KEMPELE Alan suurimmaksi matkailuajoneuvoketjuksi kasvanut Best-Caravan Oy vahvistaa osaamistaan nimittämällä kokonaan yhtiön ulkopuolisen hallituksen. Yhtiön hallitukseen on kutsuttu Jarkko Mäensivu ja Terho Kalliokoski. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Marko Niskanen. Uuden kokoonpanon tarkoituksen on hakea uutta näkemystä perinteisen toimialan ulkopuolelta ja varmistaa osaltaan yrityksen myynnin ja kannattavuuden hallittu kasvu.
Vastikään Best-Caravan Oy laajensi toimintaansa Kempeleeseen.
Viimeisimmässä yhtiökokouksessa yrityksen toimitusjohtaja ja pääomistaja Lasse Sorvari jättäytyi hallituksesta pois ja esitti yhtiökokoukselle kokonaan yhtiön ulkopuolista hallitusta. Yhtiökokous hyväksyi esityksen yksimielisesti ja päätöksen seurauksena aloitettiin uudentyyppisen hallituksen kokoaminen.
Best-Caravan Oy on viidentoista toimintavuotensa aikana kasvanut Suomen suurimmaksi matkailuajoneuvomyyjäksi. Kuudesta toimipaikasta kertyy 55 henkilön voimin liikevaihtoa 40 miljoonaa euroa.
Best-Caravani laajensi myös äskettäin omistuspohjaansa henkilökunnalle suunnatulla osakeannilla. Yrityksen osakkaiden määrä kasvoi 17 henkilöön ja yritys on edelleen kokonaan työntekijöiden omistama.
Toimitusjohtaja Lasse Sorvarin mukaan tehtyjen toimenpiteiden tarkoituksen on tukea yhtiön pitkän tähtäimen tavoitteita ja samalla sitouttaa alan parhaat työntekijät yhtiön palvelukseen.