Lumijoelta kuuluu kummia: koulukeskuksen yhteyteen on valmistumassa täällä vielä tuntematonta urheilulajia palveleva, lajissaan mitä ilmeisemmin maailman pohjoisin kenttä. Ennätysmääre pitänee paikkansa ainakin julkisten kenttien osalta. Yksityisiä kenttiä kun harvoin kirjataan minnekään.
Toukokuussa perustettu Lumijokiset liikkumaan ry on käärinyt hihat ripeään toimintaan. Elokuussa Lumijoki saa padelkentän. Laji on Latinalaisessa Amerikassa saavuttanut reilun neljänkymmenen vuoden olemassaolonsa aikana suuren suosion. Padellitton mukaan padelin harrastajamäärä kasvaa tällä hetkellä nopeimmin maailmassa.
Squashia ja tennistä yhdistelevän lajin tuo Lumijoelle Hirvasniemen perhe, jonka ansiota myös kentän rakentuminen on. Yhdistys on hakenut EU-rahaa mittavaan hankkeeseen. Myös kunta on mallikkaasti mukana.
Lumijoen esimerkki sopii myös muualle. Liikuntapaikkojen rakentamisessa ei aina tarvitse kääntää katsetta kuntaan. Myös aktiiviset kuntalaiset voivat ryhtyä puuhamaan harrastusmahdollisuuksien puolesta. EU-kanavista on mahdollisuus hakea rahoitusta. Neuvoja ja ohjeita on tarjolla.
Yhdistyksen tarkoituksena on innostaa kuntalaisia liikkumaan myös muutoin ja kehittää yhteisöllisyyttä. Padel kun nelinpelinä soveltuu yhteishengen luomiseen hyvin.
Hyvälle hankkeelle ja idealle saa nostaa reilusti hattua. On paljon puutteita ja epäkohtia, joihin kuntalaiset voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa. Vaikka EU-hankkeissa byrokratiaa riittää, on lopputulos usein kaiken vaivan väärti.