Liminka – Tosi nopeasti ovat vuodet menneet, toteaa Veijo Vartiainen kukka- ja eläinpuisto Escurialin kolmekymmenvuotisesta taipaleesta. Toinen yrittäjistä, Väinö Latvakoski, on samaa mieltä. Heille Escurial on enemmän kuin pelkkä puisto, se on elämäntapa, joka määrittää päivien kulun.
Escurialin vuosikymmeniin mahtuu kaikenlaista, niin hyvää kuin huonoakin, tarinoita tuntuu riittävän. Alkutaipaletta ajatellessa Latvakoskea naurattaa.
– Minä asuin silloin Kempeleessä pienessä omakotitalossa, ja yhtäkkiä huomasin omistavani niin monia undulaatteja, etteivät ne enää mahtuneet asuntooni. Siinä sitten tuli jossain vaiheessa Veijo mukaan, ja Tyrnävältä ostimme sitten pienen mummonmökin, josta teimme puutarha- ja lemmikkieläinpihan. Vaatimatontahan se aluksi oli.
Latvakoski muistelee, että ensimmäiset ankat ostettiin kyliä kiertävältä lintuautolta. Pian homma paisui, eläimiä tuli alati lisää ja Vartiaisen puutarhatoimintakin vaati isompia tiluksia.
– Kiertelimme ihan Savossa asti etsien sopivaa paikkaa tilalle. Tässä kyseisellä tilalla kävimme kerran, ja se oli täynnä autonromuja ja siihen kuului melkoisesti metsää, emmekä olleet kiinnostuneita. Kuitenkin vuosia myöhemmin eksyimme tänne uudestaan, tällä oli uusi omistaja, joka oli laittanut hevoskarsinatkin ihan kuin meitä varten - ja teimme kiireen vilkkaa kaupat. Sillä tiellä olemme edelleen.
Epäilijöitä kuitenkin riitti. Moni ihmetteli, kuka ”sinne pusikkoon” mukamas tulee ja vielä maksaa siitä.
– Sitten täällä kävi ensimmäisenä kesänä enemmän ihmisiä kuin Tyrnävällä koskaan, Vartiainen kertoo.
– Eivät ihmiset tietenkään aluksi välttämättä tienneet mistä oli kysymys, kaikenlaista asiakaskuntaa riitti. Mutta niin vain ihmiset oppivat tuntemaan meidät, ja nyt meillä on paljon ihan vakiokävijöitä. Jotkut tulevat etelästä asti, yksikin perhe on käynyt 13 kesänä täällä lasten kanssa. Joidenkin kanssa olemme lähentyneet perhetutuiksi asti, Latvakoski sanoo.
Alkuajoista lähtien on Escurialiin tullut joka vuosi jotain uutta. Rakkaus eläimiin on sekin säilynyt raskaidenkin aikojen läpi.
– Meille tuotiin aikoinaan hoidettavaksi paljon loukkaantuneita lintuja, kuten pöllöjä ja joutsenia. Villilintuja kun olivat, niin vaikea niitä oli välillä hoitaa, mutta olihan se hienoa, jos joskus saimme jonkun päästettyä takaisin luontoon, Vartiainen muistelee.
Puiston ylläpitäminen ei ole pelkkää eläintensilittelyä, vaan useimmiten raskasta työtä. Kiirettä ja tekemistä riittää, mutta antaa puisto yrittäjilleen takaisinkin. Ovatpa monet kävijät verranneet Escurialia suurempiin eläintarhoihin, kuten Ähtäriin ja Korkeasaareen, ja todenneet liminkalaispuiston olleen tunnelmassa ja siisteydessä omaa luokkaansa.
– On aina mukavaa, kun tänne saapuu kivoja ihmisiä jotka tulevat kuin kotiinsa. Sellainen auttaa jaksamaan, Vartiainen toteaa.
– Huumorin ohella, Latvakoski täydentää nauraen.
Tulevaisuudesta puhuminen herättää miehissä hieman haikeutta. Toisaalta vapaa-aika olisi erittäinkin tervetullutta, mutta ei puistoa voi kenen tahansa ostajaehdokkaan käsiin luovuttaa.
– Tämä on kuitenkin ehkä enemmän eläinten koti kuin meidän, Latvakoski kertoo.
– Esimerkiksi ensimmäiset aasimme ja setlanninponimme viettävät tuolla vielä eläkepäiviään.
Toiveita omille, rauhaisille eläkepäiville silti löytyy.
– Väinö haaveilee hirsitalosta, Vartiainen kertoo hymyillen.
– Itse tahtoisin tehdä kaikkea sellaista tavallista, mihin ei ole ollut aiemmin aikaa. Aluksi vain nukkua, ehkä matkustelisin ja kävisin sukulaisissa. Ehtisi ehkä harrastaakin - ihan vain arkiasioita.
Oli Escurialin tulevaisuus mikä tahansa, ovat Vartiainen ja Latvakoski ilahduttaneet lukuisia kävijöitä yrityksellään. Eikä tahti ole hiljentynyt vuosien saatossa, vaan tälläkin viikolla vieraita on riittänyt ulkomaita myöten.
