Osallisuuskoordinaattori Heikki Ojala istuu Koivulan pirtinpöydän ääressä ja piirtää sisäkkäisiä ympyröitä. Arki. Leikki. Seikkailu. Rajaseikkailu. Epäseikkailu.
Vastaavana pajaohjaajana Tyrnävän kunnan palveluksessa vuoden alussa aloittanut Ojala havainnollistaa, millainen työkalu seikkailu- ja elämyspedagogiikka käytännössä on.
– Seikkailupedagogiikan ajatuksena on purkaa nuoren itsenäistymisen esteitä ja rikkoa niitä turvarajoja, joiden sisällä hän on oppinut elämään, Ojala aloittaa.
Arjesta ei voi kuitenkaan tehdä jättiloikkaa suoraan ulkokehälle; hyppy voi olla liian suuri ja nuori voi kokea epäonnistuneensa. Uskallus yrittää uudelleen voi kadota. Siksi Ojala puhuu matalista rappusista ja pienistä askelista. Hän puhuu myös leikistä.
– Nuori saa ja hänellä on lupa leikkiä. Kaikilla on oltava lupa leikkiä. Elämässä on oltava mukavia, mielenkiintoisia ja kivoja asioita. Uskaltaessaan lähteä leikkimään nuoren itsensä asettamat rajat loittonevat ja rohkeus mennä niiden yli kasvaa. Syntyy positiivinen kierre.
Seikkailut ovat leikkiä vaativampia: niiden parissa on keskityttävä niin, että arki unohtuu. Rajaseikkailuille on annettava aivan kaikkensa. Ulkokehällä oleva epäseikkailu asettuu reilusti mukavuusalueen ulkopuolelle. Sinne ei voi mennä hätiköiden ja suunnittelematta.
– Näitä rajoja ei ylitetä repäisten vaan herkän määrätietoisesti.
Lue lisää 20.5. Rantalakeudesta tai diginä!
