Meillä Hailuodossa eletään ja suunnitellaan mielenkiintoista ja paljon mahdollisuuksia sisältävää tulevaisuutta.
Tulevaisuus vaikuttaa eri tavoilla ihmisten elämään, riippuen elämäntilanteesta, katsontakannasta ja arvoista.
Yksittäisen ihmisen näkökulmasta tulevaisuuden asiat ovat toivottuja, neutraaleja tai ei-toivottuja.
Kokonaisvaltaisesti ajatellen Hailuodon kunta pyrkii yhdessä siihen, että jokainen voisi ajatella saavansa tulevaisuudessa tapahtuvista asioista jotakin hyvää elämäänsä.
Yksi iso muutos on kiinteän yhteyden hanke. Kiinteä yhteys tulee korvaamaan nykyisen lauttayhteyden.
Kiinteän yhteyden hankkeen valmistelut etenevät väyläviraston toimesta ja tällä hetkellä Public Private Partnership (PPP) -mallilla toteutettavaan hankkeeseen on valittu neuvonantajat, joiden kanssa väylävirasto valmistelee ja toteuttaa PPP-hankkeen palveluntuottajan kilpailutusprosessin.
Kilpailutus kestää 10-12 kk. Kilpailutusvaihe käynnistetään, kun hankkeeseen liittyvistä luvista ja päätöksistä on riittävä varmuus.
Kiinteän yhteyden aikaan valmistautuaksemme, olemme syksystä 2018 alkaen tehneet työtä Hailuodon kuntastrategian parissa.
Kuntastrategian valmisteluvaiheessa on järjestetty lukuisia työpajoja, joissa on kartoitettu tietoa ja näkemyksiä strategisiksi painopisteiksi tulevaisuuteen.
Nyt ensimmäinen julkinen versio strategiasta on tulossa kuntalaisille kommentoitavaksi.
Tämän kommentoinnin jälkeen viimeistelemme lopullisen version strategiasta päätöksentekoa varten.
Strategian laadintavaiheessa on tullut selkeästi esiin, että Hailuoto haluaa pysyä itsenäisenä kuntana.
Strategiassa luodaan painopisteet ja toimintamalli, jolla tämä itsenäisyys voidaan säilyttää ja taata kuntalaisille hyvät palvelut ja sujuva arki.
Tavoitteen saavuttamiseksi olemme kirjanneet strategiaan yhdessä vastuullisesti -toimintatavan, joka luo perustan yhteisille käytänteille.
Lähtökohtana strategian valmistelussa oli, että teemme Hailuoto-yhteisön strategian.
Halumme luoda yhteiset tavoitteet Hailuodon tulevaisuudesta, joita jokainen haluaa edistää omalla toiminnallaan, ja olla myös mukana Hailuodon kehittämisessä.
Haluamme luoda Hailuodosta yhteisön, jonka vetovoima saa myös muut haluamaan osaksi meitä.
Me näemme tulevaisuuden mahdollisuutena, jonka muovautumiseen meillä on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa ja luoda siitä haluamamme näköinen.
Kuntakuulumisia
Aki Heiskanen
Hailuodon kunnanjohtaja