Kun tuleentunut vilja valuu kärryihin ja on tullut hyvä sato, siinä on jotain herkkää.”
Näin sanoi eräs jo paremmille puintivainioille päässyt maanviljelijä 90-luvun taitteessa. Hän oli vanhan kansan maataloustuottaja, juuret syvällä kotitilansa mullassa. Mies oli nähnyt sodan ja puutteen ajat. Hän ansaitsi leipänsä otsa hiessä, ja hänelle ruoka oli suuri lahja.
En tiedä, moniko alkutuottaja ja maatalousyrittäjä ajattelee yhä näin. Ajat ovat toiset näinä suurtuotantotilojen, EU-tukien ja tuottajahintojen romahtamisen aikoina. Ehtiikö ja voiko viljelijä vielä kokea tekevänsä tärkeää työtä, kun hän puurtaa tukihakemuksiaan ja miettii peltolohkojensa luokittelua? Tai jännittää, milloin tuet maksetaan?
Voi olla, että asenteetkin ovat muuttuneet. Eräs tuttava kaivoi netistä tietoja maksettujen maataloustukien määrästä ja spämmäsi niitä WhatsAppissa. Maatalousyrittäjäeläkkeet, EU-viljelijätuki, maataloustuottajien lomitustuet ja tapaturmavakuutukset, kuljetustuet, vientituet, valmistustuet...
Hän väitti, että Suomessa maksetaan erilaisia maatalouden tukia 5,5 miljardia vuodessa. Hän sanoi touhua järjettömäksi.
Lukuja – ja miten ne lasketaankaan – voidaan kauhistella. Moniko ryhtyy miettimään, miten kävisi jos tukisumma olisi pyöreä nolla.
Olisitko valmis maksamaan leivästä ja maidosta todellisen markkinahinnan? Luopuisitko kokonaan kotimaisen ruuan syömisestä ja siirtyisit eteläeurooppalaisiin (huomattavasti runsaammilla kasvinsuojeluaineilla käsiteltyihin) elintarvikkeisiin? Olisitko valmis heittämään romukoppaan edes jonkilaisen elintarvikeomavaraisuuden, vaikka kriisejä voi puhjeta myös tulevaisuudessa? Olisiko yhteiskunta valmis ottamaan vastuulleen tuhansia uusia viljelystä ja alkutuotannosta luopuneita työttömiä? Kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin.
Puintiaika on nyt kiihkeimmillään. Kullankeltaista viljaa valuu kärryihin, sitä kuskataan kuivaamoon ja rahdataan jatkojalostukseen rehutehtaisiin ja myllyihin.
Yltäkylläisyyden keskellä suhde ruokaan on voinut vinoutua. Uskon alkutuottajien olevan kuitenkin samanhenkisiä kuin vanha maanviljelijä: siinä on jotain herkkää, kun luonto on ollut suopea ja tulee hyvä sato.