Gal­le­ria Art Ceramic kätkee si­sään­sä maail­maa kier­tä­nei­tä ra­ku­veis­tok­sia – Pirkko Rän­ti­län taide kos­ket­taa ja ottaa kantaa

Tanssiparit luonnonvalon äärellä. Synkkien tapahtumien lisäksi Pirkko Räntilä on käsitellyt teoksissaan myös iloisia aiheita.

Kuva: Mirko Kovalainen

Jokainen teos on Pirkko Räntilälle merkityksekäs. Räntilä muistuttaa, että raku elää. Veistoksissa käytetyt värit syvenevät vuosien kuluessa.

Kuva: Mirko Kovalainen

Februari. Oulunsalolaisen Pirkko Räntilän kansainvälisesti arvostettu rakutaide on näytteillä joka kesä.

Kuva: Mirko Kovalainen

Leijat. Galleria Art Ceramicin taidetta löytyy ulkoa ja sisätiloista. Kiviaineksesta tehdyt veistokset ovat kestävää tekoa.

Kuva: Mirko Kovalainen

OULUNSALO Galleria Art Ceramic. Tienviitta ohjaa kääntymään Hailuodontieltä Kiviperäntielle. Kulkureitti muuttuu päällystämättömäksi ja maisema metsäisemmäksi. Tien päässä tulijaa on vastassa ystävällisesti hymyilevä Pirkko Räntilä, rakutaiteellaan maailmaa koskettanut taiteilija. Tällaisen vastaanoton ovat kesän aikana saaneet lukuisat ihmiset. Gallerian vieraskirjaan on kirjattu lähes sata allekirjoitusta. Todellisuudessa kävijöitä on ollut enemmänkin, sillä kaikki eivät jätä nimeään kirjaan.

Tänne Oulunsalon Varjakan metsämaisemaan ovat vuosien varrella osanneet vierailijat ympäri maailman: väkeä on tullut Indonesiasta, Uudesta-Seelannista, Australiasta, Yhdysvalloista, Venäjältä ja Keski-Euroopan maista. Taiteen ystäviä saapuu myös Suomen eri kolkista. Hiljattain parkkipaikalle purkautui linja-autolastillinen keskisuomalaisen kansalaisopiston aikuisopiskelijoita. Oulunsalolainen galleria on suosittu käyntikohde, mutta lähiseudun asukkaita täällä näkyy taitelijan mukaan harvemmin.

Räntilän työt ovat kiviaineksesta muovailtuja rakuveistoksia. Galleriarakennukseen astuessa ensimmäisenä silmään pistää teos, jossa tummaihoinen mies makaa kyljellään. Hän näyttää nukkuvan levollisesti.

– Hän on Ruandan nälkää näkevä, Toivo. Toivoa ei ole vielä menetetty. Katson sitä aina, kun tulen käymään galleriassa. En myy sitä koskaan, 86-vuotias Räntilä toteaa.

Tämä taide on enemmän kuin korkeassa lämpötilassa käytettyä keramiikkaa. Teokset on muovattu ajan ilmiöitä ja tapahtumia kuulostellen. Ne puhuttelevat, ottavat kantaa ja antavat usein kasvot hädässä oleville. Veistoksia esitellessään Räntilän silmät kostuvat kyynelistä tuon tuosta.

– Tunteella näitä teen. Synnytän nämä. Ne ovat kaikki minulle läheisiä, hän selventää.

– Usein aiheet ovat olleet ajankohtaisia asioita. Välillä synkkiäkin. Vastapainona on kuitenkin iloisempiakin aiheita: äitejä, lapsia, tanssia. Musiikkihan on sellaista, että se vie mennessään suomalaisen miehenkin, vaikka hehän eivät tavallisesti puhu tai pussaa, taiteilija pohtii.

Veistoksissa ja reliefeissä näkyy intiaaneja, nunnia, aids-orpoja sekä Irakin sodan uhreja. Räntilä kertoo lapsuudessaan lukeneensa Raamatusta, kuinka koittaa aika, jolloin levottomuudet ja sodat pistävät ihmiset vaeltamaan yli valtamerien. Tuolloin hän ihmetteli, miten sellainen voisi olla mahdollista. Nyt elämme sitä aikaa.

Japanilaisen rakutekniikan pariin Räntilä löysi vuonna 1989. Entisessä elämässään hän työskenteli hovimestarina. Ravintolan tupakansavu kuitenkin vei häneltä työkyvyn, joten hänen oli jättäydyttävä pois rakkaasta ammatistaan 55 vuoden iässä. Se oli neljän pojan äidille kova pala purtavaksi.

– Kaipasin työtäni kovasti. Siinä oli lämpöä ja ihmisten tarinat herkistivät. Surin työstä pois jäämistä, mutta samalla oli kuitenkin mietittävä, mitä alkaisin tekemään. Olin pienestä pitäen kiinnostunut taiteesta, joten ajattelin, että miksen keskittyisi siihen, hän taustoittaa.

Taidekeramiikkaa alkoi syntyä sellaisella tahdilla, että Pirkon aviomies Leo rakensi vaimolleen oman ateljeen ja gallerian kotipihan yhteyteen. Pian Räntilän veistokset olivat mukana Oulussa ja Oulunsalossa pidetyissä näyttelyissä. Vuonna 1994 hän pääsi tukholmalaiseen galleriaan, jossa hänen teoksistaan myytiin suurin osa. Se oli käännekohta, jonka jälkeen Räntilän töitä on nähty ympäri kansainvälisiä areenoita: Pariisissa, Cannesissa ja Madridissa. Arvostuksesta kertoo myös vuonna 2002 myönnetty Academie Européenne des Arts-France -jäsenyys.

– Se lähti käyntiin niin, etten vieläkään ole ihan täysin ymmärtänyt, mitä siinä tapahtui. Olen ollut niin upeissa gallerioissa vuosien varrella, että se tuntunut välillä kuin unelta. Saan edelleen kutsuja näyttelyihin, mutten pysty enää niihin menemään, taitelija toteaa.

Taide on vienyt Räntilän melkoiseen pyöritykseen – suoranaiseen seikkailuun. Nyt ikääntyneet kädet eivät enää pysty muovaamaan kiviaineista. Viimeisen näyttelynsä hän piti vuonna 2015, ja sen jälkeen hänen työnsä ovat olleet näytteillä ainoastaan hänen omassa galleriassaan.

Vaikka Räntilä otettiin maailmalla avosylin vastaan, on taitelija kokenut myös alan nurjan puolen. Hän kertoo jääneensä syrjittyyn rooliin paikallisissa taitelijapiireissä. Alan raadollisuuden hän koki haavoittavana.

– En ole taiteen maisteri. Siitä kai se johtuu, että minua on yritetty pukata ulos. On ollut niin kauheaa, kun olen päässyt näyttelyihin Pariisiin ja Madridiin. Kateus on sellaista – se syö, hän selittää.

Kaikesta huolimatta Räntilän päällimmäinen tuntemus on vilpitön kiitollisuus. Taaksepäin katsellessaan hän ei voi kuin ihmetellä, mihin elämä hänet kuljetteli.

– Elämäni on ollut ihana ja rikas. Olen niin onnellinen, että olen saanut nämä asiat tehdä. Ja se on ollut kaikista tärkeintä, että perhe on ollut lähellä. Perhe on minulle todella tärkeä, hän tiivistää.

Galleria Art Ceramicin näyttely on avoinna elokuun loppuun saakka. Senkin jälkeen vieraat ovat tervetulleita, kunhan he vain ilmoittavat ensin tulostaan.