HELSINKI OULUNSALO – Ei, en voi kertoa mitään tulevan lauantain ohjelmasta tai tuotannosta, Kiasman kahvilassa vastapäätä istuva Ernest Lawson sanoo ja hymyilee herttaisesti.
Herttaisesti, vaikka paljastuksia tulevista Putous-ohjelman vaiheista maanittelevat epäilemättä monet muutkin. Luokanopettajan koulutuksesta taitaa olla hyötyä myös muualla kuin koulumaailmassa, ja etenkin silloin, kun on sanottava ei.
Sen verran Abdul Tuiskua esittävä Lawson kuitenkin voi kertoa, että Putous-työryhmässä työskentely on täyttä työtä. Näyttelijät saavat tulevan viikon käsikirjoituksen lauantaina suoran lähetyksen päätyttyä. Harjoitukset alkavat tiistaina Pasilan kuvausstudiolla, ja ne jatkuvat viikon loppuun asti.
– Eikä lopullista ohjelmamuotoa tiedä välttämättä vielä viikon alussa. Vielä kenraaliharjoituksissa edeltävänä iltana käsikirjoitus voi muuttua, juuri ennen lauantain suoraa lähetystä. Niin kävi ensimmäiselläkin viikolla, Ernest Lawson huomauttaa.
Kun vapaapäivä sitten sunnuntaina koittaa, Ernest Lawson paljastaa sen menevän lähes koomassa.
– Silloin vain makaan kädet ojossa. Suora lähetys on sen verran kova puristus. Mutta maanantaina onkin jo aikaa nähdä kavereita ja käydä lounaalla tai jopa kahdella.
Ei ollut itsestään selvää, että Oulunsalossa nuoruutensa viettänyt Ernest Lawson ryhtyisi näyttelijäksi, saati päätyisi Putoukseen ja mahdollisesti ”ensimmäiseksi oulunsalolaiseksi mieheksi televisiossa”, kuten ohjelman juontaja Roope Salminen totesi ensimmäisessä jaksossa esitellessään Lawsonin katsojille.
Oulun Lyseolla lukio-opinnot suorittanut Lawson suunnitteli alunperin opintoja oikeustieteen parissa.
– Kaverit halusivat lääkäriksi tai putkimieheksi. Lukion kynnyksellä löysin asianajajan työn, ja se oli minusta seksikkäin mahdollinen ammatti. Mutta sehän oli lähinnä televisiosarjojen luoma mielikuva. Luultavasti Suomessa työ olisi ollut aivan jotakin muuta kuin viattomien puolustamista.
Pääsykokeissa Lawson kävi pariin otteeseen. Kun oikeustieteellisen ovet eivät avautuneet, hän päätti pitää taukoa ja lähti armeijaan. Siellä syntyi idea opettajan työstä.
– Ja kun aloin asiaa ajatella, tajusin sen sopivan hyvin minun luonteelleni. Olin tehnyt jo siihen mennessä töitä lasten ja nuorten kanssa leiriohjaajana ja isosena. OKL:ssä huomasin muiden olevan kaltaisiani.
Opintojen kautta Ernest Lawson löysi myös improvisaatioteatterin.
– Näytteleminen ja etenkin improvisaatio on muuttanut minua avoimemmaksi. Olen oppinut ottamaan isompia riskejä, kun ennen olin hyvin harkitsevainen. Haaveet olivat nuorena isoja, mutta epäonnistumisen pelko rajoitti minua.
Luokanopettajan työtä Lawson ei kuitenkaan usko hylkäävänsä koskaan, ei vaikka näyttelijän ura toisi mitä tahansa eteen. Improvisaatiokeikkoja tehdään yleensä iltaisin ja opettajan työtä päivisin. Kahden ammatin yhteensovittaminen on siis mahdollista.
– Ihmiset sanovat minulle, että tämä on iso mahdollisuus. Mutta olen sataprosenttisen varma, että teen opettajan töitä tulevaisuudessakin. Löysin ammattini aikuisiällä ja saan siitä todella paljon iloa.
Espoossa valmistumisensa jälkeen ala-asteen luokkia opettanut Lawson kertoo oppilaidensa olleen innoissaan hänen Putous-hahmostaan Abdul Tuiskusta.
– Etukäteen lähes koko luokka kuitenkin veikkasi minun esittävän mummoa. Olin ihan että ”mitääh?” ja ”kiitos luottamuksesta”. Mistä mummoajatus oikein tuli? En ole tähän asti edes tehnyt mummohahmoja, Lawson kertoo.
Abdul Tuiskun hahmon suunnittelu alkoi jo ennen Putous-ohjelman koekuvauksia. Kutsu kuvauksiin tuli viime vuonna alkukesästä, ja kuvauksiin Lawsonin piti valmistella jokin hahmo.
– Valmistautumisaika oli aika lyhyt. Mutta jostakin tuli heti nimi, Abdul Tuisku. Halusin myös yhdistää Afrikkaa ja Suomea hahmoon. Ja kun keksin nimen, siitä alkoi välittömästi tulla uusia mielleyhtymiä poptähdestä ja popmusiikista sekä maneereista, Lawson kuvailee.
Erilaiset sanonnat ja sananlaskut kiehtoivat Lawsonia entuudestaan, joten niiden joukosta löytyi paljon ainesta Abdulille. Esimerkiksi hokema ”mie floppaan” kertoo, etteivät sanonnat oikein ole hallussa Abdulilla.
Lopputulosta näyttelijä itse pitää hieman hämmentävänä. Hänen näyttelemänsä hahmo on vilpitön ja naiivi, äärimmäisyyksiin asti. Abdul ei peittele mitään, sillä tämä ei ajattele mitään pahaa toisista eikä siten kuvittele muidenkaan ajattelevan pahaa hänestä.
– Miten noin symppis, positiivinen ja rakkautta hehkuva oikein syntyi? En itsekään tiedä. Mutta haluaisin olla enemmän Abdulin kaltainen, luottavainen ihminen.