Olin ongella tuossa Liminganlahdella Oulunsalon puoleisella laidalla. Kala syö huonosti tälläkertaa, siinä tuli katseltua ympärilleen samalla. Lumijoen Varjakanniemellä oleva tuulivoimala näyttää seisovan joutilaana. Siivet eivät pyöri vaikka tuuleskelee ihan tuntuvasti. Taitaa olla jo toinen mylly menossa vajaan parinkymmenen vuoden historiansa aikana. Ovatko ne tosiaan niin lyhytikäisiä. Vai onko tukirahat jäissä.
Lentokentän melu kuuluu mahtavasti lahdelle. Siellä on menossa puolusvoimiemme harjoituslentoja myöskin. Hävittäjän ääni on kamala, väkivaltainen, läpitunkeva. Onneksi koneet ovat omia. Sota olisi kauhea asia. Toivottavasti tuo kuitenkin merkitsee myös sitä, että tänne ei kannata ihan kysymättä tulla kenen hyvänsä.
Tulee tuossa mieleen sekin,että merimaiseman hyödyntäminen on meillä kummallisesti jäänyt sääpuoleen. Rannat on rauhoitettu risukoitumaan. Uimapaikkojen, venesatamien ruoppaus on kiellettyä. Merellisyys on meillä enemmän tyhjissä kuvitelmissa. Vaikka luulisi meren nautinto-oikeuden kuuluvan alueensa asukkaille, kuten ennenkin. Milloinkahan tämä onkiminen, jäällä liikkuminen kielletään jollakin perusteella. Korvat luimussa tässä vähän tulee oltua. Metsästyshän on jo käytännössä tehty mahdottomaksi laajojen suojelualueiden myötä.
Mutta ei uskoisi ihan äkkiä, että liminkalaisetkin ovat merenrantapitäjän asukkaita. Se ei pahemmin näy arjessamme. Vai pitäisikö näkyä. Aikaisemmin se on näkynyt ja tuntunut enemmän. Jotkut olivat siitä jopa kateellisia.