LIMINKA Linnut.
Eipä osaisi Ulla Matturi kuvitella elämäänsä ilman siivekkäitä. Keskeisesti Liminganlahden suojelutyössä mukana ollut, pitkään alueen opastuksia hoitanut ja lauantaina julkistettavan uuden Liminganlahden kuvateoksen päätoimittanut Matturi tietää mikä linnuissa koukuttaa.
Kauneus. Uskomattomat yksityiskohdat.
– Lintujen kauneuden avulla voidaan näyttää kaikille vierailijoille, kuinka arvokas paikka Liminganlahti on.
Kun Ulla Matturi oli alle kouluikäinen, hän oli usein apuna Rantakylän mummolassaan.
Monta kertaa hän sai tehtäväkseen laskea vettä laitumella oleville lehmille. Kerran puuhan keskeyttivät lähellä lennelleet haarapääskyt, joiden Matturi luuli haluavan tehdä hänen kanssaan lähempää tuttavuutta. Todellisuudessa ne metsästivät ilmassa pörrääviä hyönteisiä, mutta sitä hän ei osannut ajatella.
– Ojensin käteni ja uskoin, että jos pidän sitä tarpeeksi kauan esillä, ne haluavat istua sille. Käänsin päänikin pois, jotta uskaltaisivat laskeutua. Eiväthän ne tulleet, mutta siinä meistä tuli jollain tapaa sielunkumppaneita.
Kun Ulla Matturi oppi lukemaan, löysi hän linnuista ja luonnosta kertovat kirjat.
Rantakylän koululla oli tuolloin koulunkäyntiavustajana Tellervo Kalaoja, yksi Lakeuden luonnon perustajajäsenistä, joka vei lapsia linturetkille.
– Ne olivat vahvoja elämyksiä. Muistan kun pääsin katsomaan ensimmäistä kertaa kaukoputkella ja näin lapasorsan. Eihän sellaisia kiikareilla ollut nähnyt.
Kun Matturi oli lukiossa, hän tapasi etelästä tulleita lintuharrastajia ja pääsi niin sanotusti piireihin. Tuohon aikaan hän oli naisena harrastajien keskuudessa kummajainen, sillä suurin osa bongareista oli miehiä.
1980-luvun lopulla Liminganlahden suojelukiistat olivat kovimmillaan. Kosteikko olisi haluttu kuivattaa viljelysmaaksi. Liminganlahden tilasta kiinnostui myös Maailman Luonnonsäätiö WWF, mikä avasi alueelle opastuskeskuksen vuonna 1988.
Oppaaksi valittiin Ulla Matturi.
– Ilmeisesti WWF:ssä ajateltiin, että liminkalainen nuori naislintuharrastaja on parempi kuin oululainen biologipoika, joka huutelisi suojelun puolesta.
Myöhemmin hän perusti oman toiminimen. Päivisin Matturi teki töitä opastuskeskuksessa ja aikaisin aamulla sekä iltaisin opastettuja linturetkiä oman yrityksensä puitteissa yhdessä Jari Peltomäen kanssa.
– Ensimmäisinä vuosina kävijöitä oli noin 5 000, myöhemmin jo tuplaten. Muun muassa koululaisryhmät löysivät Liminganlahden.
Matturista muodostui Liminganlahden suojelun keulakuva, joka otti vastaan kaikenlaisen palautteen. Esimerkiksi vesilintujen metsästyksen alkaessa häntä syytettiin jahdin estämisestä.
– Näin ei kyllä ollut. Mutta se oli rankkaa aikaa. Omalta kylältä ei tukea työhön saanut. Kun perustin yrityksen, moni totesi, ettei lintuja katselemalla voi itseään elättää. En minä Liminganlahtea suojellut, mutta vein viestiä eteenpäin. WWF toi suojelutarpeen ihmisten tietoon.
Limingan kunta rakensi alueelle luontokeskuksen ravintola- ja majoitustiloineen 1998. Jo muutamaa vuotta aiemmin ulkomaalaiset lintuharrastajat olivat löytäneet Liminganlahden.
Natura 2000 – hankkeen myötä alueen suojelu konkretisoitui. Maanomistukseen ei tosin puututtu, vaan jakokunnat omistavat vesialueet edelleen.
– Jos alue olisi tullut valtion omistukseen, olisi täällä nyt kansallispuisto, Matturi epäilee.
Muutama vuosi Natura-päätöksen jälkeen toiminta hiipui. Kahvilatoiminta oli ulkoistettu ja Liminganlahdesta oli muodostunut pelkkä kokouspaikka ilman opastustoimintaa. Ulla Matturi oli siirtynyt 2000-luvun alkupuolella pyörittämään Ruka-Kuusamon matkailuyhdistystä. Kun Rukan kesäkauden avajaisissa oli vieraana tunnettu lintuharrastaja Pirkka-Pekka Petelius, päättivät he yhdessä vierailla Liminganlahdella.
– Näimme paikkojen ränsistyvän. Siitä tuli itku.
Kun Matturi palasi Liminkaan, yritti hän saada toimintaan uutta potkua.
– Kunta jopa kaupitteli paikkaa Kauppalehdessä. Vuonna 2007 sovimme Jari Peltomäen kanssa järjestävämme lintukuvafestivaalin ja näyttäisimme, ettei paikka ole kuollut, vaan porukkaa kyllä tulisi. Haimme Leader-rahaa yhden päivän festarin järjestämiseen. Ihmisiä kävi noin 150. Saimme todella hyvää palautetta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoitti aika kipakan jutun, missä ihmeteltiin Suomen arvokkaimman lintuveden opastuskeskuksen kiinnioloa.
Vuonna 2008 perustettiin Liminganlahden Ystävät ry. Perustamiskokouksessa oli mukana myös Metsähallitus, joka ryhtyi selvittämään alueen kehittämistä, sillä Suomesta puuttui kosteikkokeskus.
Metsähallituksen mukaantulo varmistui kaksi vuotta myöhemmin järjestetyillä lintukuvafestivaaleilla. Avajaisia vietettiin vuonna 2012. Näyttelyn käsikirjoittajana toimi Ulla Matturi, joka aloitti myös keskuksen hoitajan tehtävissä.
Nyt luontokeskuksen elämässä on taas uutta puhtia. Ravintolatoiminta on tällä hetkellä kunnan vastuulla. Matturi kokee hyvänä, että kunnassa on herätty miettimään luontokeskuksen tulevaisuutta.
– Tosin edelleen moni päättäjä kokee sen riippakiveksi. Olisi tärkeää, että uusi kunnanvaltuusto tulisi tutustumaan keskuksen toimintaan, jotta he ymmärtäisivät mikä on kunnan ja mikä Metsähallituksen vastuulla.
Jotta kunnan kaavailema Unescon maailmanperintöstatus Liminganlahdelle jonain päivänä saataisiin, pitäisi Matturin mielestä perustusten olla kunnossa.
– Kriteerit ovat todella hurjat. Luontoarvojen osalta ne kyllä täytämme, mutta myös rakenteiden, reittien ja paikkojen pitää olla toimivat. Kehittämistyössä pitäisi ajatella koko lahtea, ei pelkkää luontokeskusta.
Hän ottaa esimerkiksi Ruotsissa sijaitsevan Hornborgasjön kosteikon, mihin kerääntyy vuosittain 15 000 kurkea. Pelkästään kevään aikana vierailijoita on 150 000. Parkkimaksuilla katetaan lintujen ruokinta.
– Kurjet näkyvät koko alueella. Kaupoissa on kurjen kuvia, käsityömyymälät hyödyntävät samaa teemaa. Kylteistä lähtien asiakas tietää olevansa kurkikohteessa. Samanlaista tuotteistamista toivoisin Liminganlahden ympäristökuntiin, jotta matkailija tietäisi Oulunsalon Riutunkarista aina Lumijoen Varjakkaan saakka tämän olevan meidän yhteinen juttu. Potentiaalia Liminganlahdella on paljon. Ulkomaalaiset matkailijat meillä on jo hanskassa, mutta suuren yleisön tavoittamiseksi on vielä töitä.
Matturi toivoo kunnan rakentavan alueelle kunnollisen luontopolon.
– Mitä pidempään ihmiset kuluttavat aikaa ulkona, sitä suurempi on nälkä ja jano. Se taas vaikuttaa ravintolan kannattavuuteen.
Metsähallituksen keräämässä asiakaspalautteessa yksi eniten mainittu ongelmakohta ovat huonot opasteet.