Kempele Mitä tapahtuu, kun kaksikymmentä vuotta samaa työtä tehneen laskenta-assistentin todellisuudentaju sumenee? Töissä ei ole mukavaa, eikä yksityiselämässäkään ole hurraamista. Keskustelukumppanit löytyvät pian viehättävistä konttorikoneista ja toimiston jukkapalmusta...
Kempeleläinen Nuu-teatteri ottaa käsittelyynsä viime vuonna Helsingin Ryhmäteatterissa kantaesityksensä saaneen Mielipuolen päiväkirjan. Mainetta niittänyt Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän näytelmä perustuu vapaasti ukrainalaissyntyisen Nikolai Gogolin kahteen novelliin.
Kaksikon teksti on nuulaisille tuttua jo edellisvuosilta. Päällystakkiin teatteriryhmä tarttui vuonna 2012, viime vuonna he esittävät Jatkuvaa kasvua.
– Mielipuolen päiväkirja vaatii paljon näyttelijältä ja puvustukselta. Mukana on noin 30 roolia, mutta lavalla vain viisi näyttelijää, ohjauksesta ja sovituksesta vastaava Marko Pohjanrinne kertoo.
Vuonna 2008 perustetun Nuu-teatterin toiminnan tarkoituksena on tehdä mieleenpainuvia, koskettavia ja viihdyttäviä esityksiä. Samaan pyritään Mielipuolen päiväkirjassakin. Pohjanrinne haluaa, että tämän päivän hektisestä työelämästä ja suomalaisesta yhteiskunnasta kertova, kantaakin ottava näytelmä puhuttaa vielä kotonakin.
– Eikä meidän versio umpisynkkä ole, mukana on paljon koomisia piirteitä. Hyvä teksti on aina rikas, mistä löytyy erilaisia aineksia. Mielipuolen päiväkirja on tragikomedia.
Hän pitää hyvänä, etteivät ryhmän jäsenet ole nähneet Ryhmäteatterin versiota. Kempeleläinen Mielipuolen päiväkirja on oma versionsa.
Haastavat näytelmät motivoivat ohjaajaa.
– Haluan tehdä juttuja, joilla on merkitystä.
Päärooliin, laskenta-assistentti Putkosen kahtiajakautuneeseen mieleen asettuu kempeleläinen Joonas ”Pottu” Väärni. Limingan Tupoksessa asuvalla Jani Matinaholla rooleja on kaikkiaan seitsemän: toimistotyöntekijästä poliisiin.
Muutoin näyttelijät ovat oululaisia.
– Meillä on ollut vuosia hyvin sitoutunut porukka, Pohjanrinne kiittelee.
Mielipuolen päiväkirjan ensi-ilta on Kempeleessä tulevana perjantaina. Esityksiä on ennätykselliset 14, joista kaksi Oulussa Kulttuuritalo Valveella.
Katsojalukujaan Nuu-teatteri on kasvattanut pikkuhiljaa. Marko Pohjanrinne myöntää työn olevan pitkäjänteistä.
– Teatteri ei ole sellainen asia, mikä tällä alueella tulisi äidinmaidossa. Ihmisiä pitää opettaa käymään teatterissa.
Ulla-Maija Aaltomaa, yksi näyttelijöistä, toivoisi esimerkiksi koulujen käyttävän kaupunginteatterin ohella myös muita teattereita.
– Tänne kynnys on hyvin matala. Pukupakkoa ei ole!
Ensi vuoden produktioita nuulaiset eivät ole vielä lyöneet lukkoon. Tilausta on, sillä Suomi viettää 100-vuotisjuhlaansa ja Kempele täyttää 150 vuotta.
Mikä sopisi juhlavuoden näytelmäksi, Marko Pohjanrinne?
– Vaikkapa Huutavan ääni korvessa. Pitää vaan uskaltaa tarttua tällaisiin. Ei tekstejä pidä valita vain sen mukaan, että ne ovat hauskoja. Kantaakin on otettava.