LIMINKA Kunnianosoitus isälle ja sotaveteraaneille.
Liminkalaisen Maija Aholan kirja isästään Arvi Tahkolasta on nimenomaan sitä. Marraskuussa 2016 Arvi Tahkolan syntymästä tuli kuluneeksi sata vuotta, ja Ahola alkoi koota kirjaa suunnitteilla olleita sukujuhlia varten.
Sukujuhlat peruuntuivat, mutta kirja valmistui.
Vuosia taidemaalausta harrastanut Ahola halusi kirjaan myös Limingan taidekoulussa ja Lakeuden kansalaisopiston taidemaalauspiirissä tekemiään maalauksia, jotka kertovat hänen isänsä nuoruuden ja miehuuden ajan elämästä: maatilan askareita ja puhdetöitä, hiihtoretkiä, lottia toimissaan, onnikoita, hevosia ja maisemia sekä isän synnyinpitäjä Kuusamosta että myöhemmistä kotikunnista Ruukista ja Kempeleestä.
Ahola on muistellut isäänsä ja lapsuuttaan yhdessä sisarustensa kanssa. Hän luki kirjaa varten ensimmäistä kertaa eläissään isänsä sotapäiväkirjaa, joka löytyi sattumalta vasta nyt.
– Isä ei puhunut koskaan sotakokemuksistaan tai tunteistaan niiltä ajoita. Mutta sotapäiväkirjoista välittyi nuoren isän ikävä ja rakkaus perhettään kohtaan, Ahola kertoo.
Ahola muistaa isänsä lempeäluonteisena ja toiset ihmiset huomioon ottavana ihmisenä, jolle esimerkiksi lasten kurittaminen oli vierasta.
Aholan mukaan hänen isänsä otti aina ilolla vastaan nykyajan keksinnöt. Työntäyteinen nuoruus isolla kuusamolaistilalla opetti, että kaikki apuvoimat tulevat tarpeeseen.
– Heti kun kammesta pyöritettävät pesukoneet tulivat markkinoille, meille hankittiin sellainen. Samoin ostettiin pulsaattoripesukone, lypsykone ja traktori, vaikka meillä oli Kempeleessä vain viisi lehmää, Ahola kertoo.
Arvi Tahkola piti myös tärkeänä kouluttaa kaikki yksitoista lastaan, minkä vuoksi lähti töihin Oulu-yhtiön aluevartijaksi.
Ahola on maalannut suurimman osan kirjassa olevista tauluista viime vuosien aikana ja ”kuvakirja” mielessään. Kirjoittamisprosessikin oli hieman erilainen kuin aiemmin.
– Ajattelin, että tekstin pitää viedä kuvan tarinaa eteenpäin; kertoa jotain sellaista, mitä kuvassa ei näy.
Intohimoisesti kirjoittamiseen suhtautuva entinen äidinkielenopettaja on aiemmin julkaissut kaksi elämänkerrallista teosta Ellin elämää maalla ja Aikuisen Ellin elämää maalla.
– Runojakin on syntynyt niin paljon, että ehkä seuraava kirjani on runokirja. Maalausharrastuksessani suuntaudun seuraavaksi luultavasti muiden aiheiden pariin.
Limingan kirjastossa on esillä Maija Aholan Isäni, Arvi Tahkolan syntymästä 100 vuotta -taidenäyttely 31. tammikuuta saakka.