Eeva on nau­tis­ke­li­ja, ei ahmija

Eeva Vanhanen on lukenut aina ja useampaa kirjaa yhtä aikaa.

Kuva: Heli Rintala

TYRNÄVÄ Ei ahmija vaan nautiskelija. Keskiverto lukija, joka lukee saman verran kuin muutkin.

Näin arvioi tyrnäväläinen Eeva Vanhanen lukuharrastuneisuuttaan. Sen verran intohimoisesti hän kirjallisuuteen kuitenkin suhtautuu, että viihtyy hyvin lukupiireissä ja on käynyt myös Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston järjestämässä Ikisemma-kirjallisuusseminaarissa. Ikisemman viime syksyn teemana oli tutustuminen satavuotiaaseen Suomeen aikalaiskirjailijoiden kuvaamana. Seminaaria veti dosentti Kari Sallamaa.

– Kirjat ovat kuin elokuvat: ne luettuaan haluaa vaihtaa jonkun kanssa ajatuksia. Eikä silloin ole olemassa oikeita tai vääriä mielipiteitä, Vanhanen perustelee.

– Ja nyt kun olen eläkkeellä, minulla on myös aikaa lukea, Tyrnävän kunnan entinen hallintojohtaja kertoo.

Välillä häneen iskee oikea lukuhimo, ja silloin hurahtaa useampikin opus peräjälkeen. Toisinaan taas on seesteisempää. Yleensä Vanhasella on samaan aikaan useampi kirja kesken.

Nuoruudessaan Vanhanen saattoi ihastua tiettyihin kirjailijoihin muita enemmän: oli Mika Waltari- ja Leo Tolstoi -kausia. Etenkin Waltarin Valtakunnan salaisuus teki nuoreen Eevaan suuren vaikutuksen, samoin Henryk Sienkiewiczin Quo Vadis.

– Ehkä kuuluu nuoruuteen, että koki nämä kirjat niin vaikuttavina. Niitä ei oikein edes tohdi lukea uudelleen, ettei tulisi pettymystä.

Niin kävi esimerkiksi Margaret Mitchellin kirjoittamalle Tuulen viemää -romaanille. Kun nuori Eeva ahmi kirjaa jokaisella ruoka- ja juomatauollakin ahertaessaan Kauhajoella sijainneen kotitilansa heinätöissä, myöhemmin kirja ei napannut enää yhtään.

– Sivuun se piti laittaa, Vanhanen nauraa.

Viime aikoina Vanhasella on ollut kausia, jolloin hän on ahminut Henning Mankellin Kurt Wallander -kirjoja. Myös Donna Leonen Venetsiaan sijoittuvat dekkarit kuuluvat hänen suosikkilistalleen.

– Pidän dekkareiden lisäksi historiallisista teoksista ja tietokirjoista. Ainoastaan fantasia- ja rakkausromaanit eivät oikein kiinnosta.

Eeva Vanhanen sai kirjakipinän paitsi lapsuudenkodistaan, myös naapurissa asuvalta Mäki-Jouppilan Maisalta, joka lainasi kirjojaan auliisti kylän lapsille. Hänellä oli niitä nimittäin hyvin paljon. Maisa-tädiltä Eevakin lainasi ensimmäiset tyttökirjansa.

Hauska anekdootti löytyy Eevan koulukirjastosta lainaamasta kirjasta, jonka nimi oli Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä. Kirja oli vapaa muunnelma Robinson Crusoen tarinasta.

– Muistan myös hyvin, kun Väinö Linnan Tuntematon sotilas tai Boris Pasternakin Tohtori Zivago ilmestyivät.

Vanhasen havaintojen mukaan kirjallisuus on muuttunut paljon ajan myötä. Aiemmin tekstit olivat viipyilevämpiä ja kuvailevampia, ja lukijatkin jaksoivat pysytellä mukana verkkaassa kerronnassa. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta tarinoinnista Vanhanen pitää Victor Hugon Kurjat-romaania.

– Nykyään teksti on nopeaa, lyhyttä ja ytimekästä. Kuvailu puuttuu miltei tyystin. Enkä tiedä, onko se sen koommin hyvä kuin pahakaan asia. Kirjallisuuskin seuraa aikaansa.

Poikkeuksiakin toki löytyy. Edelleen Suomen luetuimpiin kirjailijoihin kuuluvan Kalle Päätalon tuotantoa ei parhaalla tahdollaankaan voi sanoa ytimekkääksi.

– Olen yrittänyt kyllä lukea Päätaloa, mutta en ole päässyt siihen sisälle. Nykyään en kirjaa lue, jos ei huvita.

Usein Vanhasen lukukokemukset saavat aikaan ketjureaktion ja poikkeamisen muillekin kulttuurikentän saroille.

Hän kävi katsomassa Aku Louhimiehen ohjaaman uuden Tuntemattoman sotilaan, jonka jälkeen piti palata uudelleen Väinö Linnan romaaniin, myöhemmin julkaistuun, alkuperäiskäsikirjotukselle uskolliseen Sotaromaaniin sekä Ilkka Malmbergin kirjoittamaan Tuntemattomat sotilaat -kirjaan.

Tommi Kinnusen kirjan luettuaan hän on käynyt katsomassa oopperan Neljäntienristeys.

Eevan nuorena hurmanneen, Alexander Dumasin kirjoittaman Kamelianaisen vuoksi hän kävi Pariisissa Dumasin ja Kamelianaisen haudoilla. Hän on käynyt katsomassa myös La Traviata -oopperan, koska se pohjautuu Dumasin romaaniin.

– Minulla on kirjasarja Kirjailijoiden kaupungit. Aina kun olen jossain eurooppalaisessa kaupungissa, katson keitä kirjailijoita siellä on vaikuttanut. Pariisissa ovat käyneet lähes kaikki kirjailijat. Esimerkiksi Juhani Aho kirjoitti romaaninsa Yksin juuri Pariisissa.

– On mielenkiintoista sijoittaa romaani jonnekin ja miettiä paikkaa, missä kirjailija on ollut. Pariisissa etsin hotellia, jossa Mika Waltari oli asunut. Harmi, etten löytänyt.

Vanhanen haaveilee myös lähtevänsä jonain päivänä Idän pikajunalla Istanbuliin Mika Waltarin (Lähdin Istanbuliin), Agatha Christien (Idän pikajuna) tai Antti Tuurin (Bospor Express) tapaan.

Samaa vetoa hän tuntee myös Siperian halki kulkevaa junaa kohtaan. Sijoittuvathan Rosa Liksomin Hytti numero 6 sekä Juhani Lompolon ja Monika Brawin Pitkä matka itään juuri tähän junaan.

– Kirjojen kautta voi elää monenlaista elämää.

E-kirjojakin Vanhanen sanoo kokeilleensa, mutta saattaa pian lainata kirjastosta saman kovakantisena.

– Koska saan katsella ja kosketella kirjojen kansia ja tunnustella sivuja. Näilläkin asioilla on vaikutus lukukokemukseen.

Vanhanen ei itse kirjoita.

– Enkä myöskään soita tai maalaa. Mutta tarvitaanhan yleisöäkin. Eihän taiteilijoita olisi ilman heidän taiteensa ihailijoita!