– Viikko oli mahtava! Esiintyjät hitsautuivat tosi hyvin yhteen, Haipus kiittelee.
Viime kesänä Mömmö oli pyykkäyshommissa. Lasten riemu heidän päästessään kokeilemaan entisajan pyykkäystä oli käsinkosketeltavaa.
– Se heitä kovasti ihmetytti, että mistä vesi ennen tuli, Kerttu Mömmö naurahtaa.
Monenlaista elämystä on luvassa tänäkin vuonna. Eilen tiistaina museolla käynnistynyt Vanhan ajan viikko kerää kolmisenkymmentä vapaaehtoista viemään katsojia aikamatkalle. Luvassa on pula-ajan kokkailua, maitolaituriromantiikkaa, lampaiden hoitoa, pitsinnypläystä, verkontekoa – muun muassa. Puoliltapäivin Ritva Rundgren maalaa kuin Kylli-täti kertoen samalla tarinaa.
Viikko huipentuu lauantaina kinkereihin, jolloin seurakuntapastori Vesa Äärelä laittaa seurakuntalaisensa Herran nuhteeseen entisajan tapaan: lukutaitokin testataan, Katekismuksen osaamisesta puhumattakaan.
– Jalkapuukin meillä on. Saa nähdä joutuuko siihen, museonhoitaja Minna Lehtomaa hymyilee.
Viime kesän jälkeen Vanhan ajan viikosta on tullut museon päätapahtuma. Vuosi sitten viikolla vieraili parisen tuhatta ihmistä.
– Toivottavasti tämä perinne jatkuu ainakin kymmenen vuotta, Lehtomaa toteaa topakasti.
Museonhoitaja Jaana Koski odottaa hänkin viikolta paljon. Kosken rooli on näytellä Matturin talon emäntää.
– Olin viime vuonna täällä talkoolaisena, pieni poika kainalossa. Tunnelma oli todella kiva, hän kiittelee.
Tälle vuodelle uutta on esimerkiksi piharakennukseen luotu koululuokka. Museon aiempaa kouluesineistöä on lisätty puretun Puukoulun vanhoilla koulutavaroilla. Viikon aikana on mahdollisuus osallistua entisajan opetukseen.
– Kynsitarkastuksen opettaja on aikonut pitää, mutta toivottavasti karttakepistä ei kynsille saada, Koski virnistää.
Pihamaalta löytyy myös vanhoja autoja, vuoden 1949 Ford-traktori – samanlainen kuin Matturin talossa aikoinaan – sekä kaksipyöräisiä kulkupelivanhuksia.
Lauantaina ihmisiä kuljetetaan Sisu-linjuriautolla Zempin jäätelökioskilta kotiseutumuseolle.
– Kempele-seura on ollut todella aktiivisesti mukana. Samoin monet muut järjestöt. Paljon hyötyä on ollut myös siitä, että olemme osa Kempele-Akatemiaa.
Kaksikko muistuttaa museon avautumisessa eläväksi tarvittavan paljon museoalan ammattitaitoa. Kaikkea esineistöä ei voida käyttää. Suurin osa on edelleen vain katseltavana.
– Mutta on myös esineitä, joita käyttö tavallaan konservoi. Esimerkiksi pyykkipalju. Jos sitä ei vedellä välillä turvota, se kuivuu ja hajoaa, Jaana Koski heittää esimerkin.
Ensi vuodelle museolaisilla on jo uusia suunnitelmia. He haluaisivat tuoda esille myös 60- ja 70-luvun elämää.
– Nytkään aikamatka ei ole mihinkään tiettyyn vuoteen. Puhutaan vain entisvanhasta. Esillä ovat niin sotavuodet kuin vanhemmatkin asiat, Lehtomaa ja Koski tuumaavat.
Halukkaita vapaaehtoisia pääsee koko viikon ajan mukaan. Naiset muistuttavat tapahtuman toimivan pitkälti improvisaationa.
– Esimerkiksi ukkoporukka on tulossa pihalle pelaamaan tuppia.
– Ensi vuonna voisi mukaan haastaa työporukoita vaikkapa virkistyspäivää pitämään, Minna Lehtomaa pohtii.