Oletko koskaan törmännyt siihen, että kertoessasi jotain positiivista, saat siihen lannistavan vastauksen. ”Ei se ole ennenkään onnistunut. On siinä jotain vialla kuitenkin. Miksi vasta nyt? Blaablaablaa...” Näemmekö lainkaan ympärillämme olevia positiivisia asioita? Huomaammeko asioiden kehittymistä, parantumista tai hyviä tekoja? Ehdimmekö huomioida kassatyöntekijän iloista tervehdystä, kotikuntamme virettä tai arjen pieniä onnentunteita? Vai keskitymmekö vain negatiivisten näkökulmien esiintuomiseen, uuden tyrmäämiseen, ilmapiirin tukahduttamiseen ja kielteisyyden korsun rakentamiseen, mihin emme halua minkäänlaista positiivisuuden tulitusta?
Meillä on lakeudella monia merkittäviä, kehittäviä ja alueemme palveluvalikoimaa parantavia hankkeita, rakennuskohteita ja suunnitelmia. Työllisyys on parantunut. Taloudellisesti olemme vahvempia. On tekemisen kova meininki. Pöhinä on mainio.
Joskus harmittaa, että toisinaan toimitukseen tarjottavissa juttuvinkeissä tai vaikkapa sosiaalisen median keskusteluissa on vain negatiivinen lähtökohta. Toki oikeisiin ongelmakohtiin tulee tarttua, mutta jos asioita kaivellaan vuosien ja vuosikymmenten takaa ilman mitään uutta tarjottavaa tai asiassa kuin asiassa nähdään jatkuvasti vain jotain synkkää, emme pääse eteenpäin. Jokaisella meistä on työtä oman ajattelutapamme muokkaamisessa myönteisemmäksi. Nostan itsekin käden: tekemistä olisi minullakin. Pitäisi elää ilon kautta, tuumasi usein eräs entinen opettajani.
Entäpä jos edes kerran viikossa pysähtyisimme ja katsoisimme ympärillemme? Ehkä huomaisimme asioiden olevan suuressa kuvassa varsin hyvin. Jos suurimmat harmituksemme ovat aidan päällä kiipeilevät lapset, tienvarren koirankakat tai naapurin viuhahduksen näkeminen saunareissulla, pääsemme vähällä.
Kesäkin on tulossa. Hymyillään enemmän.