– Kun muutimme tänne, en odottanut löytäväni täältä itseni ikäisiä ystäviä. Yhtä lailla yllätyin siitäkin, että ystävystyin niin monen ikäisten ihmisten kanssa. Täällä ikärajat eivät merkitse mitään. Sellaista ei ollut pääkaupunkiseudulla, alunperin Vaasasta kotoisin oleva ja Etelä-Suomessa asunut Roukala kertoo.
Hailuodossa-blogissaan Roukala kirjoittaa monenlaisista asioista. Kesällä parhaimman kasvukauden aikana hän pohti esimerkiksi yrttien käyttöä. Blogissa on usein kuvauksia saaren taidetapahtumista. Se sisältää myös paljon paikallisten ihmisten tarinoita menneistä ajoista ja tapahtumista, merenkäynnistä, hylkeenpyynnistä, hailuotolaisten Amerikkaan lähtemisestä, hailuotolaisesta villapaidasta, kätilö Sirkka Järvelän työstä ja luontokuvaaja Esko Pitkäsen valokuvausretkistä.
Entisistä ajoista ja merenkäynnistä kertovat blogitarinat ovat oikeastaan osa Roukalan isompaa työtä. Sosiologiksi ja sosiaaliantropologiksi Tampereen yliopistosta valmistunut Roukala on kerännyt hailuotolaisten tarinoita merenkäynnistä, kalastuksesta ja hylkeenpyynnistä runsaan parin vuoden ajan. Roukala on tehnyt useamman tunnin kestäviä syvähaastatteluja ja tutkinut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.
– Aineisto minulla on jo kasassa, kunhan löytyisi vain aikaa kirjoittaa tarinat kirjaksi, Roukala sanoo.
Kertomukset eivät sijoitu vain Hailuotoon, vaan niissä käydään vaikkapa Etelä-Amerikassa ja Mustallamerellä. Varhaisimmat kertomukset ovat 1950-luvulta.
– Kun kuuntelen hailuotolaisten tarinoita, tunnen itseni niin tietämättömäksi. On niin paljon opittavaa ja kysyttävää. Hailuodossa on paljon ihmisiä, joilla on valtavasti tietoa asioista. Yllätyin myös siitä, miten valtavan hyviä tarinankertojia haastateltavani olivat.
Sosiaaliantropologina Roukala tuntee erityistä vetoa vanhoihin valokuviin.
– Monet ihmiset eivät edes ajattele, että vanhat perhealbumit voisivat olla kiinnostavia, mutta ne ovat aarteita! Mielelläni otan kyläläisiltä vastaan kuvia ja vinkkejä vanhoista tapahtumista.
Esimerkiksi Roukala nostaa Oulussa vuonna 1898 otetun valokuvan nuorista Amerikkaan lähtijöistä. Luotolaisten miesten lisäksi kuvaan olivat pääseet myös heitä saattaneet naiset. Neljästä miehestä vain yksi jäi pysyvästi Amerikkaan.
– Eilen haastattelin ihmistä, joka näytti minulle Hailuodossa otettuja kuvia. Eräässä 1950-luvulla otetussa kuvassa hypättiin korkeutta. Juuri tällaisia arkisia kuvia kaipaisin enemmän!
Mutta millainen on Roukalan, muualta tulleen, Hailuoto? Varmasti erilainen kuin Luovossa syntyneen.
Ensimmäisenä hänelle tulee mieleen merellisyys, kalastuskulttuuri ja käsityöperinne. Vaikka edelleen saatetaan pitää lukua siitä, kuka on oikea ja alkuperäinen luotolainen ja kuka ei, Roukala kokee olleensa lämpimästi tervetullut.
– Hailuodossa asuu ystävällistä porukkaa. Naapurin pariskunnan kanssa ystävystyimme pian muutettuamme. Alussa oli hieman totuttelemista siihen, että täällä voidaan tulla ilmoittamatta kylään. Nyt se tuntuu itsestään selvältä.
Kaupungissa Roukala ei halua eikä edes pystyisi asumaan. Hailuotoonkin he muuttivat Nummelasta ”metsän keskeltä”. Roukala tottui Nummelassa siihen, että ilvekset ja hirvet vierailivat pihassa.
Saari käy Roukalalle koko ajan kiinnostavammaksi varsinkin uusien tarinoiden myötä. Hän kokee Hailuodon olevan aivan ”erityinen paikka”.
– Lapseni ovat syntyneet täällä, ja sitä kautta myös minun juureni ovat kiinnittyneet Hailuotoon. Ilman lapsia saattaisin olla enemmän kulkija.