Limingan suojeluskuntalaiset valmistautuvat Oulun työläisten hyökkäykseen, koska ovat kieltäytyneet oululaisten toiveesta estää eteläpohjalaisten suojeluskuntalaisten saapuminen Ouluun. Heidät on kutsunut kaupunkiin Oulun Suojeluskunta, jolla ei ole tarpeeksi aseita vastata työläisten ja venäläisten nousuun. Uhkauksensa mukaan oululaiset olivat päässeet räjäyttämään Limingan Temmesjoen etelänpuoleisen sillan arkun. Se korjattiin ja siltaa ryhdyttiin sen jälkeen vartioimaan tarkasti läpi vuorokauden
LIMINKA Ahti Kangas määrättiin Yrjö-Iikka Siiran kanssa ensimmäiseen vartiointikohteeseen Temmesjoen rautatiensillan Tupoksen puoleiselle rannalle. Toisen puolen vartiointiin määrättiin Eero Fyrsten ja Antti Ylitalo. Tätä kohdetta Kangas vartioi niin kauan, kun vartiointia Limingassa jatkettiin.
Jokaisessa vartiointivuorossa olevalla ryhmällä piti olla aina ainakin yhdellä aseenkäsittely- ja ampumataito.
Temmesjoen Tupoksen puolelta yrittivät oululaisten punaisten joukkue Yrjö Kallisen johdolla tulla yli. Vaikka toiset olivat jo peräytyneet ja huutaneet, että ”tuu Kallinen pois, kyllä ne sinut ampuu!”, oli Kallinen vain tullut lähemmäksi varoituslaukauksista huolimatta.
Silloin Ahti Kangas huusi.
– Kallinen! Ette kai te tahallaan halua tapattaa ittiänne? Tästä te ette kyllä tuu!
Niin Kallinenkin kääntyi Tupokseen päin.
Vartiointi jatkui niin kauan kuin oululaisten uhka oli olemassa. Kuitenkin niin onnekkaasti, ettei yhtään miestappiota tullut puolin eikä toisin.
Tällä välin oli tullut puhelu Oulun suojeluskunnasta, jossa kyseltiin voitaiinko Limingasta lähettää suojeluskuntalaisia Ouluun katupartiotehtäviin.
Oulun kadulla oli punaisten ja valkoisten yhteenottojen jälkeen rauhatonta ja kaupunkilaisten oli vaarallista kulkea kaduilla. Joukko punaisia oli kätkeytynyt talojen, kauppaliikkeiden ja asuntojen korkeisiin kivijalkoihin ja ammuskelivat sieltä summamutikassa kadulla kulkijoita.
Kaupunkilaiset eivät uskaltaneet kauppaan tai töihinkään.
Kaupungissa oli kyllä ollut katupartio, mutta se oli luovuttanut aseensa ja jättänyt tehtävänsä sikseen, kun eivät uskaltaneet enää kulkea kadulla, jossa saattoivat tulla ammutuksi.
Limingan suojeluskunnasta oli katupartion päälliköksi nimitetty hailuotolainen Veikko Isotalo -niminen mies. Hän kokosi puolikymmentä suojeluskuntalaista, johon kuului myös Ahti Kangas. Tällä joukolla mentiin Ouluun katupartiotehtäviin.
Partion asemapaikka oli Oulun kasarmilla.
Ennen kuin partio lähti kaupungille partiotehtäviin, kaupungille oli levitetty sanaa, että jos heitä kohti ammutaan, niin he vastaavat tuleen välittömästi.
– Varoituslaukauksia ei ammuta, vaan ammumme suoraan kohti.
Aluksi katupartio herätti kaduilla kulkijoissa pelonsekaista tunnetta.
Kerran eräs työhön menijä oli ohitti arkaillen partiota ja kysyi, että voiko tästä mennä, kun hänellä ei ole kulkulupaa. Partion johtaja oli rauhoitellut työhön menijää:
– Ei meillä ole mitään kaupunkilaisia ja työhön menijöitä vastaan. Me partioimme täällä sen vuoksi, että teidän olisi turvallista kulkea näillä Oulun kaduilla ja siksi, ettei noissa talojen kivijaloissa piileskelevät ammuskelisi kaduilla kulkijoita.
Viikon kaupungilla kierreltyään yhtään laukausta ei ammuttu.
Sunnuntai oli lepopäivä. Silloin oli oululainen suojeluskunnan päällikkö käynyt tervehtimässä lakeuden miehiä ja sopinut, että katsotaan vielä viikko. Partiointia oli näin jatkettu sopimuksen mukaan.
Katuja kierrellessään, he olivat olleet juuri ohittamassa oululaista valokuvaamoa, kun partion johtaja keksi idean.
– Mennäänpä pojat otattamaan itsestämme valokuva, niin jää muisto, että tallaisessakin savotassa sitä ollaan oltu.
Kun kaksi viikkoa oli painumassa täyteen, tuli kaksi Oulun suojeluskunnan edustajaa ja sanoivat, että ”tällä erää partiointi voidaan lopettaa, kun kaupungilla on ollut niin rauhallista”.
– Voitte nyt lähteä kotiin, mutta olkaa kuitenkin tavoitettavissa. Jos tilanne pahenee, niin voimme kutsua teidät takaisin.
Takaisin kutsua ei kuitenkaan enää tullut.
