Seija Tervonen, 60, ei väsy kiittämään vanhempiensa esimerkkiä suhtautumisessa työhön ja läheisiin.
– Äiti oli sairaala-apulaisena yli 30 vuotta. Hän oli työssään ihmisten kuuntelija. Samaa hän teki myös työn ulkopuolella. Kun äiti valittiin Oulunsalon kunnanvaltuustoon, hän oli pienten, monesti näkymättömäksi itsensä tuntevien ihmisten huolien puolesta puhuja. Temperamenttisesta äidistä tykättiin ja ei tykätty.
– Pohjoiskarjalainen yrittäjä-isäni oli hiljainen, lempeä ja sovitteleva. Vaikka viiden lapsen kanssa varmasti oli tilanteita, että olisi tehnyt mieli toimia ankarasti, niin isä ohjasi silloinkin lempeästi, varmalla kädellä, rakastavasti. Olin isän tyttö.
Seijan kotona opittiin työn tekemiseen. Perunan istutus alkukesästä ja nosto syksyllä, kesäiset marja- ja jäkälännostoreissut, kaikkialla lapset olivat mukana. Lisätienestin hankkimiseen osallistui koko perhe.
Kaksi tärkeää ihmistä oman lapsuuperheensä lisäksi Seija nostaa esiin. Toinen oli kotiapulainen Armi ja toinen kodinhoitaja, myöhemmin lähihoitajaksi opiskellut Eila. Molemmat olivat oulunsalolaisia.
– He toivat kotiin lämpöä ja turvallisuutta isän ja äidin ollessa työssä. Kun kotipihalla koululaista oli vastassa tuoreen leivän ja ruuan tuoksu, se oli maailman paras kotiin tulo. Olen saanut omista vanhemmistani ja Armista ja Eilasta tosi paljon arvokasta mallia omaan työhöni.
Työ ihmisten keskuudessa on ollut myös Seijan elämäntyönä. Kotiapulainen, sairaala-apulainen kursseineen, kodinhoitajaksi vuonna 1989 ja lähihoitajaksi vuonna 2011, työtä eri puolella Suomea keskussairaalassa, vanhainkodissa, palvelukodissa.
Oulunsalon kunnan kotihoidossa Seija työskenteli vuoteen 2012 saakka, minkä jälkeen työ jatkui Oulun kaupungin ohjaajapalveluissa mielenterveys- ja päihdetyön ohjaajana.
Sairastumisen jälkeen Seija tekee puolikasta työaikaa. Maaliskuun alusta työpaikkana on Maikkulan asumispalvelut, työkokeilussakin tutuksi tullut mieluisa paikka.
Parastas työssä?
– Ihmiset, erilaiset ihmiset.
