– Tämä laji on 99-prosenttisesti rakentamista ja siihen kuluu suurin osa vapaa-ajasta. Aina kun pääsen töistä kotiin, suuntaan suoraan talliin.
Traktorivedossa ei kilpailla hampaat irvessä ja veren maku suussa. Harrastajien kesken vallitsee hyvä yhteishenki ja kanssakilpailijoita autetaan mahdollisuuksien mukaan jahtaamaan komeita vetoja.
– Ei passaa ottaa ihan niin vakavasti. Tosissaanhan siellä kilpaillaan, ei siellä mitenkään pelleillä, mutta sopivalla huumorilla sitä tehdään. Tämä on parasta paikan päällä, se kokemus ei välity television kautta.
Pullingissa traktorin perässä vedetään jarruvaunua. Ensimmäisellä vetokierroksella vaunua on tarkoitus saada vedettyä sadan metrin matka. Täyttä vetomatkaa, eli niin sanottua full pullia kilpailijat saavat yrittää kahdesti. Täyden matkan vetäneet kilpailijat pääsevät toiselle kierrokselle, missä full pull voi olla pituudeltaan 110 tai jopa 130 metriä.
– Niin kauan vedetään, että voittaja löytyy. Se on aika harvinaista, että kaksi kierrosta ei riitä, mutta joskus on menty uusintakierroksellekin. Se on koneelle sitä suurempaa rääkkiä, mitä enemmän joutuu käymään lavetin edessä.
Jarruvaunun kitkaa kasvatetaan mekaanisesti matkan etenemisen mukaan. Vetoajalla ei sinänsä ole merkitystä, mutta pääsääntöisesti vedot ovat pikaisia rykäisyjä.
– Nopeastihan se nykyään menee, kun massa kerran saadaan liikkeelle. Jos veto etenee hitaasti, loppuu pito.
Suomessa traktorivedossa kilpaillaan tällä kaudella yli kymmenessä eri luokassa. Luokat määritellään traktorien maksimipainojen ja viritysasteen mukaan. Vielä viime kauteen asti tyrnäväläinen kilpaili kahdessa luokassa. 2500-kiloisten traktorien Farmi-luokassa mies nappasi Suomen mestaruuden vuonna 2009.
– Farmi-sarjojen traktoreiden pitäisi periaatteeltaan ja peruskoneeltaan vastata vakiovehkeitä, mutta tiettyjä virityksiä saa tehdä. Turboa ja pumppuja saa vaihtaa. Tämä minun nykyinen luokkani on vähän vapaampi, mutta näissäkin on määritelty kierrosrajat, eikä saa olla kuin yksi turbo ja moottorin on oltava tietynlitrainen.
Nyt Kallinen kilpailee maksimissaan 3600 kiloa painavien koneiden Super Sport -luokassa Leila-traktorillaan. Nimi juontuu traktorin Leyland-merkistä. Vanha Nuffield-kone on toki vielä olemassa, mutta tälle kaudelle mies ei ehtinyt saamaan sitä kuntoon. Yhdenkin ajokin virittämisessä on yksittäiselle kilpailijalle paljon urakkaa. Alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa Kallisen traktorit eivät enää sovellu.
– Nykypäivänä oikeastaan yksikään kone ei sovellu peltotöihin. Viritysaste on kuitenkin sellainen, että ei niillä kannata pellolle lähteä. Ne ovat kisakireitä koneita.
Pulling on ensisijaisesti rakentamista, eikä Kallinen juurikaan harjoittele ajamista. Kilpailutilanteessa ei kuitenkaan riitä, että junttaa kaasun pohjaan. Kytkintä täytyy osata luistattaa oikein, jotta koneen ahtopaineet saa nousemaan. Oikea lähtö on kaikista tärkein, menestys riippuu siitä.
– Kun on itse rakentanut koneen, tietää miten sen pitää käyttäytyä. Kotitestit olen jättänyt vähemmälle. Pitäisi olla asianmukainen laite mihin sen kytkee, jotta saisi vähän rasitettua konetta. Tyhjiltäänhän siitä ei saa mitään irti. Se ei kerro mitään, painoa pitää saada.
Kallinen on jo kokenut kilpailija. Kotikisaan ei liity sen erityisempää latausta, mutta kilpailutilanne itsessään on aina kutkuttava.
– Aluksihan sitä vähän jännittää varikolla, mutta kun mennään lavetin eteen, niin kaikki pyyhkiytyy pois. Sitten keskittyy vain siihen suoritukseen.
Aikaa ja rahaa harrastukseen saa upotettua halutessaan loputtomasti. Palkintopokaaleilla ei pysty kattamaan kustannuksia, mutta ei tractor pullingia harrastetakaan rahan takia. Innostus lähtee rakkaudesta lajiin.
– Kyllä se on kallis harrastus, mutta itse olen yrittänyt pitää tämän kuitenkin kohtuullisena. Se on kuitenkin vain harrastus ja kaikki menee omasta pussista. Pitää yrittää tehdä itse mahdollisimman paljon, mutta väkisellä jotain joutuu ostamaankin. Kaikkea ei pysty laittamaan kerralla.
Kuluvalla kaudella Kallinen joutui antamaan kahden kilpailun verran tasoitusta. Mittatilaustyönä teetetyille osille ei meinannut löytyä valmistajaa ja kauden alku meni hänen osaltaan pipariksi. Tälle kesälle tyrnäväläisellä ei ole suurempia tavoitteita, mutta tulevaisuuden suhteen miehellä haaveita on.
– Olisi mukava käydä joskus ulkomailla ajamassa. Tämä on Hollannissa ja Tanskassa todella suosittua. Siellä on melkein joka viikonloppu karkelot. Olisi hienoa päästä joskus kokeilemaan Euroopan mestaruuskisoissa. Parin vuoden päästä ne olisivat Suomessa Lievestuoreella.