Sain vastikään mielenkiintoisen kohteliaisuuden belgialaiselta tuttavaltani. Hän ihaili kykyäni sanoa ’en tiedä’. Mielestäni siinä, etten tiennyt Suomen uuden kansalaispalkkakokeilun yksityiskohtia, ei ollut mitään erikoista. Mutta keskustelukumppaniani hämmästytti se, että myönsin tietämättömyyteni avoimesti ja en näyttänyt edes nololta.
Jäinkin miettimään asiaa. Toden totta, kyse taitaa olla kulttuurieroista. Belgialaiset puhuvat paljon, myös silloin kun he eivät tiedä asioista juuri mitään. Samassa kohtaa suomalainen pysyy mieluummin hiljaa. Mitäs tässä pölisemään, kun en asiasta enempää tiedä.
’Normaalisti’ on tiuhaan käytetty sana Belgiassa. Ranskaksi melkein kaikkeen voi vastata normalement. Kyseinen sana voi tarkoittaa kyllä, ehkä, ei tai ei yhtään mitään. Usein se tarkoittaa ’en tiedä’, mutta sitä belgialainen ei halua sanoa.
Edesmennyt historian professorini Kyösti Julku ohjasi tenttiin valmistautuvia viisaalla neuvolla. Professorin mielestä osoitti suurta henkistä kypsyyttä olla vastaamatta kysymykseen, johon ei tiedä vastausta. Eli on turhaa selitellä asian ympäriltä, kun itse ydinasia on pimennossa. Professorini neuvo on noussut arvoon arvaamattomaan, myös opiskelumaailman ulkopuolella.
Suoraselkäinen tietämättömyys on eri asia kuin laiskahko ’emmätiiä’. Lapsille ja nuorille tämä sallittakoon, mutta meillä aikuisilla on kyky ja velvollisuus etsiä tietoa asioista. Eikä ainoastaan yhden näkökulman tietoa, vaan vähän laajemmallakin skaalalla.
Terapiatyössäni kuulen ’en tiedä’ -lauseen varsin usein. Vaikeuksien keskellä meillä on taipumus suojella itseämme tietämättömyydellä. Vaikka pohjimmiltamme tiedämme, mitkä asiat aiheuttavat tuskaa, toistamme ’en tiedä’ - mantraa ikään kuin tieto olisi jossain muualla kuin meissä itsessämme.
Nykyään kun voivottelen omia vaikeuksiani, yritän pysähtyä miettimään, mitä epätietoisuuteni taustalla piilee. Onko todellakin niin, etten tiedä, vai etten halua tai uskalla tietää?
Asiaa pähkäiltyäni sallisin meille suomalaisille luvan sukeltaa keskusteluihin vähän belgialaisista mallia ottaen. Kyllä puhuminen on sallittua, vaikka asioista ei niin tietäisikään. Puheensorina ja sopuisa väittely on kuitenkin mukavampaa ajanviettoa kuin hiljaa istuminen!