KEMPELE Ruotsalaisuus oli yhteiskunnassamme vahvana vielä Suomen syntymävuonna 1917. Olimmehan olleet ruotsalaisia monta vuosisataa vuoteen 1809, jolloin Suomi tuli osaksi tsaarin Venäjää. Ruotsalaisuus oikein ponnahti esiin, kun sekasorron vuonna 1917 haluttiin Suomelle valtiollinen tunnus eli lippu. Ensin siinä oli ruotsalaisuuden vaakunan peruna tummanpunaisella pohjalla keltainen Suomen leijona, sitten kaksi vaakaraitaa sininen ja valkoinen ja vasta toukokuun 28. päivänä 1918 hyväksyttiin eduskunnassa nykyinen siniristilippumme, itsenäisen valtion oma lippu.
Nivalassa suureen Jokelan sukuun, jonka sukutaulusssa 1. on 15.11.1761 syntynyt Erkki Erkinpoika Laakkonen, syntyi viidennessä polvessa 13.11.1917 päivänä poikalapsi.
Isä oli Juho Juhonpoika Ojalehto ja äiti Lempi Sundqvist. Syksyllä 100 vuotta täyttävästä pojasta tuli Veikko Ojalehto, vuodesta 1946 kempeleläinen, nyt seudun vanhin miespuolinen veteraani. Oikeastaan sukunimen pitäisi olla Tienvieri, mutta Veikon pappa renkipoika Juho nai vuonna 1878 Nivalan suurimpiin taloihin kuuluneen Ojalehdon talon tyttären Maria Juhontytär Jokelan. He asuivat Ojalehto -nimisellä tilalla ja siksi 1. lapsi - jo kahden kuukauden päästä vihkimisestä! - sai sukunimekseen Tienvieri, kaikki muut lapset olivat Ojalehtoja.
Sata vuotta sitten maaliskuussa 1917 levisi Venäjältä ensin huhu ja sitten tieto, että tsaari Nikolai II on luopunut vallasta. Suomessa Oskari Tokoin johtama senaatti nimitettiin virkaansa. K.J. Ståhlberg johtaa perustuslakikomiteaa. Eduskunta kokoontuu huhtikuun 1917 alussa ja USA julistaa sodan Saksalle. Vielä ennen huhtikuun loppua eduskunta ottaa tavoitteeksi Suomen täyden itsenäisyyden. Heinäkuussa eduskunta hyväksyy lait kunnallisesta äänioikeudesta ja kahdeksan tunnin työpäivästä, mutta ne jäävät vahvistamatta. Samoin hyväksytään valtalaki, jolla Suomen eduskunta päättäisi kaikesta muusta paitsi ulkopolitiikasta ja sotilasasioista. Ja vielä heinäkuussa: Venäjän väliaikainen hallitus hajottaa eduskunnan.
Kuukausi ennen Veikko Ojalahdon syntymää Kerenski julistaa Venäjän tasavallaksi. Lokakuun lopulla Lenin palaa Venäjälle Suomen piilopaikastaan valmistelemaan vallankumousta, joka onnistuukin 7.11.1917. Päivää ennen Veikon syntymää 12.11.1917 bolshevikit voittavat Kerenskin joukot Pulkovassa ja muutaman päivän kuluttua bolshevikit antavat julistuksen Venäjän kansojen oikeuksista - Neuvostoliitto on syntymässä. Päivä Veikon syntymän jälkeen alkaa Suomessa viisi päivää kestänyt yleislakko ja kolme viikkoa Veikon syntymästä 4.12.1917 Svinhuvudin porvarillinen senaatti antaa eduskunnalle tiedonannon, johon sisältyy itsenäisyysjulistus.
”Ylihuomenna” 6.12.1917 eduskunta äänestyksen jälkeen hyväksyy sen, mutta oikeasti Suomen itsenäisyys toteutuu vuoden 1917 viimeisillä tunneilla, kun Kansankomissaarien neuvosto Leninin johdolla hyväksyy itsenäisyysjulistuksen. Tuolloin Leniniä ovat tapaamassa Suomen virallinen valtuuskunta Svinhuvud, Enckell ja Idman.
Veikko Ojalehto on kokenut kaikkien Suomen kahdentoista presidentin kaudet Ståhlbergistä Niinistöön ja nekin kuukaudet lähes kaksi vuotta 25.7.1919 saakka, kun Ståhlberg aloitti 1. presidenttinämme.
Veikko jäi puoliorvoksi neljävuotiaana 2.4.1922, kun äiti kuoli 32-vuotiaana.
Isä-Juholle jäi iso urakka, sillä Veikolla olivat isosiskot, 10-vuotias Vieno, kuusivuotias Vilma ja kaksivuotias pikkusisko Laimi.
Veikon kotimökissä oli hehtaari maata ja Vihtanevalla suopeltoa 2,5 hehtaaria. Äidin kuoleman jälkeen hävitettiin yksi kolmesta lehmästä ja kohta kaikki lehmät. Tinkimaito haettiin Sarjankylän taloista.
Ruokaa ei kotona ollut juuri koskaan tarpeeksi. Veikko sai ruokaa paimentamalla isojen talojen lehmiä ja isompana teki muitakin töitä ruokapalkalla.
Yhtä epävarmaa näyttää olleen molempien vauvaikäisten - Suomen ja Veikon - elämä 1910 -luvulla. Eikä Nivalan Sarjankylällä näytä olleen tuntumaa parempiosaisten kehumasta ”iloisesta 1920 -luvusta”.
Mutta Veikon isä pakotti pojan pöllinparkkuun ja muiden metsätöiden välillä Sarjankylän 4-luokkaiseen kansakouluun.
Yhtä päättäväisesti Suomen silloiset johtajat synnyttivät itsenäisen Suomen eduskuntineen ja lippuineen.
Kirjoitus on osa Rantalakeus-lehden Suomi100 -sarjaa ja ensimmäinen sarjan osa, joka kertoo Veikko Ojalehdon elämästä.
