä kannattaa, Pekka jatkoi.
Kaikkoset kehuivat tilan raikasta ja viihtyisää ilmettä. Sisustus herätti ihastusta myös muissa asiakkaissa.
– Harmaan ja lilan sävyt ovat tosi hyvät. Matot ja verhot sointuvat hyvin yhteen, kahvipöydistä todettiin.
Yhtenä katseenvangitsijana toimi peräseinä, jolle oli kerätty vapaaehtoisvoimin tehtailtuja villasukkia ja patalappuja. Myytävänä olevista käsitöistä saatu tuotto suunnataan lähetystyöhön.