Tyrnävän nyt jo entinen kunnanjohtaja Marjukka Manninen kehui usein Pömilän henkeä. Se on paikka, jossa kunnanjohtaja ja perheenäiti, pankinjohtaja ja raksamies, eläkeläinen ja kirkkoherra, koululainen ja yrittäjä saattoivat tavata yhteisen pöydän ääressä. Vaihtaa kuulumiset, porista arkiset asiat ja avautua työasioistakin. Sen pöydän ympärillä ei katsota asemaa tai koulutusta, ei vartioida omaa reviiriä tai tehdä asioista arvovaltakysymyksiä.
Kahvio-ravintolassa kohdataan, ollaan tasa-arvoisia ja saadaan tietää, mitä kenties kuuluu sen oman karsinan ulkopuolelle. Manninen toivoi, että tällaisia kohtaamispaikkoja olisi muuallakin. Voitaisiinko Pömilän henki konseptoida ja istuttaa paikkakunnalle kuin paikkakunnalle?
Lyhyt piipahdus Arjen turvaaja 2017 -palkinnon saaneen Marika Keräsen luona paljastaa, että Pömilä on muutakin. Siellä huolehditaan vanhuksista, lapsista ja toinen toisistaan isolla porukalla. Kysellään kuulumiset, tehdään läksyt, syödään välipalat ja laastaroidaan haavat. Ollaan huolissaan, jos joku on yllättäen joukosta poissa.
Juuri tällaista yhteisöllisyyttä kaivataan kaikkialla. Mutta siihen tarvitaan ihmisiä, jotka välittävät, ottavat vastuuta, eivät katso vain omaa etuaan ja ovat valmiita näkemään vaivaa muiden eteen.
Vaikka me kaikki emme perusta omille kotinurkillemme pömilää, niin arkea voi turvata pienemmässäkin mittakaavassa. Voi poimia maahan heitetyn roskan ja viedä sen roskikseen. Voi auttaa naapurin ikäihmistä lumen luonnissa tai käyttää häntä kaupassa. Voi viedä lämpimät sämpylät stressaantuneelle perheenäidille tai tarjota hänelle lapsenvahtiapua. Voi yllättää ystävän, tarjota hänelle elokuva- tai teatterielämyksen. Tai vaikka ravit.
Itse olen aloittanut hyvin pienesti. Liityin Roska päivässä -liikkeeseen, sillä se sujuu kätevästi koiraa lenkittäessä. Sillä pienistäkin välittämisen osoituksesta voi kasvaa hyvän kierre. Siksi kannattaa yrittää, aina.
Vielä kerran onnea, Marika. Olet palkintosi ansainnut!