Hailuoto, Oulu ja Haukiputaan Martinniemi ovat näyttävästi framilla Ylen kaksikielisessä Egenland-matkailuohjelmassa, jonka kolmannen tuotantokauden materiaalia kuvattiin eilen tiistaina Hailuodossa. Kuvaukset jatkuvat vielä tänään.
Egenland esittelee yleisölle omaperäisiä matkakohteita yleisöltä tulleiden vinkkien perusteella. Ohjelma esittelee ihmisiä ja tapahtumia valtaväylien vierestä.
– Meillä oli ensimmäiseltä ja toiselta kaudelta koossa jo 1500 vihjettä, ja saman verran on tähän mennessä tullut lisää. Usein vain muutaman sanan mittaisten vihjeiden takaa paljastuu mahtavia tarinoita, Egenlandin verkkotoimittaja Eva Pursiainen kertoo.
Kuvauskohteet valitaan huolella. Suomessa on esimerkiksi monia hienoja ruukkeja tai museoita, mutta kaikki eivät mahdu mukaan ohjelmaan. Huomioon otetaan myös maantieteellinen kattavuus.
Hailuodosta tulleissa vinkeissä ohjelman tuotantoryhmän kiinnostuksen herätti se, millä tavalla ihmiset kertoivat saarestaan.
– Niistä paistoi läpi kotiseutuylpeys ja suuri rakkaus kotipaikkakuntaa kohtaan. Tällainen pistää silmään, kun me Pasilan toimistossa yritämme selvittää, millaisista paikkakunnista on oikein kyse.
Tuotantoryhmä sai käsityksen rauhallisesta saaresta, jossa tapahtuu paljon varsinkin luovalla alalla.
– Suomen kesä on kuitenkin niin intensiivinen ja lyhyt, emmekä me veny joka paikkaan. Siksi päätimme tulla Hailuotoon jo maaliskuussa, Pursiainen kertoo.
– Tapaamme valokuvaaja ja taiteilija Aki Roukalan Kulttuuritalo Päiväkodissa, kulttuurisihteeri-kirjastonhoitaja Kari Blomsterin ja Sirkeät Sirkuttajat, taiteilija Antje Greier-Ripatin HaiArtista sekä Hailuodon Panimolla vielä Susanna Rapinojan. Yövymme Marjaniemessä, jossa myös kuvaamme kohtauksia juontajien Hannamari Hoikkalan ja Nicke Aldénin kanssa. Yritämme etsiä Hailuodosta sitä luovuuden filosofiaa off-seasonin aikana.
Vaikka kuvausryhmällä olisi pääsy sellaisiinkin paikkoihin, joilla yleisöllä ei tavallisesti ole asiaa, Egenlandissa tähän ratkaisuun ei sorruta. Ohjelma haluaa esitellä paikkoja, joihin kuka tahansa voi mennä.
Tällä tuotantokaudella ohjelmaa tehdään hieman eri tavalla kuin aiemmin. Yle Areenassa ilmestyy lyhyitä klippejä jo parin kuukauden kuluttua kuvauksien päättymisestä. Näistä otoksista kootaan myöhemmin puolisen tuntia kestävä televisio-ohjelma.
– Some-sisältöjä voi seurata jo matkan varrelta esimerkiksi Instagramista Egenland-tililtä. Meille voi lähettää myös viestejä, kun olemme reissun päällä.
Hailuodosta kuvausryhmä lähtee torstaina 28. maaliskuuta kiertämään Oulun keskustan kulttuurikohteita Paavo J. Heinosen seurassa, ja perjantaina vuorossa on Martinnimen kulttuuripolku Pölökkypäiden polku. Kuvaukset jatkuvat vielä lauantaina Oulun keskustassa.
Pursiainen sanoo työryhmän lähtevän avoimen uteliaasti kohtamaan ihmisiä.
– Suomi on pullollaan mahtavia ihmisiä, jotka tekevät paljon asioita yhteisönsä eteen – tai vaikka vain omaksi ilokseen. Mutta niistäkin muut voivat saada iloa elämäänsä!
Egenland
Yleisön vinkkeihin perustuva matkaohjelma esittelee omaperäisiä matkakohteita sekä televisio-ohjelmassa että netin matkaoppaassa.
Kaksi ensimmäistä kautta lähetettiin Yle Teema&Fem -kanavalla vuosina 2018-2019. Yle Areenassa on katsottavissa
Ohjelma palkittiin vuoden 2018 matkailutekona.
Netin matkaoppaassa on lisätietoa yli
yle.fi/egenland ja svenska.yle.fi/egenland.