Hannu syttyi pia­non­soit­toon jo lapsena

Oulunsalolaissyntyinen Hannu Alasaarela yllätyi itsekin menestyksestään kovatasoisessa Maj Lind -pianokilpailussa tänä syksynä.

Kuva: Heikki Tuuli

Kuva: Heikki Tuuli

OULUNSALO VANTAA Suuri sisäinen palo ja motivaatio pianonsoittoon. Kaikki vaihtoehdot silti edelleen avoimina.

Nämä asiat jäävät päällimmäisenä mieleen, kun juttelee oulunsalolaissyntyisen, kansainvälisessä Maj Lind -pianokilpailussa neljänneksi rankatun Hannu Alasaarelan kanssa. Loistavasti käynnistyneestä pianistinurastaan huolimatta Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Alasaarela miettii joskus vieläkin, voiko pianon soittamisesta tulla oikea ammatti – se kun on niin kivaa ja nautinnollista.

– Olen aina ihaillut ahkeruutta ja työntekoa. Mietin vieläkin, mikä minun urani ja tieni tulee olemaan. Olen ajautunut musiikin pariin, vaikka olen pitänyt kaikki muutkin vaihtoehdot avoimina. Vaikka totta kai olen tehnyt paljon töitä päästäkseni tähän.

Alasaarela ei kasvanut muusikkosuvun vesana, vaan syntyi ”aivan tavalliseen oulunsalolaisperheeseen”. Esikuvia ammattimuusikoista ei lähipiiristä löydy. Toisaalta hänen vanhempansa eivät ole koskaan myöskään asettaneet paineita menestyä ja pärjätä pianistina, kuten muusikkoperheessä saattaisi käydä.

– Ehkä tätä identiteettikriisiäni helpottaa sen, kun saan esiintymisiä. Silloin voin ajatella tekeväni oikeata työtä: en enää harjoittele siksi että se on kivaa, vaan siksi että esiinnyn.

Ulkopuolisen silmissä Alasaarelan tie näyttää kuitenkin hyvin johdonmukaiselta. Jo ensimmäisen opettajansa Anna-Maija Kinnusen avulla hän löysi soittamisen ilon sekä sisäisen motivaation.

– Ensimmäiset kolme vuotta sain tehdä oikeastaan mitä lystäsin, ja se sopi minulle hyvin. Sain kipinän musiikkiin, ja se on vienyt eteenpäin. En tiedä, miten olisi käynyt jos olisin joutunut kovin tiukan koulunkunnan opettajan opetukseen.

Alasaarela kiittelee myös muita opettajiaan, taitavaa pedagogia Kimmo Pihlajamaata ja Jouko Tötterströmiä. Viimeksimainitun opissa hän ehti olla vain muutaman vuoden.

– Kimmo toi soittamiseeni paljon lisää tulkinnallisuutta ja henkisyyttä. Joukolta sain taas arvokkuutta kaikkeen soittoon. Hänen kuolemattomat neuvonsa ovat mielessäni vieläkin: ”Pidä soittosi aina laulavana”.

Tällä hetkellä Hannu Alasaarela valmistelee maisterinopintojaan Sibelius-Akatemiassa. Maj Lind -pianokilpailuun osallistuminen oli yksi etappi kohti ammattia.

– En haluaisi, että musiikki ja kilpaileminen liittyisivät millään tavalla yhteen. Ihmisten olisi keskityttävä vain musiikin hyviin vaikutuksiin – ei soittajien vertailemiseen. Mutta kilpaileminen on yksi tapa saada lisää näkyvyyttä ja töitä.

Alasaarela valmistautui kilpailuihin koko kesän harjoittelemalla joka päivä 5-6 tuntia. Hän ei ollut varma, riittääkö aika kilpailukappaleiden esityskuntoon saattamiseen.

– Soitin viisi Ligetin etydiä, jotka ovat hyvin haastavia saada kunnolla haltuun. Ensimmäisen etydin harjoittelin joskus pari vuotta sitten, ja siihen meni neljä kuukautta. Minulla oli kaksi kuukautta aikaa harjoitella kaksi uutta etydiä. En tiennyt, onko se edes mahdollista. Mutta paineen alla oli pakko.

Valmistautuminen onnistui nappiin: lyhyen harjoittelujakson vuoksi hän ei turhautunut odottamiseen vaan sai sopivasti aikaa latautua itse esitykseen.

– Onnistuin keskittymään kilpailussa kappaleisiin ja niiden sisältöön. Esiintyminen sinänsä on aika mystinen prosessi: silloin pitäisi olla turvallinen olo ja samalla tietty jännite, joka purkautuu esityksen aikana oikealla tavalla. Olenkin pohtinut paljon, voiko inspiraatiota hallita ja jos voi, miten sen voisi parhaiten tuoda esille.

Alasaarela sanoo inspiroitumisen tuntuvan edelleen satunnaiselta. Joskus flow voi tulla vaikka luokassa soittaessaan.

– Toisaalta maailman kuuluisimpiin pianisteihin kuuluva Martha Argerich kiroilee vielä 60-vuotiaanakin samaa asiaa, 23-vuotias Alasaarela nauraa.

Hannu Alasaarela ei osannut odottaa, että pääsisi kansainvälisessä ja kovatasoisessa pianokilpailussa jatkoon ja lopulta finaaliin.

– En silti voi sanoa, että kaikki olisi mennyt nappiin, kun vertaan siihen, mitä hain. On paljon asioita, joissa haluan vielä kehittyä.

Lähitulevaisuudessa Alasaarelalla on edessään muutama konsertti sekä paljon opintoja. Arjen pitää kiireisenä myös perhe-elämä; esikoistyttö on vasta seitsenkuinen. Pitkän tähtäimen suunnitelmia hän sanoo olevansa huono tekemään, koska ei rakenna uraansa päämäärä mielessään vaan sisäisestä halusta tutustua musiikkiin; luoda ja saada elämyksiä.

– Minulla on pikemminkin yksittäisiä haaveita. Olisi kiva säveltää lähitulevaisuudessa pianokonsertto ja esittää se.

Nuori lahjakkuus ei silti halua antautua vain ja ainoastaan musiikille.

– Haluan edelleen pitää elämässäni useita vaihtoehtoja avoimena. Jos heittäytyy vain yhden asian varaan, on haavoittuvampi kolauksille. Olisi esimerkiksi kiva opiskella joskus luonnontieteitä.

– Sitä paitsi haluan säilyä kokonaisena ihmisenä.