LIMINKA UAZ, tuo neuvostoaikaisen Ulyanovskin peltinen lahja maailmalle, on suurien tunteiden auto - ainakin jos liminkalaiselta Hannu Luukiselta kysytään. Hänen tiluksiltaan löytyy toistakymmentä UAZin tehtaalta tullutta maasturia, pakettiautoa ja kuorma-autoa.
Luukinen kertoo saaneensa altistuksen itäautoille jo lapsuudessaan vanhempiensa omistamien Ladojen myötä. Varsinainen rakkaus roihahti kuitenkin vasta armeijassa.
– 90-luvulla Suomen armeijalla oli käytössään vielä runsaasti UAZeja. Ihastuin autoon heti, kun sellaisen Sodankylän varuskunnassa näin, Luukinen muistelee.
Erityisen suuren vaikutuksen Luukiseen teki UAZeissa oleva veivi, jonka avulla auton sai hyrskäytettyä käyntiin ilman virta-avainta.
– Sellainen pitäisi löytyä joka autosta, Luukinen huomauttaa.
Eipä mennyt varusmiespalveluksesta aikaakaan, kun Luukinen hankki ensimmäisen oman UAZinsa armeijan huutokaupasta Tampereelta. Vuoden 1987 maasturi on vielä tänäkin päivänä Luukisen silmäterä ja autokokoelman lippulaiva. Maastonvihreistä lajitovereistaan se erottuu kemistinkeltaisen maalipintansa ansiosta.
– Toimin tuolloin Oulun yliopiston kemian ainejärjestön puheenjohtajana, nykyisin Limingan seurakunnan palveluksessa toimistosihteerinä työskentelevä Luukinen valottaa erikoista värivalintaa.
– Keltainen UAZ oli minulla useamman vuoden ajan käyttöautona. Ajelin sillä kesää talvea. Vanhaa rättikattoista itämaasturia erehdytään monesti luulemaan kylmäksi autoksi, mutta se ei pidä ollenkaan paikkansa. Hyvin tarkenee ajella avopäin paukkupakkasellakin.
Luukinen kertoo UAZeihin liittyvän runsaasti muitakin myyttejä, joita hän on saanut oikoa UAZ-Finland -yhdistyksen puheenjohtajankin roolissa.
– Muistan jo armeijassa poikien heittäneen legendaa, ettei UAZia oltu tehty kestämään yli viittäsataa kilometriä ja siksi siinä ei ole muun muassa öljyproppua olemassakaan.
– On siinä öljyproppu. Ja hyvin kulkee vielä sadantuhannen päästäkin, Luukinen sanoo ja huomauttaa, että autoharrastusvuosien varrella myös UAZien konepeltien aluset ovat tulleet hyvin tutuiksi.
Hän kehuu UAZien olevan tekniikaltaan äärimmäisen simppeleitä ja siksi länsiautoihin verrattuna helppoja ja halpoja korjattavia.
– Korjauksessa säästetyt rahat saakin sitten menemään näillä ajelemalla, ovat nimittäin melkoisia syöppöjä.
Hannu Luukisen UAZit ovat nielleet asfaltia käyttöautoina, nähneet erilaisia vanhojen autojen kokoontumisajoja kuin rypeneet suossakin.
– Tuolla keltaisella on ajettu lukuisat opiskelijoiden autosuunnistuskisat ja voitettu siinä kerran jopa SM-kultaa, Luukinen kertoo ja kehuu vuolaasti itämaastureiden off road -ominaisuuksia. Ainoastaan penkkien ergonomiassa hän sanoo olevan toivomisen varaa möykkyisessä maastossa.
UAZien lisäksi Hannu Luukisen kokoelmista löytyy muun muassa 70-luvun Combi-mallin farmari Lada sekä valtava ukrainalalaisvalmisteinen maastokuorma-auto KrAZ.
– Se on oikeastaan ainoa auto, jonka hankkiminen on vähän harmittanut jälkikäteen, sillä autoa ei voi Suomessa rekisteröidä tieliikennekelpoisiksi kuorma-autoiksi ylileveyden vuoksi. Se on jäänyt seisomaan ja mennyt huonoon kuntoon. On se silti niin komea ilmestys, ettei siitä raaski luopua.
KrAZin kohtalon on kokenut moni muukin Luukisen auto. Ne ovat odotelleet heinikossa vuosikausia - osa ehostusta, osa paalausta.
– Intoa kyllä olisi puuhastella autojen parissa, mutta aika tuppaa olemaan kortilla, Luukinen harmittelee.
Kuudestatoista omistamastaan vanhasta autosta hän on viime vuosina ajanut ja kunnostanut vain kahta: kemistinkeltaista UAZia sekä vuoden 1979 Sisu-Karhu kuorma-autoa, joka on jo vuosien ajan toiminut Luukisen uskollisena työjuhtana.
– Yhtä pakettimallin UAZiakin käyn aina toisinaan veivaamassa käyntiin kokeilumielessä.
Hannu Luukinen vannoo, ettei uusia vanhoja autoja tule ennen kuin entisiä on kunnostettu tai hävitetty alta pois. Yksi toteutumaton autohaave kuitenkin on kytenyt mielessä jo pitkään:
– Volga. Sellainen on vielä joskus saatava!
