Ber­lii­nin lu­ki­ja­mat­ka tarjosi jou­lu­tun­nel­maa ja his­to­riaa – "Kaikin puolin on­nis­tu­nut matka"

Vuonna 1791 valmistunut Brandenburgin portti on yksi historiallisista kaupunginporteista. Itsenäisyyspäivän juhlaillallisella istuttiin sinivalkoisten kynttilöiden ääreen. Alexanderplatzin joulutorilla riitti väriloistoa. Charlottenburgin linnan puistoon tutustuttiin paikallisen oppaan johdolla. Charlottenbergin joulutoriin matkalaiset tutustuivat yhdessä.
Vuonna 1791 valmistunut Brandenburgin portti on yksi historiallisista kaupunginporteista.
Vuonna 1791 valmistunut Brandenburgin portti on yksi historiallisista kaupunginporteista.
Kuva: Heikki Similä

– Suurenmoinen ja yllättävä kaupunki maalaispojalle, tuumaa Aimo Kortekangas hymyssä suin Rantalakeuden ja Siikajokilaakson yhteisen lukijamatkan päätteeksi.

– Kaikin puolin onnistunut matka. Opastukset olivat hyviä. Pääsin myös puhumaan saksaa, mitä olen aikoinaan opiskellut, Temmeksellä asuva mies kiittelee.

Matkaseurana ollut sisko Aura Ikonen nyökyttelee vieressä.

– Joulutoreilla tunnelma oli hieno, hän summaa.

Aimo-veljeä joulutorit kiinnostivat myös siksi, että hän on toiminut aiemmin kauppiaana.

– Tavaraa oli tarjolla todella paljon!

Kortekangas nostaa yksittäiseksi elämykseksi itsenäisyyspäivän yhteisen juhlaillallisen: Berliinin yhden kuuluisimman kadun, Kurfürsterdamin varrella sijainneessa ravintolassa vietetty juhlahetki oli sikälikin mielenkiintoinen, että mukana oli kaksi paikallista vierasta. Elämästään ja arjesta Saksan pääkaupungissa kertoivat Alise Arponen ja Mikko Ruostila, jotka muuttivat Berliiniin 11 vuotta sitten.

Arponen on yhdessä vaiheessa lapsuuttaan asunut Oulussa ja Ruostila Reisjärvellä. Saksaan he muuttivat Kouvolasta.

Kauppoja olemme ravanneet niin, että jalat ovat tuusan nuuskana.

Kempeleläinen Leena Mäkinen oli ensimmäistä kertaa Berliinissä. Hän sanoo suurkaupungin olleen positiivinen kokemus.

– Ihmiset ovat ystävällisiä. Kauppoja olemme ravanneet niin, että jalat ovat tuusan nuuskana, kahden siskonsa kanssa matkalla ollut Mäkinen naurahtaa.

Torniolainen Kaija Schroderus on ollut kerran aiemmin Berliinissä.

– Mutta nyt vuodenaika oli erilainen. Viimeksi olin keväällä. Jouluvalot ja -koristeet olivat kaupungilla todella hienot!

Oululaiset Kirsti ja Olavi Kelloniemi saivat lukijamatkalla uuden kaupunkikokemuksen. He kiittelevät kaupunkia selkeäksi kulkea.

– Hotelli ja ruoka olivat hyviä. Olutilta oli myös mielenkiintoinen kokemus, Kirsti Kelloniemi toteaa.

Osa lukijamatkalaisista kävi yhtenä iltana kokemassa palan Baijeria olutravintolan muodossa. Hofbräuhaus on Baijerin osavaltion omistama, vuodesta 1589 toiminut panimo, jonka pääravintola sijaitsee Baijerin pääkaupungissa Münchenissä. Berliinissäkin tuhtia eteläsaksalaista ruokaa kyyditti elävä musiikki – kansanlaulut ja saksalaiset iskelmät.

Erityisesti jäivät mieleen kaikki vanhat rakennukset, kuten linnat.

Lukijamatkalaisten nuorimmainen oli kuudetta luokkaa Keminmaassa käyvä Iida-Maija Pussila, joka oli reissussa myöskin Keminmaalla asuvan mummonsa Marja-Terttu Saglamin kanssa.

Reissu oli kaksikon ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka.

– Iida-Maija on todella mainiota matkaseuraa, Sag-lam kiittelee.

Hän huomasi matkan ilmoituksen Siikajokilaaksosta. Vaihtoehtona oli myös Rooma, mutta lukijamatkan kohde vei voiton.

– Iida-Maija on ansainnut matkan työllä. Hän on käynyt minua auttamassa, isoäiti valottaa.

Alakoululaiselle, jonka toinen mummola on Temmeksellä, Berliini oli ensimmäinen kaupunkimatkakohde.

– Erityisesti jäivät mieleen kaikki vanhat rakennukset, kuten linnat, hän summaa.

Myös Marja-Terttu Saglamia historia kiinnostaa. Berliinin kaltaisessa kaupungissa, jonka historiaan liittyy myös paljon hirmutekoja, käynti esimerkiksi juutalaisten holokaustimuistomerkillä oli vaikuttava.

– Siellä pohtii ihmisyyttä, hän kiteyttää.

Joulutorit saivat matkalaiset odottavaan joulufiilikseen. Hotellin lähellä, keisari Vilhelmin muistokirkon kupeessa sijainneelle joulutorille iski terroristi kaksi vuotta sitten. Uhrien muistolle oli tehty jo vaikuttava, yksinkertainen muistomerkki, mutta muutoin arki torilla rullasi omaa uomaansa. Glühwein, saksalainen hehkuviini sekä monet jouluiset herkut tekivät kauppansa.

Charlottenburgin linnan luona sijaitsevalla joulutorilla puolestaan pääsi kuulemaan kauniita joulusäveliä usean eri musiikkiryhmän esittämänä. Soitettiinpa jouluisia säveliä myös posetiivilla.

Osa matkalaisista vieraili myös Alexanderplatzin värikkäällä ja ihmistäyteisellä joulutorilla.

Berliiniä voi suositella lämpimästi matkakohteeksi ympäri vuoden. Mutta jos joulunodotukseensa haluaa lisää tunnelmaa, on joulutoriaika hyvä syy noin neljän miljoonan asukkaan moniulotteisen, rennon ja nähtävyyksiä täynnä olevan kaupungin tsekkaamiseen. Vaikka hintataso onkin Berliinissä noussut, on se myös vielä edullinen matkakohde. Lentomatka ei ole myöskään pitkä.

<br>
<br>
<br>
Ihmiset ovat ystävällisiä. Kauppoja olemme ravanneet niin, että jalat ovat tuusan nuuskana.

Berliini

Saksan pääkaupunki. Asukkaita liki neljä miljoonaa.

Mainittiin ensimmäisen kerran 1200-luvulla. Toisessa maailmansodassa kaupungin rakennuksista tuhoutui noin 60 prosenttia.

Sodan jälkeen jaettiin Itä- ja Länsi-Berliiniksi. Muuri murtui 1990, jolloin Saksat yhdistyivät.

Suomalaisia kaupungissa asuu noin 2 000.

Lentomatka vajaat kaksi tuntia. Esimerkiksi Finnairilla useita reittilentoja päivässä. Myös muut yhtiöt lentävät Helsingistä Berliinin Tegelin kentälle.

Ilmoita asiavirheestä